Rakenneultrakuulumisia

Noin kaksi viikkoa sitten päästiin tosiaan kurkkamaan melkoisen vilkkaan vauvan kuulumisia vatsanahan toiselle puolelle ja hänellä oli kaikki vallan mainiosti!
Vau-kirjasta lainaten: "pieni vallaton napero, joka elää ihan omaa elämäänsä..." piti täysin paikkansa ja kätilö sai tehdä ihan todella töitä, jotta saatiin kaikki tärkeä tarkastettua & mitattua.
Välillä katseltiin ihan "ajan kuluksi" vauvan menoa 4D:nä, jotta pieni asettuisi parempaan asentoon ja oli se vaan ihan todella suloista nähdä, kuinka toinen availi suutaan ja heilutteli käsiään kasvojen edessä. Todella hienoja kuviakin saatiin vauvasta mukaan.

Meidän tuleva pikkuvelivauva vastasi täysin viikkoja ja painoarvioksi raskausviikolla 20+4 saatiin 392 g. Ihan keskikäyrän mittoja. :)

Tulevalle isommalle isosiskollekin saatiin sitten lopulta kerrottua vauvasta ja aluksi neiti veti jännän hiljaiseksi. Hetken aikaa meni ilmeisesti totutellessa tulevaan vauvaan ja ennen kaikkea pikkuveljeen.
Nyt neiti kyllä jo kovasti odottaa vauvaa ja kertoo usein, kuinka sitten aina suihkun jälkeen rasvaa vauvan, vaihtaa sille vaipan ja hoitaa tietty myös. <3
Tänään tuntui kyllä jo tästä äidistä vähän siltäkin, että kerrottiinkohan kuitenkin liian aikaisin, sillä M. kärtti jo tänään sitä, että koska se vauva oikein syntyy!?! Yritin sitten lohdutella, että nautitaan nyt kivasta, piiiiiiiitkästä kesästä retkineen kaikkineen ilman vauvaa. ;)

Pakko se on kyllä myöntää, että kävin minä itsekin läpi niitä tyttöhaikailuja, vaikka kaksi jo löytyykin. Outoja tunteita, mutta varmaan ihan normaalia. Itsellä oli kaikesta huolimatta niin tyttöolo ja olin säästellyt paljon juttuja sillä ajatuksella, että jos tulokas on tyttö. Ehkä se oli vain sitä luopumisentuskaa, kun piti lahjoittaa paljon tunnearvoa sisältäviä juttuja eteenpäin.
Pikkuvelivarustelu on kuitenkin jo lähtenyt käyntiin ja kangaskauppoja olen tyhjännyt jo sillä silmällä.
Nimipohdinnatkin ovat jo käynnissä, mutta tuntuu olevan se touhu aika takkuista. Kummipohdinnoista puhumattakaan. Huoh.. onneksi on vielä tovi aikaa miettiä tätäkin...

Neiti A. onkin sitten tässä lähipäivinä meidän perheen keskipiste, kun tuleva syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Miten minun pieni vauvani täyttää jo kaksi vuotta? Minulla on kaveripiirissäkin paljon saman vuoden lapsia ja puhutaan näistä kuopuksistamme edelleen vauvoina. Isosisaruksetkin aina muistuttavat, että ei saa päästää vauvoja häiritsemään leikkejä :D
Mutta ei hän kyllä enää vauva ole. A. on ihan järjettömän energinen ja omatoiminen pakkaus. Sanoja edelleen vähän ja menoa paljon. Melko temperamenttinenkin ja selvästi äitinsä tyttö luonteeltaan. Ihannoi isäänsä aivan järjettömästi ja kyllä jää meidän perheessä koirakin kakkoseksi, kun isi tulee kotiin ja mitataan riemua tästä isimiehen saapumisesta.
A. on myös kova matkimaan isosiskoaan ja luonnollisesti ihannoi myös siskoa kaikessa. Hyvässä ja pahassa.

A. käy myös edelleen rinnalla. Noin 1-2 kertaa päivässä ja olen jotenkin suunnattoman ylpeä myös tästä, että olen hänen kanssaan saavuttamassa myös WHO:n kahden vuoden imetyssuosituksen.
Maito tuntuu kyllä raskauden vuoksi olevan tiukassa ja toisinaan neiti imaisee kerran pari, katsoo minua vähän hassusti ja pitää sellaisen äänen, että maito maistuu varmasti vähän hassulle.
Eniten tarjoan hänelle varmasti vain läheisyyttä ja turvaa. Taitaa olla vain ajan kysymys, kun neiti itse jättää nuo viimeisetkin kerrat pois. Tandem-imettäjänä en edelleenkään itseäni näe, joten jos neiti ei vieroitu itse, niin ryhdyn sitten itse miettimään, kuinka tuo imuttelu jäisi parhaiten pois.

Tällaistä tänne nyt näin toukokuun käydessä loppuaan. Kivaa viikonjatkoa kaikille! :)

- J. rv. 22+3

Näin se homma etenee - kuukauden välein

Tarkoittaen blogin päivitystä. :D
Säälittävää. Olen antanut itseni repasahtaa ihan täysin tässä kolmannen raskauden huomioimisessa sinne "jälkipolville".
Esikoisesta löytyy hyvin tarkkaa päiväkirjaa ihan oikeana kirjana  ja blogina.
Kuopuksesta muutama merkintä ihan oikeaan kirjaan ja ehkä hieman harvempi blogipäivitys kuin esikoisesta.
Myös vatsan kasvua tuli aiemmissa raskauksissa kuvattua jokainen vaihtuva viikko.
Tämä kolmas reppana on saanut osakseen muutaman kirjoitelman, ei yhtään merkintää oikeisiin kirjoihin ja niitä masukuvia varmaan kolme.

Ihan tosi isoja ongelmia, tiedän, mutta silti itselle tulee se huono omatunto, että mitä jos nämä kyselevät isompana miksi toisella on enemmän ja erilailla kuin toisella. Huoh.
Aika paljon minua kyllä harmittaa, että en ole vielä onnistunut löytämään samanlaista odotuspäiväkirjaa, mitä löytyy esikoisen ja kuopuksen ajalta. Painos on myyty loppuun ajat sitten ja kirppareita pitäisi koluta ahkeraan, jos sellaista mielin.

Noh, ehkä minä tästä selviän. ;)

Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 18+6 ja olo alkaa olla jo melko hyvä!
Ruokahalu tuntuu palanneen, eikä tule enää niin paljon ällötyksiä kuin aiemmin.
Liian pitkä ( yli kaksi tuntia :D ) ruokailuväli aiheuttaa vähän pahoinvointia, mutta se on varmasti ihan normaalia.
Painohan se taas putosi pari kiloa tuossa alussa ja lähtöpainossa ollaan nyt tällä hetkellä.
Muutoin kuluneen viikon neuvolakäynnillä oli kaikki ihan hyvin.
Vatsa kasvaa hurjaa vauhtia ja terkka oli vähän ihmeissään isosta sf-mitasta. Heilahti nimittäin heti ensi mittauksella yläkäyrän yläpuolelle, ollen 21 cm.
Saapa siis nähdä, minne tuo asettuu raskauden kuluessa eteenpäin.

Rakenneultraan on aikaa vielä vajaa pari viikkoa ja sitä tietysti odotellaan jo kovasti. Itse olen saanut päähäni taas vaikka mitä kauheuksia, kun liikkeet ovat edelleen viikosta toiseen ihan hurjan hentoisia ja tulevat hyvin harvakseltaan. Ei edes joka päivä tunnu mitään, eikä välttämättä joka toinenkaan.
Taitaa tuo edessä oleva istukka olla tällä kertaa niin hyvässä paikassa, että vaimennusteho on melkoinen!
Odotan jo kovasti vahvistumista!

Oleva ja tuleva isosisko ovat edelleen tietämättömiä tulevasta vauvasta. Esikoiselle kerrottaneen vasta tuon ultran jälkeen ja taitaa se odotus silti olla pitkä. ;)
Tokihan tuo kuopus siis jo "tietää", onhan hän ollut mukana neuvolassa ja kuullut sydänääniä, mutta ei tuo pienineiti ymmärrä yhtään mitään. :D

Neiti A. puhuu edelleen vain muutaman sanan, joista uusimpana tällä viikolla kuultu Äiti. <3
Kyllähän siinä taas sydän suli, kun sen kuuli.
Ensi kuussa on luonnollisesti 2-vuotisneuvola, joten jännä sitten kuulla, mitä tuosta puhumattomuudesta sanotaan.. Ymmärrystä kuitenkin riittää ihan lähes jokaiselle asialle.

Kuivaksi oppiminenkin odotuttaa itseään. Kahdesti on eksytty potalle tietoisesti, mutta muuten neitiä ei kiinnosta yhtään.
Motoristen taitojen kehittäminen on vain SE juttu. Pikkuapina treenaa kuperkeikkoja, hyppelyä ja tekipä käsistä pitäen jo ilmassa kuperkeikan, "kiiveten" ensin jalkojani pitkin ylös. :D
Isosisko toimii suurena esimerkkinä ja ihailun kohteena.

Viikkoja ja raskausviikkoja

Olen, tai olemme nyt reilun viikon verran totutelleet tähän (uskomattomaan) ajatukseen, että olen raskaana ja syyskuun loppupuolella meillä on täällä ehkä vauva. Eikä me vaan edelleen tajuta tätä :D
Yhä allekirjoitan myös sen, että päivät matelee heti hitaammin, kun on kyse raskausviikoista. Varhaisultra on vasta ensi viikolla! Mä haluan jo nähdä, että onko tuolla elämää.

Tänään sain kerrottua uutisen myös neuvolatädille, kun olimme M:n neuvolakäynnillä.
Terkka kysyi lopuksi, että mitäs mulla on tulevaisuudelle nyt suunnitelmissa ja yllättyi kyllä hänkin melkoisesti, kun kerroin äitiysneuvolalle olevan tarvetta. :D
Ensimmäinen neuvolakäynti on nyt sitten varattuna noin kahden viikon päähän, 8 + jtn viikolle.
Sopiva hetki kyllä ja ehtii sitten peruakin, jos ultrassa tulee ikäviä uutisia tai käy muuten huonosti.
Oma skeptisyys kun ei tunnu hellittävän vielä lainkaan.

Jotain lupaavia oireita kyllä löytyy. Olen palellut tässä ihan hervottomasti nämä viimeiset kaksi viikkoa. Yhtenä iltana sain selkänikin jumiin, kun palelun vuoksi jännitin koko kroppaani.
parina päivänä on myös hieman etonut ja tänään vähän enemmänkin. Tuntuu, että yhtään mitään ruokaakaan ei tee mieli. Nälkä on, mutta keittiössä vaan puistattaa.

Jos yhtään osaan laskea, niin tänään on kaiketi 6+1 :)

Näihin kuulumisiin!

Hävettävä blogihiljaisuus!

joo-o ja jeps jeps.. Tänne on selvästi iskenyt kirjoitusjumi. Pätee kyllä ihan kaikkeen kirjoittamiseen.
Vapaa-aika menee edelleen käsitöiden parissa ja arki on (muka) niin kiireistä, että ei vaan ole ollut aikaa, eikä kiinnostusta kirjoitella mitään.

Meidän taapero on nyt jo 1,5-vuotias. Aika minikirppu edelleen. Käytiin pari viikkoa sitten neuvolassa ja saatiin mitoiksi 9,8kg, sekä pituutta 80.2 cm. Neiti kasvaa omalla käyrällään kuitenkin tasaisesti ja taitaa geneettisesti seurailla enemmän äitiään, kuin mitä Neiti M. isäänsä.

Neiti A.:sta on kuoriutunut synttärien jälkeen, ystävääni lainaten, " melkoisen tehokas ".
Oikeasti.
Taaperolla ei ole minkään valtakunnan itsesuojeluvaistoa ja neidin ominta aluetta on kiipeäminen ja erilaiset äidille sydänkohtausta ennakoivat ketteryyttä harjoittavat toimenpiteet.
En vaan käsitä. Mistä tuo pieni tyttö peri apinageeninsä..?? :D
Meillä on siis usein silmä mustana, otsa ruhjeilla ja itku silmässä. Äitinikin ehdotti jo leikkikehää tai pehmeää pyöreää huonetta meille. :D

Ja jäihän se kielikin sinne kantapään alle.
Jos Neiti M. puhui tässä iässä jo lauseita, niin A.:n kohdilla meillä on kokonaista kolme sanaa käytössä.
*koiran nimi*, pappa ja papa (=napa). That`s it.
Terkka jo neuvolassa puheli, että jos 2-vuotistarkastuksessa ei tule puhetta, niin mietitään jatkoa.
Ihan vielä en kyllä ole huolissani. Tämän ikäiselle se puolivuotta on melkoinen ikä elettäväksi. ;)

Neiti A. osoittaa kyllä kiinnostusta pottaa kohtaan ja riisuu itsensä mielellään ilman vaippaa. Pottaan on saalistettu muutamat pissat, mutta vaipattomuushaluista huolimatta, kypsyys kuivaksi on äidin mielestä vielä kaukana. Neidin halu ei vaan riitä. ;)
Toisaalta on kyllä tylsää olla tyhmä äiti ja kieltää pottaistumiset "huvin vuoksi", kun se vaippa on vaan pakko vielä laittaa. Parhaillaan pesulassa olevalla olkkarin matolla on ainakin kolmet pissat. ;)

Neiti A. on myös nykyisin melkoinen unien vastustaja. kiipeää pinnasängystä Houdinin lailla ( täysin ääneti ) pois ja välillä riisui itsensä ( vanhempien riemuksi ) täysin nakuksi, ennen sängystä karkaamista. Riisumisongelmiin saatiin loistokas vinkki pukea yöpuku nurinpäin ja se onneksi toimii!
Karkailuun on auttanut sen 5000 palautuksen sijaan olla pinniksen vierellä neidon nukahtamiseen asti.
Meidän tilojen vuoksi neiti myös edelleen nukkuu vanhempien huoneessa pinniksessä ja sitten kun aika tuntuu meistä vanhemmista kypsältä, niin hankintalistalla on kerrossänky neiti M.:n huoneeseen.
En pelkää M.:n puolesta asian luonnistamista, vaan lähinnä tuo pikku-apina aiheuttaa pohdintoja..

Neiti M:stä on kyllä kasvanut mahtava tapaus ja pahimmat uhmat ovat nyt tiessään. M. tosin raivoaa pikkusiskolleen aika paljon kun hermostuu ja luulen, että tästä voin syyttää vain itseäni. :(
Syksystä lähtien ovat omat hermoni olleet kireällä väsymyksen ja unettomuuden vuoksi.
Neiti A. siis syö edelleen rintaa ( aika useinkin ) ja toisinaan läpi yön.
Tämä alkaa siis näkyä jo minun jaksamisessani. Kaikkea on kokeiltu ja ainoa jäljellä oleva vaihtoehto taitaa olla poismuuttaminen huudatus. :(
Minun tulee siis todella herkästi hermostuttua ja raivottua lapsille ja eiköhän tuo ensimmäinen kodin peili ole omiaan mallintamaan äidin käytöstä. " voi heevetin peekele" " nyt tuupa tukkoon" jne. :( :(
Sen voin kyllä sanoa, että viimeisen lähes kuukauden olen kaikesta huolimatta parantanut omaa käytöstäni ja koitan karsia tuon ikävän raivoamisen isosiskolta pois.

No, tällainen pikapäivitys nyt tänne näin puolen vuoden jälkeen. :)

Ehkä kuullaan pian!

siskokset värikylvyssä. :)

29.12.2013

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Äitiyslomakin on lopuillaan. Alle kaksi kuukautta jäljellä.
Ja koska olen näitä viimetipan -ihmisiä, niin hoitovapaailmoitukset, kotihoidontukihakemukset sun muut ovat vielä jossain pääkopan perukoilla. Voi ketale sentään. Jospas sitä vaikka tänä iltana tsemppaisi ja tutkailisi, miten nuo voisi sähköisesti hoitaa. :D

Joulu tosiaan tuli ja meni. Vallitsevasta säätilasta huolimatta pyhät sujuivat mukavasti ja meillä oli oikein kivaa. Neiti M. oli ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna, sillä lahjoja tuli ihan liikaa. (ainakin äidin ja isin mielestä)
Ihan kaikki eivät myöskään olleet kunnioittaneet meidän vanhempien toivetta siitä, että sitä muovikrääsää ja ihme tilpehööriä ei hankittaisi, vaan mieluummin kestävää ja pitkäksi aikaa riemua tuottavaa juttua.
No, taidetaan miehen kanssa käydä nuo lelulaatikot vaan raa´asti läpi ja laittaa kaikki vanhat lelut kiertoon. :)

Kaikkein pienin täytti joulupäivänä seitsemän kuukautta. <3 Neiti A. ei vieläkään istu, mutta selkälihaksia vahvistetaan nousemalla konttausasentoon. 

Hampaita löytyy alhaalta kaksi kappaletta.
Kiinteitä syödään edelleen hyyyyyyyvin laiskasti. Karkeasti laskien neiti taisi kuluneen kuukauden sisällä saada 12 kertaa kiinteitä. *nolotus*
Aamupuuroa on maisteltu kahtena aamuna, kasviksista on testattu, bataatti, kukkakaali, porkkana, palsternakka, parsakaali ja peruna. Hedelmistä on maisteltu banaania ja hedelmäsoseista päärynää, luumua ja jotain marjasekoitusta.
Eipä tässä silti mikään kiire ole. Neiti on tyytyväinen ja maitohan se on alle yksveen pääasiallinen ravinnonlähde, mikäli noita ohjeistuksia on uskominen. ;)

Loppuun vielä päivän luontokuva. Meillä nimittäin kukkivat villiorvokit! :D

Pikkusisko 4kk

Meidän siskovauva täytti juuri neljä kuukautta. 
Iso, pieni tyttömme, joka ei edelleenkään turhia kitinöi ja jaksaa olla lähes poikkeuksetta aina hyvällä tuulella.
Aika mainio tyyppi siis tuo meidän kuopuksemme.

Aiemmin kertomastani vaippaihottumasta ollaan myös pääsemässä voiton puolelle ja pikkuneidin alaosasto on ihan oikeasti jo lähes 100 % normaalin näköinen. Aika mahtavaa. Kertiksiäkin tuli tuossa välissä nimittäin kokeiltua noin viikon  verran ja vaikka tilanne hieman rauhoittuikin, niin niin suurta apua niistä ei ollut, että peppu moisilla lärpäkkeillä olisi kokonaan parantunut. Hyviä uutisia siis senkin puolesta. :)
Lieko sitten monen tekijän sattumaa, mutta pesuaine vaihdettiin Neutraliin, luontaistuoteputiikista haettiin Providalta vaseliinia, joka on osoittautunut aivan ihmeaineeksi. Ecoverin huuhteluaine jätettiin myös pois käytöstä ja varmasti myös aika on tehtnyt tehtävänsä. 

Neljän ikäkuukauden täyttymistä viettiin myös neuvolassa ja siskovauvan uudet mitat olivat 6535g ja 64,3cm.
Pikkusisko on pitkä tyttö, mutta lähes kilon kevyempi, mitä M. omassa 4kk-neuvolassaan oli.
Hauskaa sitten tulevaisuudessa seurata, että miten pikkusiskon ruumiinrakenne eroaa isosiskostaan, kun nyt jo ollaan ihan eri kaliiberia.
Sillä parjatulla käyrästöllä siskon paino seurailee nollakäyrän tuntumassa, kun pituus menee edelleen +10-käyrällä. ;)

Isosiskon uhmailu se vaan jatkuu ja hiljalleen alkaa tällekin äidille hahmottua, että ulkoilu tuntuu olevan se avainsana. Niinä päivinä, kun ulkoilua on 4-5h, niin meillä asuu aivan erilainen neiti.
M. syö hyvin ja ruokahalua riittää, kiukkukohtauksia on tuskin nimeksikään ja käytös on muutenkin aivan eri. Yöunillekin kopsahdetaan ilman vääntöä.
Eihän se nyt kovin hääviä ole sitä uloslähtemisrumbaa käydä kolmesti päivässä, mutta onneksi pikkusisko on sen verran zen, että häntä ei vielä haittaa maata ulkotamineissa eteisen lattialla ja odottaa lähtöä.
Toimitus huomauttaa silti, että ihan joka päivä tuota ei kyllä jaksa.
Kantoliina on myös osoittautunut ihan vakiovarusteeksi, sillä ei siskovauvakaan hereillä olleessaan halua aina vaunuissa maata, joten ihan tunnin kävelylenkkejä on siinä alkuiltapäivästä tehty usein niin, että A. matkaa liinassa. 

M. ilmoitettiin myös kerhoon, josta kaikeksi onneksi sai paikan. Kerho alkaa tosin hänen osaltaan vasta tammikuussa, kun kolme vuotta on täytettynä. Neiti kaipaa ihan selvästi jo muiden lasten seuraa ja pari kertaaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan kestävä päiväkerho on varmasti oikein hyvä juttu.
Meillä vaan asuu niin "kyläluuta" neiti, että päivittäin saan vastailla kysymyksiin siitä, että "kenen luokse tänään mennään leikkimään" tai "tuleeko se ja se tänään meille" :)

No, tällaista meille näin syyskuun loppuun. Nämä leidit lähtevät nyt valmistautumaan lounaalle ja ulos. ;)

Siskovauva 3kk.

Eikös nyt ole se ihan pikkuvauva-aika taaksejäänyttä aikaa? Arki saa uudenlaista rytmiä ja pienestä ameebasta on kasvanut hurjasti ympäristöään tarkkaileva pieni ihminen.

Tuolta se ainakin äidistä tuntuu. Huomenna tulee täyteen vuosi siitä, kun tuo pieni ihme siirrettiin kohtuuni.

Uusia taitojakin on siskovauvalla hallinnassa. 14. pvä käännyttiin ensi kertaa vatsalta selälle ja vain viikkoa myöhemmin, 21.pvä kuluvaa kuuta käännyttiin myös selältä vatsalle, parin päivän ahkeran treenailun jälkeen.
Leluun ei vielä tartuta, mutta neidistä huomaa, että haluja kyllä olisi. Pienet kädet eivät vain vielä tottele. :D
Jumppamatolla pyöritään myös hurjasti ja hienosti neiti menee jo ympyrää, eikä enää löydy ihan siitä paikasta, mihin hänet jättää.
Isosiskon touhujen tarkkailu on myös hurjan mukavaa puuhaa. Pikkusiskon kasvoilta paistaakin sellainen haltioutunut ilme, kun hän seuraa M:n puuhailuja.

Isosiskokin osoittaa jo suurempaa kiinnostusta vauvaa kohtaan. Toisinaan hän koittaa nostaa A:ta ja toisinaan käyttää siskovauvaa leikkivälineenä. Silloin tällöin on äidin puututtava siihen, onko vauvan raajojen vääntely sallittua vai ei. ;)
Eilen meinasin saada sydänkohtauksen kesken puhelun, kun vauva makasi lattialla ja isosisko asetteli jalkaansa vauva rinnan päälle, ilmeisesti tarkoituksenaan käyttää vauvaa steppilautana. 

Vaippaihottumaakin neidille ilmaantui tuossa reilu viikko sitten ja se tuntuu kyllä olevan tiukassa.
Lähes kaikki kikkakolmoset ja vinkkivitoset alkavat olla kokeiltu. Joinain päivinä neidin alapää tuntuu rauhoittuvan ja sitten taas seuraavana päivänä taas lehahtavan punaiseksi.
Aluksi epäilin coolmax-pintaista vaippaa (ontelopuoli ihoa vasten) olevan syynä neidin reagointiin, kun ihottuma alkoi heti sellaisen vaipan käytön jälkeen, eikä esim. samalla pinnalla, mutta sileä puoli ihoa vasten tullut mitään. Nyt en ole enää yhtään varma, vaan tuntuu, että ihottuman alkuperä on ehkä jossain omien syömisieni takana.
Eilen sitten neuvolakäynnillä mainitsin asiasta ja terkka sitten kysyi, että olenko mahdollisesti syönyt paljon omenoita.
Pakkohan se oli sitten sanoa, että nyt pihapuun omenoiden kypsymisen jälkeen niitä on kyllä tullut vedeltyä sellaista 5-10 ompun päivävauhtia.
No, nyt ovat omenat tauolla ja tarkkailen, jos niillä on suora yhteys ihottumaan. 

Ja neuvolastahan saatiin myös uudet mitat. Siskovauva, 3kk on nyt sitten hurjat 5980 g painava ja 62 cm pitkä. Syyspipoa saa katsella 40 cm koossa. :)
A. on hieman pidempi, mutta jonkin verran kevyempi mitä M. aikanaan oli.
Rokote jätettiin nyt antamatta ja se siirrettiin ensi viikkoon. 
M. tuntuu nyt kovin flunssaiselta ja minä vietän yksinhuoltajaviikkoa. Halusin sitten eliminoida vauvan osalta mahdollisen reagoinnin rokotteeseen. Yksi kiukkuinen lapsi riittää nyt minulle ;)

"Ääälä iiitke, ei mitään hätää. Isosisko on tässä"..

..Kuulu meidän auton takapenkiltä tai kotoakin, kun vauvaa jostain syystä itkettää.
Aika hellyyttävää, ainakin äidin ja isin mielestä. Usein minua jopa hieman naurattaakin tuo Isosiskon empatia pientä siskoaan kohtaan.
Jatkuukohan tuota vielä pitkään? Toivottavasti edes jossain määrin - jopa läpi elämän.

Meidän arki se vaan edelleen sujuu oikein mallikkaasti. Kesä tuntuu kääntyvän hiljalleen syksyyn. Tämän huomaa siitäkin, että metsästyskausikin alkoi taas ja sehän tietää minulle parin seuraavan kuukauden aikana muutamaan otteeseen viikon mittaisia yh-hetkiä. Ei niin kovin kiva juttu, vaikka asia vuosien mittaan tutuksi on tullutkin. Lasten kannalta tämä tuntuu tietty aina vaan vaikeammalta, koska he, etenkin neiti M., kaipaavat isiä jo melkoisestikin.
Äidin pitääkin nyt keksiä viikonlopuille ja noille yh-viikoille hurjasti kyläilyjä ja tekemistä, jotta isin odottelu ei tunnu liian pitkältä.
Onneksi syksyn myötä alkavat taas harrastukset. Värikylpy ja uimareissut tulevat taas viikko-ohjelmistoon, joten näillä luulisi pärjäilevän. 

"Siskovauva", kuten M. A:ata nimittää, on taas kasvanut hurjasti. Millään en malttaisi odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä ja uusia mittoja. Juttelu on lisääntynyt ja pikkuneiti nauraa höpöttää jos millekin asialle.
Niin tyytyväinen vauva kyllä.
Nukkuminen sujuu ja nyt tämän äidin riemuksi A on ihan omasta "tahdostaan" aikaistanut yöunille nukahtamista. Eilen se tapahtui jo 20.40.
A.on siitä hauska vauva, että hänestä näkee aivan selvästi, kun väsy painaa silmiä ja sänkyynkanto on käsillä.
Ei voi pieni ihminen vain uuvahtaneemmalta silloin näyttää.
Äidin pitää vaan tajuta oikeaan aikaan aloittaa iltatoimet ja tissittelyn jälkeen sitten kantaa pieni sänkyyn nukahtamaan. ♥

A.:sta on myös kuoriutunut ihan täyspäiväinen kestopeppu. Kahteen otteeseen olen ihan puhtaasti laiskuuttani ottanut kertsit mukaan ja laskin, että kuusi kertakäyttöistä tuli tuhlattua noiden kahden reissun aikana.
Ja minä olen ihan totaalisen hurahtanut taas erilaisiin ihaniin kuoseihin.
Kotimaiset vaippayrittäjätkin ovat varmasti kiitelleet hymistellen, kun tältä rouvalta napsahtelee tilauksia tuon tuosta. :D
Puhtaasti voin siis myöntää, että taloudelliset syyt eivät ole se isoin juttu (ainakaan tällä hetkellä) tässä vaippailussa.
Mutta kuten hyvä ystäväni sanoi; tästä harrastuksesta saa (ja olen jo saanutkin) rahaa takaisin päinkin, kun muutoin se rahamäärä päätyisi kaatopaikalle. Ja oikeassahan tuo on. :)

Tsau!

Pirpana 2kk

Meidän pienin vietti viime viikolla kahden ikäkuukauden täyttymistä neuvolan merkeissä ja kyllähän sitä vaan taas hurjasti oli kasvua tullut.
Painoa pienellä oli 5440g ja pituutta 58,7cm (jos en ihan väärin muista..)
Kahdessa kuukaudessa on siis pituutta tullut yli yhdeksän senttiä ja painoa reilun kilon kuukausivauhdilla. Vau. :)
Rota jätettiin nyt neiti A:lle ottamatta, niin eipä tarvitse nyt jännäillä mahdollisia masuvaivoja.
Seuraavaksi neuvoloidaankin sitten 3kk iässä ja siellä onkin sitten tiedossa ensimmäinen rokotus piikkimuodossa. (Äidistä) aina yhtä kamala koettelemus. ;)

Arki soljuu hyvinkin tasaisesti ja elämä on melko helppoa.
A. on aivan uskomattoman hyväntuulinen ja vaivaton vauva. Ihan huono omatunto iskee välillä A:n puolesta, kun hänet itsekseen viihtyvänä vauvana on liian helppo jättää köllöttelemään sitteriin tai makoilemaan leikkimatolle. Toki hän saa syliäkin ja nukutaanhan me joka yö vieretysten, joten läheisyyttäkin on varmasti riittämiin.
Mutta jotta arki ei olisi tavottaman tylsää, niin M. uhmakohtauksineen pitää kyllä siitä huolen. ;)
Äidin hermoja on taas koeteltu melkoisesti ja välillä tekee mieli niitata neiti lähimpään seinään kiinni ja irtisanoutua äitiydestä. :D

Ai niin, A. nauroi tuossa viime lauantaina  ensi kertaa ääneen. Oli se hetki vaan taas niin ihana ♥
Minulle tuli ihan tippa linssiin ja mieskin naurahti sillä lailla liikuttuneesti.
Ja koska harrastan sitä, mitä ei saisi, (lasten vertaamista keskenään) niin onpahan sanottava, että M. oli aikanaan vasta hiukan päälle 3kk ekan naurun tullessa. 

Oma jälkitarkastuskin oli tuossa pari viikkoa sitten (hups, se lappu on muuten edelleen lähettämättä Kelaan..)
Kaikki oli omalla kohdalla hyvin. Painoa on lähtöpainon verran, mikä on kyllä neljä kiloa enemmän, mitä M.:n jälkitarkastuksessa, joten pari kiloa voisi hyvällä omatunnolla pudottaa.
Olen vain sellainen herkuttelija näin imetysaikana, kun koko ajan tuntuu olevan nälkä.
Jätskiä, suklaata ja kahvileipiä menee päivittäin...ja sitä vaan tekee koko ajan mieli.. Noloa..
Uudet farkutkin oli pakko käydä ostamassa, kun maharöllykän ja levinneen lantion vuoksi vanhat eivät mahtuneet päälle.
Ärsyttävää. Nyt meinaankin syyskuussa ostaa salikortin ja käydä edes pari kertaa viikossa ohjatuissa läskinpolttojumpissa tavoitteena kiinteämpi keskivartalo.

Tällaista tänne suunnille tällä kertaa. :)

Arjen alku

Isimiehen isyyslomaviikko meni luonnollisesti vauhdilla ja on menossa jo neljäs päivä kolmin tyttöjen kanssa.
No, tänään M. on viettämässä päivää mummun kanssa ja minulla on "lomaa" vauvan kanssa ;)

Muokataanpa heti tähän väliin, että ensimmäinen kappale on kirjoitettu viime torstaina.
Näin hyvin olen siis ehtinyt jatkamaan hyvin alkanutta päivitystä. :D

Nyt on siis käynnitynyt jo toinen viikko tyttöjen kanssa kolmin.

Ekan yönkin vietin jo viime toissa viikonloppuna neitosten kanssa kolmin, kun Isi vietti varpajaisiaan kaveriporukan kesken mökillä.
Toki vedin tuosta ajankohdasta kunnon hormooni-itkut, kun mies minusta "tuhlasi" muutenkin tynkää vapaataan varpajaisiinsa. Tietty minua myös jännitti jäädä yksin.
Ihan kaikkein suurin ärsytys tuli kyllä siitä, että äijäporukan piti ängetä mökille, jonka olin juuri hetki sitten jynssännyt viimeistä nurkkaa myöden. Meidän juhannusta varten.
Ja sen nyt tietää, kuinka siististi miesporukka osaa olla....

Minä olen kuitenkin pärjännyt oikein hyvin. Paremmin kuin koskaan osasin kuvitella. Meidän arki sujuu vähän liiankin mutkattomasti kolmistaan, kun ne turhat taistelut M.:n kanssa siitä, saako Isi tehdä arvon neidin kanssa jotain ovat jääneet välistä.
Nyt, kun minä joudun neidin toiminnoissa olemaan apuna, eikä vaihtoehtoja siis ole, niin meillä on paljon vähemmän konflikteja.
Toki tuon uhmiksen kanssa yhteenkin otetaan ja monta kertaa päivässä, mutta niistäkin selvitään, kun jaksaa pitää oman päänsä viileämpänä. ;)

Ja kuinka luksusta. Nämä kaksi neitiä ovat tähän asti, eli yli kaksi viikkoa, nukkuneet joka päivä noin tunnin ja jopa kaksikin yhtä aikaa päikkäreitä. En laita yhtään pahakseni, sillä muutamaan otteeseen olen itsekin kivunnut neitosten kanssa unille. ♥
Se kyllä tiedetään, että tämä herkku saattaa loppua koska tahansa, joten nyt pitää nauttia.

Viime postaukeen palatakseni ja pariin siellä esitettyyn kysymykseen vastatakseni, tässä vielä juttua synnytyksestä ja neidin suhtautmisesta vauvaan.

Tuuli kyseli kivuista, ja täytyy kyllä todeta, että aika hyvin ne hukkuivat siihen vauhtiin. :D
Siis kyllähän se sattui, mutta se kipu on jotain niin omanlaistaan, että en osaa edes selittää. Ja kaikki kuitenkin kokevat kivun erilailla. Minulla on korkea kipukynnys ja tässä(kään) synnytyksessä en huutanut kertaakaan. Scheisset ja muutamat muut kirosanat kyllä lausuin. Myös siinä vaiheessa, kun kätilö totesi, että kivunlievitykset saa unohtaa muistan ajatelleeni, että "ou fuck-ou fuck" :D
Mies sanoi minun muutaman kerran vähän kovemmin äännelleen siinä ponnistuksen tiimellyksessä.

Pisang ja Reine kyselivät neidin suhtautumista vauvaan ja yllättävän hyvin on mennyt. Ekalla viikolla M. oli ihan tosi neutraali vauvaa kohtaan ja sama linja tuntuu jatkuvan. Välillä hän käy suukottelemassa ja silittämässä vauvaa ja ylpeänä kertoo/esittelee vieraille "meidän vauvan" ♥
Kun vauva itkee, neiti tulee heti luokseni kertomaan, kuinka "meidän vauva itkee".
Osaa M. myös komentaa minua, kun haluaa huomiota. ;)
Olen saanut muutamaan otteeseen kuulla, että "laita se vauva sitteriin". Hyvin topakasti ilmaistuna.
Tai kun vauva nukkui ja neiti olisi halunnut toisin päin, niin neiti komensi minua, että "ota se vauva pois peiton alta."
Minkäänlaista väkivaltaa tai suurta mustasukkaisuutta neidillä ei vielä vauvaa kohtaan tunnu olevan.
Mustasukkaisuus ilmenee vielä aika mitättöminä juttuina.

Nyt pitää taas mennä. Koitan vielä tällä viikolla palata takaisin ja kertoa vähän vauvastakin enemmän.
Huomenna on eka neuvolakin. :)

Pirpanan kestoilu-ura alkoi neljän päivän ikäisenä ♥

Kuudes neuvolakäynti ja muita kuulumisia

Ja ihan ekaksi on todettava, että työt häiritsevät sosiaalista ja tätä epäsosiaalistakin elämää kyllä ihan kunnolla. :D
Ihan koko elämäni olen ollut huono vastailemaan muun muassa tekstiviesteihin ja usein olenkin sanonut ystäville, että soittavat mieluummin, mutta herranjestas, nyt mulla taitaa olla viestejä rästissä jo kolmen viikon takaa. Sitä ei vaan tunnu mukamas olevan aikaa pysähtyä aloilleen ja keskittyä näpyttelyyn.
Onkohan mulla vielä ystäviä... ;)

Jeps, mutta nyt M. on päikkäreillä, mies pelaamassa ja minäkin vapaalla.
Hetki omaa (tietokone)aikaa luvassa siis.

Työt ovat sujuneet oikein mallikkaasti ja siitä lähtien kun otin sen Anitan tukivyön käyttööni, ei selkä ole ottanut niin kovasti itseensä. Jalkapohjat ovat kyllä olleet kovilla, kun pitkästä aikaa seisoo päivän työkengillä.
Harkkareitakin tulee harva se hetki, mutta eipä nuo tunnu kiristelyä kummemmalta, niin en jaksa niistä välittää.

Neiti M. koki tosiaan melkoista taantuista tuossa viikon ajan töideni aloituksesta. Pissavahinkoja sattui neljänä-viitenä yönä ja kerran päikkäreilläkin. Eräänä päivänä, kun olin lähdössä iltavuoroon ja puin neitiä mummun luokse lähdettäväksi, niin tämä kieltäytyi ihan täysin.
Ikinä koskaan pieni neiti ei ole kieltäyynyt lähtemästä mummun luokse, vaan sinne on menty ihan intopinkeänä.
M. sai hurjan raivarin ja alkoi repiä vaatteita pois päältään hokien samalla, että "puketaan tämä pois".
Sen pienen hetken ajan tunsin olevani kyllä niin kurja äiti ja silkkaa omaa itsekkyyttäni käyn töissä, kun se ei kerran pakkotilanne olisi ollut.
Fakta on kuitenkin se, että nämä tilanteet tulevat tosiaan eteen myöhemmin ja pidetään tätä nyt pienenä harjoituksena. 

Neuvolassa tulikin sitten pyörähdettyä viime perjantaina ja nopea peruskäyntihän tuo oli.
Mitään ihmeempiä ei juteltu ja käynti oli ohi mittailujen jälkeen.
Tässäpä siis tuoreimmat neuvolakuulumiset:

Kuudes neuvola. rv. 31+5

• Paino 62,4 kg (+650g/vko)
• RR 116/67
• Pissa puhdas
• Syke +, liikkeet ++
• Hemppa 118
• SF-mitta 30 cm
• Raivotarjonta :))

Seuraava käynti sitten taas kahden viikon päästä.

Tässä vielä lähes viikon vanhaa kuvatusta masusta, rv. 31+0.

30+0

Kymmenen viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. :))
Itse kyllä lisään tuohon sen ekstra viikon, jotta en ala odotella vauvan saapumista liian aikaisin. ;)
On niin ihanaa käydä jo näitä kolmosella alkavia viikkoja, kun ne on mulle niitä "viimeisiä" viikkoja.
Näistä raskausviikoista pitäisi nyt sitten viimeistään tässä vaiheessa alkaa nauttia, koska loppua kohden mennään hurjaa vauhtia. Mutta nauti nyt sitten, kun tässä vaiheessa se raskaus alkaa jo tuntuakin ihan todenteolla, eikä helpotusta ole luvassa ennen vauvan syntymää.

Neidistä ekoja vähän napakampia supistuksia alkoi muistaakseni tulla joskus 32+ viikoilla. Siis sellaisia, jotka jo ihan oikeasti tuntuivat ja pistivät miettimään tulevaa synnytystä.
Lonkkasäryt, liitoskivut, närästys, jäätävä ummetus, pissatus ynnä muut ihanat kolotukset odottavat, tai jo ovat täällä.
Saapa nähdä, alkaako niitä arpiakin tässä lähiviikoina ilmestyä ilostuttamaan tämän äidin mieltä. ;)

Työtkin tuli sitten aloitettua. Aluksi minua ihan oikeasti jännitti tuonne työmaalle meno niin pitkän ajan jälkeen,  mutta jo heti ekassa vuorossa parin tunnin jälkeen alkoi tulla sellainen tunne, että olinko edes välissä pois. :D
Tällä viikolla onkin ihan täysi työviikko, viisi vuoroa. Hyvin oli siis pomo kuunnellut toiveitani max. neljästä vuorosta / vko. ;)
No, eipä tuo nyt haittaa. Tosi hienosti oli isimiehellä ja neidillä mennyt nyt nämä kaksi iltavuoroani ja tämä tekee heille ihan tosi hyvää.
Mies saa ihan oikeasti hoitaa neitiä ja olla se päävastuussa oleva, sen sijaan, että otan sitä omaa aikaa kotona ja kommentoin väliin omia toimintapojani, joka luonnollisesti ärsyttää miestä.

Pientä murhetta on nyt kahtena yönä aiheuttanut neidin pissaaminen sänkyyn ja eilen illalla jopa ihan olohuoneen matolle, vaikka minä olin vain keittiössä. Vähän pistää miettimään, että voisiko tämä olla jonkinlaista reagoimista tuohon minun työssäolooni??
Neiti on kuitenkin ollut ilman päivävaippaa sen kaksi kuukautta ja yövaippakin jäi reilu kuukausi sitten pois.
Tiettyhän niitä takapakkejakin tulee, mutta hieman tämä harmittaa, kun niin hienosti on mennyt jo näin pitkään.
Ehkä tämä on vain ihan normaalia takapakkia tässä asiassa, mutta kummasti tuo alkoi heti minun aloitettua työt. o__O

Nyt ei kärsi kauempaa istua koneella. Kamala hedari taustalla ja masu tuntuu rusentuvan tässä tuolilla. :D

Jippu 30+0

Jouluvalmisteluja ja vatsatautia

Tässä pirtissä joulun valmistelu sai ihan uuden käänteen M.:n napattua itselleen jostain (piip) oksennustaudin.
Tänään on kolmas päivä neidin osalta oksentelua ja ripulointia takana ja äitiä ei ihan hirmuisesti enää naurata.
Ekat kaksi päivää tuo oli tavallaan hellyyttävää. Pienen neidin eka ykätauti. ♥
Suunnitelmia ja kyläilyjä siis urakalla pipariksi ja etenkin joulusiivous sai uuden merkityksen.
Lattiat ja vessa on höyrypesty viimeisen päälle, olkkarin parkettia innostuin jopa kuluneemmita kohdilta vahamaan. Kaksi mattoa meni pesuun ja niitä saunassa jynssätessä, innostuin sitten pesemään koko saunankin samalla.
Taitaa tähän yllättävään energisyyteen liittyä myös maaginen keskiraskaus. ;)
En ikimaailmassa olisi ilman tuota mahapöpöä ryhtynyt puoliinkaan hommista.
Pyykkäämiseen olen tosin kyllästynyt.
Kone on muutaman päivän aikana pyörinyt aika lailla non-stoppina ja nyt ovat viimeiset pyykit viittä vailla kuivia. (mun tämän hetken suurin toive on muuten kuivausrumpu ;) )
Luojan kiitos, M. ei ole ykäillyt aamun jälkeen ja ruoka on maistunut edes jotenkuten. Tai ainakin neidin teki koko illan mieli napostella jotain, mutta pieni vatsalaukku on varmaan sen verran kutistunut, että pari suupalallista riittää. Loput voikin antaa koiralle...
Nyt hurjan paljon peukkuja, että huomisesta selvitään jo ilman oksennusta.

Huomenna, tai laskentatavasta riippuen tänään, viikot poksuvat ja alkaa jo 20. raskausviikko.
Mahtavaa. ♥
Masuvauvan voimakkaimmat potkut näkyvät jo vatsanpäälle ja isimieskin sai eilen todistaa tämän.
Silti tuntuu, että niitä tulee ihan tosi harvakseltaan ja joudun oikein keskittymään, sekä useinmiten tönimään toisen liikkeelle.
Ja edelleen tiedän, että tämä on täysin normaalia, eikä saisi verrata edelliseen raskauteen, mutta silti..
Ehkäpä Pirpana on vain rauhaisampi tapaus tai kuten todennäköisempää, istukka on edessä vaimentamassa hentoisemmat liikkeet.

Noh, näissä tunnelmissa katsomaan, onko joulupöydän keskipiste valmis viettämään yön uunin lämmössä. ;)

Leppoisaa joulumieltä kaikille lukijoille! ♥

Parempi myöhään kuin milloinkaan...kai?

Ja tällä myöhäisellä ajankohdalla tarkoitan tällä kertaa oksentamisen aloittaista.
12+5 sai nyt siis olla se päivä, kun laatta lensi ihan kunnolla. Tilanne oli jotenkin niin surkuhupaisa, että en ollut varma, olisiko siinä pitänyt siis itkeä vai nauraa. Joka tapauksessa toivon silti, että uusintaa ei tarvitse ottaa ja tämä pahoinvointi loppuisi muutenkin pian. Viimeistään jouluksi olisi mukavaa saada tuo ruokahalu takaisin.
Painon puolesta en ole silti yhtään huolissani. Tällä kertaa olen vain noin kilon verran miinuksella lähtöpainoon verrattuna. Esikoisen aikaan painoa putosi se 3,5kg ekan puoliskon aikana ja tällä kierroksella lähtöpainoa oli kaksi kiloa enemmän.

Huomenna olisi sitten isäinpäivä ja neidin kanssa yllätetään Isi ainakin kortilla ja aamiaisella.
Isimies itse olisi halunnut kyllä lähteä hirvijahtiin, mutta kun muistutin miestä siitä, että tämä missasi ekan isäinpäivänsä olemalla ulkomailla jahtireissulla, niin lupasi sitten olla aamulla kotona.
Huomenna mennään myös oman isäni luokse päivälliselle ja samalla olisi sitten tarkoitus kertoa raskaudesta hänelle.
Tavallaan en vieläkään haluaisi ja olen muutenkin viimeiset viikot ollut maltillinen kertomisen suhteen.
Kukaan ns. uusi henkilö ei tiedä raskaudesta. Liekö ne vuotelut saaneet tämän äidin vähän takajaloilleen ja olemaan ihan hissukseen.
Ultrakin on vasta maanantaina.
No, ehkä tarkistan vielä sykkeet tänä iltana, niin kaipa sitä uskaltaa sitten kertoa uutisen.

Sykkeitä olen tosiaan muutamaan otteeseen kuunnellut ja parina viime kertana ovat olleet jo niin vahvoja ja pieni on pysynyt sen verran paikallaan, että sykelukemakin on piirtynyt näytölle.
Pirpanan sydän tuntuu sykkivän sellaisella 160 lyönnin keskinopeudella. :)

Tällä  13. viikolla olo on ollut muutoin hyvin vaihteleva. Alkuviikolla oli pari tosi energistä päivää ja touhusin ihan älyttömän paljon kaikkea. Puunasin ja järjestelin sellaisiakin paikkoja, joita yleensä kerran pari vuodessa tulee tarkistettua.
Sitten on ollut pari huonompaa päivää, tämä oksennuspäivä mukaan laskien. Kaiken kaikkiaan tämän ekan kolmanneksen olotila on hyvin saman tyylinen kuin mitä Neiti M.:stä oli.

Ja itse Neitiin liittyen on vielä kirjattava ylös pottatouhuissa edistyminen. Kahtena päivänä on saatu kakat pottaan! Kuivaksi oppinen on siis täälläkin vielä täysin mahdollinen vaihtoehto. ;)

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille ja ihanaa isäinpäivää huomisen johdosta.

Jippu ja co. 12+5

Niin, ja tämän viikon kohokohta oli ehdottomasti tukilääkityksen loppuminen.
Ei enää valuvaa lugemössöä! Wuhuu! :)

Meinasi myös ihan unohtua, tervetuloa uudet lukijat <3

Kuvotusta

Seitsemäs viikko käynnistyi ja kyllähän se kuvottava olokin sitten lisääntyi.

Viime yönä heräsin joskus kahden maissa ihan tajuttoman huonoon oloon. Oli ihan pakko suunnata vessaan puhaltelemaan oloa paremmaksi, kun tuntui, että oksennus tulee varmasti.
No, ei onneksi tullut ja sainkin vähän mehua juoduksi, kun olo helpotti.
Aamullakin olo oli vähän heikko, mutta reippaana keittelin kahvit valmiiksi ja laitoin aamiaista.
Kahvit jäivät kuitenkin juomatta, kun jo kahvin tuoksu tuntui jotenkin ihan älyttömän pahalle.
Aamupala sentään upposi, mutta kuvottava olo tuntui puskevan koko ajan läpi ja taisinkin aamun mittaan syödä varmaan kolme leipää, neljä klementiiniä, jogurttia ja pari kuppia teetä. :D

Tänään on kyllä koko päivän ollut sellainen ontto olo ja olin ihan varma, että paljastun isälleni ja hänen vaimolleen päivällä, kun nämä poikkesivat katsomaan Neiti M:ää tuliaisinaan laatikollinen munkkeja.
Asiaa ei todellakaan helpottanut hetkeä aiemmin jäätelön ja viinerirasian kanssa sisään lampsinut anoppi.
Meinasin oksentaa siihen paikkaan. :D
Väkisin pistelin poskeeni vähän jäätelöä ja vajaan puolikuppia kahvia.

Anopille tosin "paljastuin" myöhemmin iltapäivästä, kun tämä ulkona ollessamme kyseli tulevien hoitojen laitaa.
Minä kun en osaa huijata kovinkaan mallikkaasti, niin totesin sitten hyviä uutisia olevan. 
Onneksi anoppi ymmärsi, että vielä on tosi aikaista ja ar-ultrakin vielä edessä, niin vannoi olevansa ihan hissukseen. 

Tällä hetkellä siis kaikki mahdollinen kunnon ruoka ällöttää ja voisin elää pelkillä klementiineillä. Kahvi ei uppoa, joten teepannu on kaivettu esiin. Myöskään mitään makeaa leivonnaista tai suklaata ei tee yhtään mieli.
Irtokarkit/salmiakit ja pikkusuolaiset on jees. Eilen söin salaattijuustokuutioita suoraan purkista ja hörpin taas lusikalla sitä suolalientä päälle.
Tosi täyspäistä toimintaa siis.

Lisäksi käyn vähän herkillä. Neiti on ollut jotenkin ihan tosi hellyyttävä ja hänen touhuamistaan katsellessa on kyynel silmässä.
Koiriakin tulee halipusittua aika paljon. 
Tänään myös väsytti ihan tosi paljon ja olikin ihanaa mennä neidin kanssa yhtä aikaa päikkäreille isoon sänkyyn <3

Jippu + Pirpana 6+1

Siellähän se PAS taas häämöttää.

Toinen välikierto näyttäisi raksuttavan jo 28. päiväänsä, eli voisin arvailla uuden kierron alkavan noin viikon päästä.
HUIH!
Haluanko sitä vielä?
Kyllä ja Ei.

Ei:
- huomaan taas pohtivani samoja asioita, kuin ennen ekaa PAS:sia.
- onko meillä muka tilaa
- Neiti M. on jo olevinaan niin iso ja päivittäin meillä on helpompaa
- miksi vaivautua taas aloittamaan homma alusta
- työntekokin kiinnostaisi taas kovasti
- en haluaisi taas pettyä (tosin kokeilematta se ei selviä ;))
- on ollut kiva käydä aina välillä ystävien kanssa ulkona tuulettumassa

Kyllä:
- kasvava vatsa
- hennot muljahdukset ja potkut
- synnytys
- ensihetket pienen ihmeen kanssa
- Neiti M:lle sisarus ♥
- kaikki raskauden mukanaan tuomat ihanatkamalat jutut

Ja sitten mun pitää kyllä tunnustaa yksi asia. ;)
Sen epäonnisen PAS:sin jälkeen aloin jälleen antaa M:lle rintaa. Kerran päivässä.
Illalla.
Joskus on tuosta huolimatta mennyt parikin päivää, ettei ole sitä saanut ja nyt on taas irtauduttu siitä tosi hienosti.
Voin siis myöntää, että neiti sai tissiä (muutaman viikon taukoa lukuunottamatta) vuoden, kuuden kuukauden ja  parin viikon ikäiseksi.
Viimeinen kerta oli eilen.
Neiti puri minua niin lujaa tissiin, että verta tuli.
Minä huusin ja sitten huusi neitikin.
Ai helvata. 
Nyt se on loppu, slut, finito.
Sen verran tekee kipeää vieläkin.
Ja pliis, älkää kivittäkö minua. ;D

Puspus!

Toinen välikierto

Niin, ei sitä Juhannusihmettä tosiaan tapahtunut.
Kivaa oli silti antaa itsensä uskoa ja mallailla ajatuksella, että mitä jos.. :)


Nyt taitaa olla menossa jo kp8 ja noin kolme viikkoa aikaa siihen, että PAS-kierros taas käynnistyy.
Mitä minä sanoin, kesä meni hujauksessa ;)
Ensimmäiset kanttarellitkin on jo poimittu ja sienet jos mitkä, ovat varma syksyn merkki. :D


Miehen kanssa oli hieman eripuraa ja menneenä viikonloppuna saatin mökillä asioita puhutuksi.
Tuntui, että me ollaan ihmisinä hukuttu ja upottu olemaan pelkkä äiti ja isä.
Etenkin minusta on tuntunut siltä, että olen vain äiti.
Mihin minä katosin? 


Tulevana viikonloppuna päästäänkin (ehkä) miehen kanssa viettämään aikaa ihan kaksistaan.
Äitini haluaisi ottaa neidin yökylään ja me voisimme sitten miehen kanssa tehdä jotain mukavaa.
Elokuvat ja ravintolassa syöminen ihan rauhassa voisivat kyllä houkuttaa.
Toisaalta en taas millään malttaisi päästää neitiä yökylään, vaikka tiedän, että hän varmasti pärjäisikin.
Kamalia vanhemmuuden ristiriitoja ;)


Neiti M. on muutenkin kehittynyt ihan hurjasti. Sanoja tulee jo useita ja nyt olen sen maagisen "äidinkin" kuullut. 
Ja sekös vasta hellyyttävää oli.
Olin onnistunut livahtamaan neidin huomaamatta vessaan ja vedin jopa oven perässäni kiinni, niin ettei neiti nähnyt minua. (yleensähän taaperon on päästävä mukaan vessaan ja toteamaan äidin istuessa pytyllä, että "kakka", vaikka kyseessä olisi vain se pissa). :D
Pian käytävältä siis kuului "aiti", suloisen kutsuvalla äänellä. Olin ihan hiljaa ja halusin kuulla tuon uudestaan.
Ei mennyt kauaa, kun M. taas kutsui "aiti" "aiti". 
Sitten olikin pakko paljastaa olinpaikkani ja pian hymyilevä taapero kirmasi äidin syliin.

Rentouttavaa kesää ja silleen.

"Eeeiii, eikä. Eihän sen nyt niin pitänyt mennä".

Näillä sanoilla tervehti  minua hoitaja tampereen päästä, kun soittelin negatiivisia PAS-uutisia.

Ja sen verran voin kertoa, että äänessä ei kuultanut kyllä aito sympatia. ;)

Minua taisi jopa ihan oikeasti naurattaa, ja mietin jo sanovani, että "eikun joo, näinhän sen just piti mennä. Tästä on vain suunta ylös". :D

Jätin kuitenkin mölyt mahaani, käytiin läpi kesäsulut ja toivotettiin tervetulleeksi syksyllä uudestaan. 

Omalle poliklinikalle muistin soittaa jopa vasta tällä viikolla.

Sieltä sain vastaukseksi harmittelut ja alkioiden tilannekatsauksen jälkeen kävimme läpi oman sairaalan hormoonipolin kesäsulun ja mietimme jatkoa hoidolle.

Oletettavasti tämän naikkosen kierto menee suunnilleen hyvässä saumassa sulun kanssa ja kun ne menkat alkavat siinä elokuun alkupuolella, niin saan taas pistää nappia poskeen ja ilmoittautua PAS:ssiin sinne elokuun lopulle. Karkeasti veikaten jonnekin viikolle 34. 

Pahin harmitus hoidon epäonnistumisesta haihtui sillä hetkellä, kun kuukautiset alkoivat. Vuodon loputtua olo oli jo normaali ja ihana kesä, ihanan perheen, ja etenkin ihanan Neiti M.:n kanssa tuntui upealta.

Saan kaikin voimin nauttia M.:n seurasta, ottaa sen siiderin, oluen tai lasin viiniä halutessani.

Saan pitää M.:n vielä ainokaisena, ainutlaatuisena aarteena ja antaa kaiken huomion vain hänelle.

Tottahan asioilla on kaksi puolta ja näin ollen työmaan ovet avautuvat jälleen 1.3.2013.

Kamalaa ja toisaalta mukavaa.

Vasta nyt on alkanut tuntua todenteolla siltä, että kaipaan välillä töihin.

Silti en haluaisi laittaa Neitiä päiväkotiin.

Onneksi kuulin ystävältä perhepäivähoitajasta, joka on kuulemma loistava tapaus ja asuu kaiken lisäksi vain reilun kilometrin päässä meiltä.

Nyt pitäisi vain selvittää, miten perhepäivähoitoon haetaan ja onko tällä ko. hoitajalla paikkoja ensi maaliskuussa, tai voiko jo nyt alkaa jonottaa paikkaa häneltä..

Toisaalta mietin, että jospa tulen raskaaksi elokuun PAS:sista, niin äitiysloma alkasi jo huhtikuun puolivälissä...

*1. välikierto, kp 10

Kyydissä on!

No niin, siellä hän nyt majailee ja toivottavasti rakentaa itselleen majan seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi.
Pieni vauvantaimemme, nyt jo äidin rakas Murunen.


Alkioita oli siis sulatettu kaksi ja toinen niistä oli ollut hieman heikompi.
Tämä heikompi yksilö oli ollut sulatuksen jälkeen kolmisoluinen, mutta oli kuitenkin jakautunut seitsemän soluiseksi. Laatupisteitä tämä ruppana sai 1,5. Meni näin ollen jatkoviljelyyn ja pakastetaan sitten uudelleen, mikäli selviää hengissä.
Siirretty alkio oli lääkärin mukaan hyvä ja jakautunut varhaiseen blastokystivaiheeseen, yhdeksän soluiseksi.


Neiti M.:kin oli siirrettäessä jo blastokysta. Jostain kumman syystä toiveet ovat siis korkealla. ;)
Kätilönkin sanat olivat siirtovaihessa oikein ihanat, mutta särähtivät silti korvaani jotenkin, no, kliseisesti.
Kätilö siis sanoi minun tuijottaessa ultraruutua ja vaaleankohdan ilmestyessä kohtuun, että "sinne se tähti nyt syttyi".
Tottahan minulla siinä vähän tippa tuli linssiin, mutta ehkä ennemminkin siitä faktasta, että nyt sisälläni on joku.
Mahdollisuus.


Pitkät kaksi viikkoa on varmasti edessä ja mietin, että miten maltan olla testaamatta ennen kesäkuun viidettä.
Uskaltaisikohan sitä kokeilla onneean jo pp10?
Neidistäkin maltoin kyllä odottaa.
Ääh! Ehkä nämä kaksi viikkoa tässä kuitenkin menevät. Ohjelmaa olen kuitenkin koittanut suunnitella päivät täyteen, eikä Neiti M.:n kanssa ole ainakaan pitkästyttävää. :)


Iso tyttöhän tuo jo on. Ainakin olevinaan. ;)
Tänään neiti kuitenkin yllätti taas omatoimisuudellaan. Tuli ennen aamu kymmentä luokseni päällisvaatteet kädessä ja puettiin ne sitten. Tämän jälkeen neiti kipitti vaunujen luokse ja halusi siis päikkäreille. :D
Siellä M. on nyt sitten nukkua posottanut jo yli tunnin.
Taisi eilinen reissaaminen ottaa pienenkin voimille.


Illalla nukkumaan mennessä tuli itsekin laskettua kädet alavatsalle ja lausuttua muutama kaunis sana.


J. & Murunen pp1

Pessimisti ei pety.....

...mutta optimisti ripustaa raekuurosta huolimatta pyykkejä pihalle.
Näin kävi eilen.


Aamun vesisade taukosi ja vain pilvet jäivät roikkumaan paikoilleen. Aurinkokin pilkahti jostain pilvenlomasta ja tämä äiti-ihminen päätti ripustaa pyykit ulos kuivumaan, kun kerran hienoa ilmaa oli luvattu taas moneksi päiväksi eteenpäin.
Muutaman pyykin olin saanut ripustettua, kun yhtäkkiä tummeni ja alkoi sataa rakeita melkoisella voimalla.
Neiti M. oli ihan innoissaan ja ihmetteli outoa sääilmiötä.
Äiti ei ollut niinkään innoissaan, mutta en suostunut luovuttamaan.
Toivottavasti kovinkaan moni naapuri ei nähnyt tätä kahjoa akkaa, joka seisoo sateessa ripustamassa pyykkejä. :D
Hyvä, etten luovuttanut. Illalla sain hakea raikkaat pyykit sisälle. ;)


Epäusko onkin sitten iskenyt tänne oikein kunnolla, mitä tulee tiistain alkionsiirtoon.
Mulla on vahva tunne, että ei onnistuta. Ei kai niin hyvä tuuri voi osua kohdalle kahta kertaa.
Pelkoa, että jotain kamalaa tapahtuu, jos onnistumme.
Toisinaan olen ajatuksissani niin vahvasti jo raskaana, että mietin, miltä vatsa näyttää loppukesästä. 
Huoh..


Lääkkeet ovat tälläkertaa aiheuttaneet enemmän vatsavaivoja. Liekö Zumenonien ja Lugejen yhteisvaikutusta, mutta olo on todella turvonnut ja maha kipeänä vähän väliä.
Ovulaatioon viittaavia oireitakin on taas tullut ja eilen nipisteli vasemmalta puolelta munasarjoja.
Tänään ei taas mitään.
Vielä muutama päivä edessä..


Kp17.