Näin se homma etenee - kuukauden välein

Tarkoittaen blogin päivitystä. :D
Säälittävää. Olen antanut itseni repasahtaa ihan täysin tässä kolmannen raskauden huomioimisessa sinne "jälkipolville".
Esikoisesta löytyy hyvin tarkkaa päiväkirjaa ihan oikeana kirjana  ja blogina.
Kuopuksesta muutama merkintä ihan oikeaan kirjaan ja ehkä hieman harvempi blogipäivitys kuin esikoisesta.
Myös vatsan kasvua tuli aiemmissa raskauksissa kuvattua jokainen vaihtuva viikko.
Tämä kolmas reppana on saanut osakseen muutaman kirjoitelman, ei yhtään merkintää oikeisiin kirjoihin ja niitä masukuvia varmaan kolme.

Ihan tosi isoja ongelmia, tiedän, mutta silti itselle tulee se huono omatunto, että mitä jos nämä kyselevät isompana miksi toisella on enemmän ja erilailla kuin toisella. Huoh.
Aika paljon minua kyllä harmittaa, että en ole vielä onnistunut löytämään samanlaista odotuspäiväkirjaa, mitä löytyy esikoisen ja kuopuksen ajalta. Painos on myyty loppuun ajat sitten ja kirppareita pitäisi koluta ahkeraan, jos sellaista mielin.

Noh, ehkä minä tästä selviän. ;)

Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 18+6 ja olo alkaa olla jo melko hyvä!
Ruokahalu tuntuu palanneen, eikä tule enää niin paljon ällötyksiä kuin aiemmin.
Liian pitkä ( yli kaksi tuntia :D ) ruokailuväli aiheuttaa vähän pahoinvointia, mutta se on varmasti ihan normaalia.
Painohan se taas putosi pari kiloa tuossa alussa ja lähtöpainossa ollaan nyt tällä hetkellä.
Muutoin kuluneen viikon neuvolakäynnillä oli kaikki ihan hyvin.
Vatsa kasvaa hurjaa vauhtia ja terkka oli vähän ihmeissään isosta sf-mitasta. Heilahti nimittäin heti ensi mittauksella yläkäyrän yläpuolelle, ollen 21 cm.
Saapa siis nähdä, minne tuo asettuu raskauden kuluessa eteenpäin.

Rakenneultraan on aikaa vielä vajaa pari viikkoa ja sitä tietysti odotellaan jo kovasti. Itse olen saanut päähäni taas vaikka mitä kauheuksia, kun liikkeet ovat edelleen viikosta toiseen ihan hurjan hentoisia ja tulevat hyvin harvakseltaan. Ei edes joka päivä tunnu mitään, eikä välttämättä joka toinenkaan.
Taitaa tuo edessä oleva istukka olla tällä kertaa niin hyvässä paikassa, että vaimennusteho on melkoinen!
Odotan jo kovasti vahvistumista!

Oleva ja tuleva isosisko ovat edelleen tietämättömiä tulevasta vauvasta. Esikoiselle kerrottaneen vasta tuon ultran jälkeen ja taitaa se odotus silti olla pitkä. ;)
Tokihan tuo kuopus siis jo "tietää", onhan hän ollut mukana neuvolassa ja kuullut sydänääniä, mutta ei tuo pienineiti ymmärrä yhtään mitään. :D

Neiti A. puhuu edelleen vain muutaman sanan, joista uusimpana tällä viikolla kuultu Äiti. <3
Kyllähän siinä taas sydän suli, kun sen kuuli.
Ensi kuussa on luonnollisesti 2-vuotisneuvola, joten jännä sitten kuulla, mitä tuosta puhumattomuudesta sanotaan.. Ymmärrystä kuitenkin riittää ihan lähes jokaiselle asialle.

Kuivaksi oppiminenkin odotuttaa itseään. Kahdesti on eksytty potalle tietoisesti, mutta muuten neitiä ei kiinnosta yhtään.
Motoristen taitojen kehittäminen on vain SE juttu. Pikkuapina treenaa kuperkeikkoja, hyppelyä ja tekipä käsistä pitäen jo ilmassa kuperkeikan, "kiiveten" ensin jalkojani pitkin ylös. :D
Isosisko toimii suurena esimerkkinä ja ihailun kohteena.

Kohti puoltaväliä

Ei siis enää kahtakaan viikkoa, kun raskautta on takana puolet ja toinen mokoma edessä.
Uskon, että tämä puoliväliin kulkeva aika menee nopeasti, koska välissä on joulu ja pitkät pyhät ja sitten onkin yhtäkkiä uuden vuodenaatto ja 20+0 poks. Huih. Siitä onkin sitten enää yhdeksän yötä odotettuun rakenneultraan. 

Tällä viikolla olen miettinyt tätä raskautta enemmän. Tämä saattaa olla se viimeinen raskaus, minkä saan elää. Ei niistä kahdesta alkionruppanasta siellä pakkasessa tiedä. Luomuihme oli käytännössä mahdoton.
Olenko varmasti nauttinut tästä nyt täysillä?
Mahaikävä on iskenyt, ennen kuin vatsa on ehtinyt edes kasvaa kunnolla. 
Saati nuo pienet liikkeet.
Ja samalla olen äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta, mitä olen jo saanut kokea.
Minä olen äiti.

Tänään olen taas kokenut niin syvää rakkautta tuota pientä esikoisneitiä kohtaan ja mietin kuinkahan ison "kakun" sitä saisikaan, jos rakastaisi, suukottaisi ja halisi tuon pienen ihmisen hengiltä. ;)
(M:llä meinasi kyllä mennä hermot äidin hellittelyyn :D )

Eilen, 18+0 tunsin tuon kaikkein pienimmän ihmeen potkun kädelle ja rakastuin häneenkin enemmän.
Mietin, miten tuo onkaan jo niin rakastettu ja meidän puheissa.
Minkälainen persoona sieltä tulee, tai voiko joku muu kuin neiti M. olla yhtä valloittava tapaus.

Tänään en ole mielestäni tuntenut vielä yhtään liikettä ja päässä pyörii luonnollisesti(?) ajatus sikiön menehtymisestä. Doppler siis kutsuu tämän kirjoituksen jälkeen.
Ihan hyvin tiedän, että kaikkia liikkeitä ei tässä vaiheessa vielä tunnekaan, mutta huoltahan se liikkumattomuus silti aiheuttaa.

Parempi siis lähteä vessan kautta dopplerin hakuun... ;)
Lisäys. Syke löytyi. Siellä se pieni sydän sykki 159 lyönnin minuuttivauhtia. Huoh.

Niin no, tässä masua eiliseltä 18+0.