Niin, ei sitä Juhannusihmettä tosiaan tapahtunut.
Kivaa oli silti antaa itsensä uskoa ja mallailla ajatuksella, että mitä jos.. :)
Nyt taitaa olla menossa jo kp8 ja noin kolme viikkoa aikaa siihen, että PAS-kierros taas käynnistyy.
Mitä minä sanoin, kesä meni hujauksessa ;)
Ensimmäiset kanttarellitkin on jo poimittu ja sienet jos mitkä, ovat varma syksyn merkki. :D
Miehen kanssa oli hieman eripuraa ja menneenä viikonloppuna saatin mökillä asioita puhutuksi.
Tuntui, että me ollaan ihmisinä hukuttu ja upottu olemaan pelkkä äiti ja isä.
Etenkin minusta on tuntunut siltä, että olen vain äiti.
Mihin minä katosin?
Tulevana viikonloppuna päästäänkin (ehkä) miehen kanssa viettämään aikaa ihan kaksistaan.
Äitini haluaisi ottaa neidin yökylään ja me voisimme sitten miehen kanssa tehdä jotain mukavaa.
Elokuvat ja ravintolassa syöminen ihan rauhassa voisivat kyllä houkuttaa.
Toisaalta en taas millään malttaisi päästää neitiä yökylään, vaikka tiedän, että hän varmasti pärjäisikin.
Kamalia vanhemmuuden ristiriitoja ;)
Neiti M. on muutenkin kehittynyt ihan hurjasti. Sanoja tulee jo useita ja nyt olen sen maagisen "äidinkin" kuullut.
Ja sekös vasta hellyyttävää oli.
Olin onnistunut livahtamaan neidin huomaamatta vessaan ja vedin jopa oven perässäni kiinni, niin ettei neiti nähnyt minua. (yleensähän taaperon on päästävä mukaan vessaan ja toteamaan äidin istuessa pytyllä, että "kakka", vaikka kyseessä olisi vain se pissa). :D
Pian käytävältä siis kuului "aiti", suloisen kutsuvalla äänellä. Olin ihan hiljaa ja halusin kuulla tuon uudestaan.
Ei mennyt kauaa, kun M. taas kutsui "aiti" "aiti".
Sitten olikin pakko paljastaa olinpaikkani ja pian hymyilevä taapero kirmasi äidin syliin.
