Kuvotusta

Seitsemäs viikko käynnistyi ja kyllähän se kuvottava olokin sitten lisääntyi.

Viime yönä heräsin joskus kahden maissa ihan tajuttoman huonoon oloon. Oli ihan pakko suunnata vessaan puhaltelemaan oloa paremmaksi, kun tuntui, että oksennus tulee varmasti.
No, ei onneksi tullut ja sainkin vähän mehua juoduksi, kun olo helpotti.
Aamullakin olo oli vähän heikko, mutta reippaana keittelin kahvit valmiiksi ja laitoin aamiaista.
Kahvit jäivät kuitenkin juomatta, kun jo kahvin tuoksu tuntui jotenkin ihan älyttömän pahalle.
Aamupala sentään upposi, mutta kuvottava olo tuntui puskevan koko ajan läpi ja taisinkin aamun mittaan syödä varmaan kolme leipää, neljä klementiiniä, jogurttia ja pari kuppia teetä. :D

Tänään on kyllä koko päivän ollut sellainen ontto olo ja olin ihan varma, että paljastun isälleni ja hänen vaimolleen päivällä, kun nämä poikkesivat katsomaan Neiti M:ää tuliaisinaan laatikollinen munkkeja.
Asiaa ei todellakaan helpottanut hetkeä aiemmin jäätelön ja viinerirasian kanssa sisään lampsinut anoppi.
Meinasin oksentaa siihen paikkaan. :D
Väkisin pistelin poskeeni vähän jäätelöä ja vajaan puolikuppia kahvia.

Anopille tosin "paljastuin" myöhemmin iltapäivästä, kun tämä ulkona ollessamme kyseli tulevien hoitojen laitaa.
Minä kun en osaa huijata kovinkaan mallikkaasti, niin totesin sitten hyviä uutisia olevan. 
Onneksi anoppi ymmärsi, että vielä on tosi aikaista ja ar-ultrakin vielä edessä, niin vannoi olevansa ihan hissukseen. 

Tällä hetkellä siis kaikki mahdollinen kunnon ruoka ällöttää ja voisin elää pelkillä klementiineillä. Kahvi ei uppoa, joten teepannu on kaivettu esiin. Myöskään mitään makeaa leivonnaista tai suklaata ei tee yhtään mieli.
Irtokarkit/salmiakit ja pikkusuolaiset on jees. Eilen söin salaattijuustokuutioita suoraan purkista ja hörpin taas lusikalla sitä suolalientä päälle.
Tosi täyspäistä toimintaa siis.

Lisäksi käyn vähän herkillä. Neiti on ollut jotenkin ihan tosi hellyyttävä ja hänen touhuamistaan katsellessa on kyynel silmässä.
Koiriakin tulee halipusittua aika paljon. 
Tänään myös väsytti ihan tosi paljon ja olikin ihanaa mennä neidin kanssa yhtä aikaa päikkäreille isoon sänkyyn <3

Jippu + Pirpana 6+1

Pientä paniikkia

Aiheutti eilen aamulla pöksyistä bongaamani vaaleanpunertava vuoto.
Kyllähän siinä tilanteessa pienessä mielessä kävi jos mitkä kauhukuvat. Raskaus ja punertava vuoto ei vaan sovi yhteen. Ei sitten millään. Alavatsalla oli päivän aikana sellaista menkkamaista jomottelua ja loppupäivän vessakäynnit olivatkin paljolti paperin tuijottelua.
Onneksi tuota vuotoa ei nyt ole eilisen jälkeen näkynyt ja kyllähän minäkin sen tiedän, että se on ihan normaalia ja voi johtua niin lukemattomasta määrästä eri syitä.
Jälkeenpäin mietittynä tässäkin tilanteessa edellisen illan tapahtumat makuuhuoneessa saattoivat olla syynä vuotoon. Limikset on jotenkin tosi herkillä.

Mitäköhän mieltä mies olisi, jos tässä oltaisiin nyt kaksi viikkoa ihan selibaatissa. Eli sinne ultraan asti.
Kamalaa hätävarjelun liioittelua, mutta kun en millään haluaisi taas panikoida vuodon syytä.
Sitten mietin sitäkin, että jospa tuon Pirpanan ravinnonlähde, eli istukka on kiinnittymässä jonnekin kohdunsuun tietämille...
Ei kyllä olisi mukavaa sekään..

No, mutta tästä selvittiin säikähdyksellä ja olen kyllä taas ihan luottavaisin mielin.
Tänään tein sen digidigin ja tulihan se 3+ tulos sieltä. Ihan oikeissa lukemissa ollaan ja testailut saavat nyt jäädä. Kahdeksaan sitä tulikin varmaan pissittyä. :D

Eilen luin VAU-kirjasta, että pienen sydän olisi nyt alkanut lyödä. Ihan uskomatonta, kun ei vaan voi käsittää, miten pienestä sydämestä onkaan kyse. 
Vaikka tässä ollaan nyt toista kertaa matkalla, niin ihan yhtä uskomattomalta pienen elämän alku tuntuu. 
Mittaa Pirpanalla on 1-3mm ja aivan tajuttoman isoja juttuja tapahtuu tällä viikolla..

 "Aivan viikon lopulla muodostuvat kolme aivo-osiota. Etuaivot huolehtivat muistista ja ajattelusta – käytännössä ongelmanratkaisusta ja aistien viestien tulkitsemisesta. Keskiaivot koordinoivat signaaleja ja lähettävät ne oikeaan päätöspaikkaan.

Taka-aivot huolehtivat lämmönsäätelystä, hengitysrytmistä ja lihasliikkeistä. Selkäranka, selkäydin, aivot, sydän, luut ja lihaksisto alkavat vähitellen kehittyä. Kaksi sydänputkea muotoutuu ja kun ne sulautuvat yhteen yhdeksi putkeksi niistä kehittyy alkeellinen sydän. Kun alkio on 25 päivää vanha (hedelmöittymisestä), eli tämän viikon puolivälissä, alkaa pikku sydän lyödä ja pumpata nestettä kehon eri osiin!"

Lähde: Vau.fi

Tässähän ihan herkistyy :)

Kivaa syksyistä viikonloppua kaikille!

Jippu ja Pirpana 5+5

Kylmä-kuuma-kylmä-kuuma

Pari päivää on tuntunut siltä, että ketä minä tässä nyt huijaan, enhän minä nyt oikeasti ole raskaana.
En ole vielä rohjennut edes soittaa neuvolaan.
Ihan kuin ei olisi mitään oireitakaan, mutta sitten kun pysähdyn hetkeksi tarkkailemaan itseäni, niin onhan niitä nyt jotain;

- Kylmä ja kuuma vuorottelevat mukavasti. Ensin tärisen kylmästä ja haen paksumpaa neuletta päälle. Annapa olla, niin takin oltua minuutin päällä, riisun sitä jo pois. Hiki tuntuu oikein puskevan läpi.
- Nälkä olisi, mutta mitään ruokaa ei sitten teekään mieli. Ainakaan lämmintä ruokaa.
Ajatus syömisestä ällöttää, vaikka pahoinvointia ei (vielä) olekaan.
Ole tässä nyt sitten esimerkkinä taaperolle, joka taas vaihteeksi osoittaa ruokahaluttomuutta puhkeavien alakulmahampaiden vuoksi.
- Vatsaa taasen toimii joko liian nopeasti, tai sitten liian hitaasti.
- Iltaisin vatsaa tuntuu turvottavan ihan älyttömästi.

Kävin sitten ihan varmuuden vuoksi tuhlaamassa miehen rahoja ja ostin nyt toisen CB:n digin.
Siihen pitäisi nyt tällä viikolla tulla se maaginen 3+. Ja minua jännittää. Mitä jos ei tulekaan?
Ihan varuiksivaruiksi tilasin sitten pari halpistestiä netistä, jotta teen ne ensin. Ja kun niihin ilmestyy kirkuvan punaiset viivat, niin sitten taidan tehdä sen digin.
Ja uskallan soittaa neuvolaan. ;)

Ihan kiva olla tällainen puupää.

Jippu ja Pirpana 5+1

Raskausviikkoja

Voi elämän kevät, kun tuntuukin taas hassulta puhua oman navan tapahtumista raskausviikkoina.
Ihan älyttömän epäuskoista! Ihanaa, mutta niin epätodellista. :D

Tänään soittelin Tays:siin ilmoittaakseni testin tuloksen ja eipä siinä sitten mitään. Toivotettiin onnea ja menestystä odotukseen.
Aika kiireisen kuuloinen hoitaja oli puhelimessa, joten raskausviikkojen laskemisesta en nyt saanut infoa.
Onneksi on olemassa myös ikiihana Dr. Google, jolta voi kysyä ihan mitä vaan.
Eli siirtopäivästä nyt sitten vähensin tosiaan sen kolme päivää, mikä oli alkioiden ikä siirtohetkellä, eli kolme päivää aiemmin, oli hedelmöittyminen.
Tuosta laskentatavasta nyt löytyi vähän vaihtelevasti tietoa, mutta eipä tällä mun laskutavalla nyt montaa päivää sitten heitä, jos vähän sinnepäin meni.
Kaiken matemaattisen toiminnan jälkeen sain tosiaan lasketuksi ajaksi 20.5.
Eli tänään on raskausviikko 4+3. Hurjan pitkä matka siis edessä vielä siihen, että tuo Pirpana saadaan tuolta syliin asti.

Kerroin asiasta eilen äidilleni. Ihan pakko vaan oli sanoa tämä asia ääneen.
Mies on edelleen matkalla ja sisin pakahtuu, kun en voi tästä ääneen puhua.
Kysyin sitten samalla äitiäni neidin hoitajaksi sen varhaisultran ajaksi, mutta tänään selvisi, että ei hän saa vuorojaan soviteltua.
Ääh, pitää siis kysyä neidille toista hoitajaa käynnin ajaksi ja sanoa sitten menevänsä vaikka hammaslääkäriin. Pöh!

Ei ole uusia oireitakaan ilmaantunut, mutta unet muuttuivat kyllä jo raskausaiheisiksi. Viime yönä tein testiä ja siihen ei tullutkaan viivoja. Hitsi, kun olin unessa paniikissa.
Aamulla piti sitten tehdä testi nro. neljä ja tulihan ne viivat, vahvempina kuin toissapäivänä.
Toissa yönä näin jo vauva-aiheistakin unta ja unessa seikkaili kai kaksikin vauvaa, joista toinen oli tyttö. :)
Ei kun hei, olipas vähän muutosta olotilassa. Masua turvottaa illalla enemmän.
Tuo voi kyllä johtua tästä suolaisen ruuan himotuksesta. ;)

Jippu ja Pirpana 4+3 ;)

Testihuumaa

Meinasin tosiaan, että teen tänään vielä varmistustestin ennen polille soittoa.
Tein sen sitten jo eilen, iltapisusta.
Kaksi selkeää viivaa.
No, pitihän mun kuitenkin saada niin sanotusti mustaa valkoiselle ja tänään aamulla tein CB:n digin.
Gravid - Raskaana 1-2.
Jokohan blondi uskoo?
Kaapissa on vielä pari testiä, mutta en mä niitä vielä huomenna tee. Teen vasta torstaina, niin onpahan sitten taas vähän tummemmat viivat. ;)

Se on vaan jotain niin äärettömän maagista nähdä niiden kahden viivan piirtyvän tikkuun. Ja jos mitään oireita ei ole/tule, niin siihen pieneen tikkuun kiteytyy se suuri ihme.
Mun sisällä kasvaa uusi elämä.
Vielä tänä päivänäkin, kun katselen Neiti M.:n touhuja, en voi käsittää, että hän on minusta. Meistä.
Sydän pakahtuu onnesta tuota pientä ihmistä kohtaan. Melkein pelottaa se, että kaiken mennessä hyvin, tuo tunne vain kasvaa. Miten minun pääni kestää sen kaiken rakkauden.
Niin ehdottoman ja aidon rakkauden. Rakkauden, jonka puolesta voisi itse kuolla.

No, testejä on siis tehtynä nyt kolme ja tuosta rohkaistuneena soitin aamulla polille.
Hoitaja onnitteli ja oli lähes yhtä "aidosti" iloinen, kuin silloin negaa ilmoittaessani oli puolestani pahoillaan. ;)
Sovittiin varhaisultran päivämääräksi 5.10, kun tarkoista viikoista ei vielä ole täysin käryä.
Jos mä nyt vieläkään osaan yhtään laskea, niin silloin saattaisi olla menossa viikko 7+4.
Sykkeen pitäisi näkyä hyvin ja Pirpanasta tulla jotain mittojakin esille.
Voi hyvä Luoja, anna kaiken olla mallikkaasti..
Toivottavasti saan sitten sen tarkemman lasketunkin, jolleivät sitten osaa Tayssista sanoa mitään, kun sinne koitan muistaa soittaa. (tänään unohdin sen jossain euforiassani)

Loppuun vielä vähän oireita näin pp12 ;)
- alavatsalla menkkamaista tuntemusta
- tietoisuus tissivarustuksesta
- iltaa kohden lisääntyvät ällötys
- nälkä ja kaikkea tekisi vähän mieli

Tuo hormoonitoiminnan muutos/lisääntyminen on nyt vaikuttanut myös siihen, että vetelin tuossa hetki sitten purkillisen piripiri-täytteisiä oliiveja ihan sellaisenaan ja hörpin sitä lientä suoraan purkista perään. Haluaisin niitä vieläkin, mutta kun ei ole. Jalapenoja kyllä löytyis....

Piinapäivä 11

Eikä sanoja varmasti tarvita ;)

















Joku pirpana sinne näytti nyt sitten jääneen. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin loppuun asti.
Päälimmäinen tunne on kiitollisuus.
Kiitollisuus siitä, että näyttäisi onnistuneen.
Olen myös onnellinen.
Ja kuitenkin olen hieman surullinen.
Surullinen niiden puolesta, joilla matka edelleen kestää.
Matkalaisille toivon vain hurjan paljon voimia.

Toivon, että pirpana pysyy matkassa aina kesän korvalle asti.
Kasvaa ja kehittyy täydelliseksi pieneksi vauvaksi.
Meidän vauvaksemme. <3

Tänään minun päiväni on täynnä iloa. Mieskin sai kuvalla varustetun viestin heti aamutuimaan, ei taida olla vielä herännyt.
Neiti M. nyt ei ymmärrä vielä mitään. Elää hetkessä äidin rinnalla.

Ja sitten niitä oloja.
Pp8 ei tosiaan ollut mitään oireen tynkää.
Pp9 alkaen olen tuntenut sellaista jatkuvaa pientä näläntunnetta ja illan mittaan väsymyksen kasvaessa tuli sellainen kevyen kuvottava olo.
Eilen, pp10 se sama näläntunne jatkui. Illalla tuntui taas kuvotusta ja aamun testaus jännitti niin paljon, että tuo myöhäisen illan kuvotus oikein voimistui. Tissitkin tuntuivat vähän erilaisemmilta
Tänään repäisi ekan kerran tuolta alhaalta. Tissit tuntuvat edelleen hassuilta.
Saapa nähdä mitä päivät tuovat tullessaan.

Kivaa alkuviikkoa kaikille!
Jippu ja pirpana pp11 

Piinapäivä kahdeksan

Ei mitään oloja vieläkään.
Eikä tietty tarvikaan olla. Mä vaan haluaisin, että olisi. Tulisi tämä piinailukin hauskemmaksi.
Nyt on vaan tylsää ja odotan päivien kuluvan.
Että olis jo maanantai..
Että sais jo testata..

Mies lähtee kyllä sunnuntaina taas matkalle, joten hän ei ole täällä sitten näkemässä tulosta.
Mokoma kyllä ehdotti, että testaan vasta sitten kun hän tulee. Ei tule tapahtumaan.
Käytiin nimittäin ostamassa jo testit valmiiksi, samalla kun hain lisää lugeja.
Apteekin kassatyöntekijällä oli jotenkin ällön mairea hymy huulilla, kun hän veti testit viivakoodinlukijasta.
Varmaan ajatteli, että "toi on varmaan raskaana, ja onpas söpöä, kun on mieskin mukana testiostoksilla ja vielä maksaa ostokset". 
Näin ainakin haluan uskoa hänen miettineen. :D

Eilen olin jotenkin vahvasti sitä mieltä, että kyllä mä nyt oon raskaana, mutta tänään olen taas joka toinen tunti ollut toista mieltä.
Mietin taas niitä kahta alkionruppanaa siellä pakkasessa ja uutta hoitoa.
Piinaavaa ;)

Eilen olin myös energisemmällä tuulella.
Käytiin Neiti M.:n harrastuksessa. Leikkasin tuon hehtaaripihan nurmikon, leikkasin ruusupuskan alas, huolimatta siitä saisiko niin jo tässä vaiheessa vuotta tehdä. Ärsytti vaan, kun se on niin valtava, eikä sitä ole meidän aikana leikattu kertaakaan. Pesin neidin ikkunan.
Tänään voisi halutessaan siivoilla sisälläkin, kun ulkona on tylsä sadekeli. 

Piinapäivä viisi

Kävin taas lueskelemassa Neiti M.:n blogista piinapäivien aikaisia oireiluja.
Hyvin vähän olen niistä sinne mitään kirjoittanut, mutta pp4 olin käynyt kirjaamassa tuntemuksistani kiinnittymiseen liittyen.
Pah.
Tällä(kään) kertaa ei ole vielä mitään merkkiä positiivisen tuloksen puolesta.
Epäusko nostaa taas päätään, vaikka koitan ajatella, että mitäpä jos.
Menin kaiken uhalla laskemaan jopa mahdollisen lasketun ajan.
Hah. *itseironista naureskelua*

Mietin, että nyt kun meillä on ne kaksi alkiota vielä pakkasessa, niin mieli tekisi kokeilla siirtoa luonnolliseen kiertoon.
Huom.! tekisi mieli kokeilla.
Enhän mä tiedä, onko se edes mahdollista. Kiertoni on niin totaalisen epäsäännöllinen nyt ja mun tuurilla siirtoon ei edes päästäisi.

Ei tässä lääkkeellisessä kierrossa ole muuta ongelmaa, mutta nämä lääkkeet väsyttävät ihan tajuttomasti.
Mulla ei tunnu riittävän energiaa edes niihin ihan perustoimintoihin, kuten ruoan laittamiseen neiti M.:lle, siivoamiseen ja omasta itsestä huolehtimiseen.
Olen jotenkin  niin väsynyt.
Tänään sai vielä kaiken hyvän lisäksi herätä hedariin.
Saman huomasin siinä toukokuun lääkekierrossa.
Eilen meinasin alkaa kertoa itkien kuulumisia tutulle kampaajalleni, kun tämä näiti kyseli.
Onneksi sain nieltyä palan kurkustani.

Tulisipa jotain merkkiä onnistumisen puolesta ja saisinpa jostain ylimääräistä energiaa. 

Jippu pp5