Arjen alku

Isimiehen isyyslomaviikko meni luonnollisesti vauhdilla ja on menossa jo neljäs päivä kolmin tyttöjen kanssa.
No, tänään M. on viettämässä päivää mummun kanssa ja minulla on "lomaa" vauvan kanssa ;)

Muokataanpa heti tähän väliin, että ensimmäinen kappale on kirjoitettu viime torstaina.
Näin hyvin olen siis ehtinyt jatkamaan hyvin alkanutta päivitystä. :D

Nyt on siis käynnitynyt jo toinen viikko tyttöjen kanssa kolmin.

Ekan yönkin vietin jo viime toissa viikonloppuna neitosten kanssa kolmin, kun Isi vietti varpajaisiaan kaveriporukan kesken mökillä.
Toki vedin tuosta ajankohdasta kunnon hormooni-itkut, kun mies minusta "tuhlasi" muutenkin tynkää vapaataan varpajaisiinsa. Tietty minua myös jännitti jäädä yksin.
Ihan kaikkein suurin ärsytys tuli kyllä siitä, että äijäporukan piti ängetä mökille, jonka olin juuri hetki sitten jynssännyt viimeistä nurkkaa myöden. Meidän juhannusta varten.
Ja sen nyt tietää, kuinka siististi miesporukka osaa olla....

Minä olen kuitenkin pärjännyt oikein hyvin. Paremmin kuin koskaan osasin kuvitella. Meidän arki sujuu vähän liiankin mutkattomasti kolmistaan, kun ne turhat taistelut M.:n kanssa siitä, saako Isi tehdä arvon neidin kanssa jotain ovat jääneet välistä.
Nyt, kun minä joudun neidin toiminnoissa olemaan apuna, eikä vaihtoehtoja siis ole, niin meillä on paljon vähemmän konflikteja.
Toki tuon uhmiksen kanssa yhteenkin otetaan ja monta kertaa päivässä, mutta niistäkin selvitään, kun jaksaa pitää oman päänsä viileämpänä. ;)

Ja kuinka luksusta. Nämä kaksi neitiä ovat tähän asti, eli yli kaksi viikkoa, nukkuneet joka päivä noin tunnin ja jopa kaksikin yhtä aikaa päikkäreitä. En laita yhtään pahakseni, sillä muutamaan otteeseen olen itsekin kivunnut neitosten kanssa unille. ♥
Se kyllä tiedetään, että tämä herkku saattaa loppua koska tahansa, joten nyt pitää nauttia.

Viime postaukeen palatakseni ja pariin siellä esitettyyn kysymykseen vastatakseni, tässä vielä juttua synnytyksestä ja neidin suhtautmisesta vauvaan.

Tuuli kyseli kivuista, ja täytyy kyllä todeta, että aika hyvin ne hukkuivat siihen vauhtiin. :D
Siis kyllähän se sattui, mutta se kipu on jotain niin omanlaistaan, että en osaa edes selittää. Ja kaikki kuitenkin kokevat kivun erilailla. Minulla on korkea kipukynnys ja tässä(kään) synnytyksessä en huutanut kertaakaan. Scheisset ja muutamat muut kirosanat kyllä lausuin. Myös siinä vaiheessa, kun kätilö totesi, että kivunlievitykset saa unohtaa muistan ajatelleeni, että "ou fuck-ou fuck" :D
Mies sanoi minun muutaman kerran vähän kovemmin äännelleen siinä ponnistuksen tiimellyksessä.

Pisang ja Reine kyselivät neidin suhtautumista vauvaan ja yllättävän hyvin on mennyt. Ekalla viikolla M. oli ihan tosi neutraali vauvaa kohtaan ja sama linja tuntuu jatkuvan. Välillä hän käy suukottelemassa ja silittämässä vauvaa ja ylpeänä kertoo/esittelee vieraille "meidän vauvan" ♥
Kun vauva itkee, neiti tulee heti luokseni kertomaan, kuinka "meidän vauva itkee".
Osaa M. myös komentaa minua, kun haluaa huomiota. ;)
Olen saanut muutamaan otteeseen kuulla, että "laita se vauva sitteriin". Hyvin topakasti ilmaistuna.
Tai kun vauva nukkui ja neiti olisi halunnut toisin päin, niin neiti komensi minua, että "ota se vauva pois peiton alta."
Minkäänlaista väkivaltaa tai suurta mustasukkaisuutta neidillä ei vielä vauvaa kohtaan tunnu olevan.
Mustasukkaisuus ilmenee vielä aika mitättöminä juttuina.

Nyt pitää taas mennä. Koitan vielä tällä viikolla palata takaisin ja kertoa vähän vauvastakin enemmän.
Huomenna on eka neuvolakin. :)

Pirpanan kestoilu-ura alkoi neljän päivän ikäisenä ♥

Synnytyskertomus

Tässäpä nyt sitten meikäläisen synnytyskertomusta. :)

Tässä postauksessa kerroinkin vähän synnytystä edeltävistä tunnelmista. No, noiden tuntemusten perusteella ajateltiin miehen kanssa, että taidetaan varuiksi pakata esikoisneidin yökyläkassi ja viedä hänet tädilleen yöksi, jos se lähtö vaikka sattuisi sitten yön aikana tulemaan.

Isimies lähti siis viemään neitiä tädilleen ja minä meni suihkuun lieventämään supistusten pahinta poltetta. Se helpotti ja supistukset tuntuivat taas hiipuvan lähes olemattomiin. Tuli totaalisesti sellainen olo, että nyt se neiti on viety turhaan yökylään ja samassa paketissa herätään vielä aamullakin.
Iltayhdeksältä lähdin vielä uuden kerran lenkillekin, sillä ajatuksella, että jospas niihin hiipuviin suppareihin tulisikin taas tuntua ja se ehkä vähän tehosikin.
Lenkin loppupuolella saikin jo vähän irvistellä supistuksille. 

Kotona tiukat supistelut jatkuivat, mutta edelleen sillä voimakkuudella, että oma liikehdintä auttoi ja välitkin olivat mitä sattuu.
Kymmenen aikaan supistuksia alkoi taas tulla noin kuuden minuutin välein ja puoli yhdeltätoista laitoin itseni nukkumakuntoon ja menin panadolin voimin unille. Supistusten välitkin tuntuivat taas pidentyvän ja olivat jo noin 10 minuuttia.
23.30 nousin kuitenkin sängystä, kun sen verran poltti alaselkää, että uni ei tullut.
Herättelin miehen ja päätettiin lähteä käymään ainakin näytillä ja itse ajattelin, että saanpahan ainakin hieman osviittaa siitä, mikä on alakerran tilanne.

Auto starttasi kotipihasta 00.05 ja synnärille meidät kirjattiin 00.20.
Kaikessa rauhassa juteltiin siinä todella mukavan kätilön kanssa, joka oli ollut myös esikoisen synnytyksessä mukana. Minut laitettiin käyrille ja sitten täyteltiin paperihommia. Ilmeisesti naimisiinmeno vähän sekoitti papereita ja moni paperi meni uusiksi.

No, noin. 10 min käyrillä oltuani, 00.35 tunsin poksahduksen ja lämmin vesi holahti vaatteilleni.
Paperihommia jatkettiin, mutta saman tien vesien menosta, supistusten voimakkuus muuttui potenssiin tuhat ja yhdessä melkoisen paineen kanssa teki ihan hemmetin kipeää.
Kätilölle tuli vähän kiire ja minun tuntemusteni perusteella juoksi infoamaan tilanteesta toisella kätilölle, varasi salin kaksi ja huuteli jotain kohdunkaulapuudutteesta.

Kätilö juoksi takaisin ja käski miehen riisua minulta vaatteita, jotta saadaan sairaalakuteet niskaan. Tämän jälkeen kätilö käski minut laverille sisätutkimusta varten, mutta sekin oli jo suoritus, sillä supistukset tekivät tosi kipeää ja paineentunne oli ihan tajuton.
Tulos, kahdeksan senttiä auki ja vauva ihan hollilla. Seuraava supistus perään ja täysin auki.
Tässä vaiheessa tuli jo kiire saliin ja kätilö totesi, että kivunlievitykset saa unohtaa. :D

Saliin oli varmasti matkaa 20 metriä, mutta puolivälissä supistuksen tullessa oli pakko pysätä nojaamaan pöytään ja samalla iski ihan tajuton ponnistamisentarve. Huusin siinä sitten miehelle, että nyt ponnistuttaa ja täältä tulee joko vauva tai kakka. :D Kätilö huutaa salista, että kävele nainen tänne, mutta en pystynyt.
Mies juoksee hakemaan kätilön ja he yhdessä taluttavat minut saliin ja kampeavat vuoteelle.
Sitten ponnistettiinkin vauva maailmaan, jossain X-ajassa, sillä neiti oli pihalla 00.59.
Eli, lapsiveden mentyä tuo kaikki ylläkirjoitettu tapahtui 24 minuutin aikana :D

Minä selvisin kahdella tikillä vanhaan epparinarpeen ja yhdellä nirhaumalla. Vauva oli kaikin puolin täydellinen ja seuraavat seitsemän tuntia vietimmekin totaalisessa ihokontaktissa. Välissä neiti toki pestiin ja mitattiin ja saimme myös syötävää. Minun ruokailuni ajaksi pikkuneiti pääsi isin paidan alle kenguilemaan.♥

Synnytys kirjattiin papereihin syöksysynnytykseksi ja kestoksi kertomieni kipeämpien supistusten alettua noin kolme tuntia / vesien menosta 24 min. 
:D

Tyttö täydenkuun

Meidän perheen pienin on viimein maailmassa. ♥

25.5.2013, klo 00.59 täydenkuun loisteessa, syntyi toinen pieni ihmeemme.
Toinen tyttäremme.
Kuopuksemme.
Pikkusiskomme.

Niin täydellinen. ♥

Mittaa neitosella oli syntyessään 3110g ja 49,5cm.
Synnytys oli vauhdikas, mutta kaikki meni hienosti. Kotiinkiin päästin jo eilen. Neidin ollessa 1,5 vrk:n ikäinen.
Nyt opetellaan uudenlaisen arjen sujumista. :)
Palailen myöhemmin lyhyen, mutta ytimekkään synnytyskertomuksen kanssa ;)

Kiitos kaikille Pirpanan odotusaikaa seuranneille ja kommentteja antaneille. Tästä on hyvä jatkaa vauvakuulumisin.

Loppuraskauden lääkärikäynti

Eilen, 35+5 kävin siellä loppuraskauden lääkärintarkastuksessa ja siellähän oli kaikki ihan hyvin.

Ensin vähän kurkittiin Pirpanaa ultralla ja otettiin mittoja.
Tarkkojen mittojen ottaminen oli aluksi vähän hankalaa, koska vauvalla oli menossa juuri kovat hengitysharjoitukset ja oli se vaan älyttömän suloista nähdä pieni rintakehä, joka nousi ja laski aivan kuten pitääkin. ♥
Lääkärin mukaan vauva teki tuota harjoitteluaan tosi pitkään ja lausunnossakin lukee; "sikiö tekee pitkää hengitysharjoitussarjaa". 

Mittoja sitten lopulta otettiinkin muutamaan otteeseen aina jokaisesta tarvittavasta ruumiinosasta ja lopulta Pirpanalle saatiin viikkoja vastaavat (35+) lukemat.
Painoarvio eiliselle päivälle oli niinkin tarkka kuin 2677g. :D
Lääkäri arvioi, että mikäli vauva kasvattaa massaa loppuviikkojen ajan sillä 150-200g viikkovauhdilla, niin lasketun ajan syntymäpainoarvio on 3,3 kg - 3,5 kg.
Hyvin samankokoista vauvelia tässä siis ilmeisesti odotellaan, mitä neiti M.syntyessään oli (3,3kg).
Se niistä minun sirompi vauva kuin M. -epäilyistäni siis. ;)
Ultralla tsekattiin myös vauvan tarjonta, lapsiveden määrä ja sainpahan varmistuksen, että tyttö tuo edelleen on. :)
Raivotarjonnassa majaillaan ja tuskinpa sieltä enää ympäri käännytään. Vauvan pään lääkäri sai myös vielä nousemaan lantiosta, mutta totesi myös, että usein toiskertalaisilla se pää voi kiinnittyä vasta synnytyksen aikanakin.
Lapsivettä ei lääkärin mukaan ole mitenkään hurjan paljon kohdussa, mutta kuulemma ihan riittävästi. Sillä saattaisi selittyä tuo pienempi SF-mittakin, kun esikoisesta masu oli kuitenkin isompi.

Sisätutkimuksessakin kaikki oli oikein hienosti.
Kohdunkaula oli pehmennyt ja noin sormelle auki. Kaulaa oli kuitenkin vielä "täydet" jäljellä ja se sijaitsi vielä ihan takana, joten ei tässä ainakaan hetkeen taida olla lähtö lähellä. :)
Eihän mistään koskaan mitään tiedä, mutta kun tuo esikoisneitikin viihtyi yksiössään yli lasketun ajan, niin olen kyllä psyykannut itseni jo tosiaan sinne 41+0 aikaan.
Kaikki, mitä ennen tuota sitten tapahtuukaan, on vain plussaa. ;)

Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

- Jippu & co. 

Rv. 28+0

No niin. Taas pyörähti uusi viikko käyntiin ja laskettu aika on taas vähän lähempänä.
Koko viikonlopun ajan vatsa tuntui taas olevan ihan tosi tiellä ja kaikki kumartelu ja maasta nostaminen tuntui työläältä.
Eikä tuo pallo minusta edes ole kovin iso.
Mulle onkin nyt jostain tullut tunne, että tämä vauva on pienempi, mitä neiti M. oli syntyessään (40+6, 3,3 kg)
Miehen kanssa tehtiinkin jo vähän veikkailuja syntymäajankohdasta ja niistä strategisista mitoista.
Mun oma veikkaus vauvan saapumisajankohdalle on 41+0, painoa nippanappa 3000g ja pituutta 49cm.
Mies veikkaili vauvan olevan tällä kertaa jämpti ja tulokas syntyy päivän ennen tai jälkeen lasketun ajan. Painoa mieskin veikkaili tälle vauvalle 3050g ja pituutta 50cm.
Meillä molemmilla on kuitenkin vielä kertaalleen oikeus muuttaa veikkaustaan, mutta sen on tapahduttava ennen 36+0 vkoa :D
Vähän huumoria siis tiedossa tähän loppuodotukseen. ;)

Tässäpä muuten nyt vihdoin tätä masukuvaakin.
Kuva on siis tältä aamulta, rv. 28+0.

Ai niin, loppuun vielä pieni ylläri. ;)
Meidät tunnistavat/tietävät ovat sitten ihan hyshys.
Täytettiin ja tilattiin miehen kanssa tällainen:

Johan tässä on yli yhdeksän vuotta eletty yhteistä elämää ja nyt, kun tulossa on toinen lapsikin, niin minusta alkoi vaan tuntua suunnattoman epäreilulta olla yksin kolmea samannimistä vastaan :D
Päivähän tässä pitäisi vielä päättää. Ennen vauvaa kuitenkin ja ihan ilman mitään ylimääräisiä säätöjä.

Näihin tunnelmiin, joten kivaa viikonalkua kaikille! :)

- Jippu 28+0

Lääkäri- ja ultrakäynti

Tänään kävin yksityisellä siellä keskiraskauden lääkärintarkastuksessa ja samalla kurkattiin Pirpanan eloa ja oloa kohdussa.

Sisätutkimuksen osalta kaikki oli oikein hienosti. Lääkäri oli todella huolellinen tutkimuksessaan ja kohdunkaula mitattiin niin perinteisesti käsituntumalla, kuin sitten ultrallakin. Lisäksi ultralla tarkistettiin se, että kohdunsuu ei aukea sisältä päin paineen kasvaessa. Tässä tapauksessa minun piti siis yskäistä oikein kovalla voimalla.
Paikat olivat nätisti kiinni ja kiinteät. :)

Ultratessakin kaikki oli hyvin. Pirpana näytti oikein hyvinvoivalta ja liikkui vilkkaasti.
Kaikki otetut mitat vastasivat lähes niitä raskausviikkoja, mitä pitikin. Parin päivän heittoja näytti toisinaan tulevan "alaspäin"
Neidistähän mitat olivat usein muutaman päivän enemmän, joten onkohan meille odotettavissa hieman sirompi vauva, kun vielä näilläkin viikoilla tuntuu tuo jo rakenneultrassakin havaittu pienenpikokoisuus jatkuvan ;)
Tiedä häntä...
Painoarvioksi vauvalle saatiin nyt siis raskausviikolla 25+1 724g.
Seuraavaksi tutkailtiinkin sitten vauvan jalkoväliä ja koska Pirpana majaili sillä hetkellä perätilassa, niin lääkäri epäili homman olevan haasteellisempi.
No, eipä se sitten ollutkaan. Hyvin mahtui vauva levittelemään jalkojaan, eikä me siellä jalkojen välissä mitään nähty.
Mahdollisia merkkejä pippelistä etsittiin niin etu-, kuin pakarapuoleltakin, eikä sinne mitään ilmestynyt missään vaiheessa :D
Hyvin vahvan tyttöveikkauksen kanssa lähdin sitten kassan kautta kotimatkalle. 

Oma onnellisuus tuota pientä tulokasta kohtaan tuntui nyt lisääntyvän ihan hurjan paljon.
Meille on tulossa toinen tytär. ♥
Mieskin vaikutti poikatoiveistaan huolimatta onnelliselta. Sukupuolta tärkeämpää on kuitenkin tieto tällä hetkellä terveestä, hyvinvoivasta vauvasta.
Meitä on siunattu jo niin paljolla.
Uskaltaakoo sitä enempää koskaan pyytää.

Hyviä öitä kaikille! 

Jippu 25+1

Rakenneultra

Eilinen päivä oli kyllä viikon kohokohta hartaasti odotetun rakenneultran vuoksi.
Olin noiden myöhästymisunieni vuoksi reilusti ajoissa paikallakin, etten vaan missaa tapahtumaa. :D
Kaikki oli kunnossa. ♥

Pieni Pirpana vastasi jokaiselta mitaltaan, noin päivän heitollasuuntaansa, viikkojaan ja painoarvioksi vauvalle saatiin 400g. (ollen näin 26g sirompi, mitä M.omassa ultrassaan tismalleen samoilla raskausviikoilla..)
Kaikki tärkeät elimet löytyivät ja näyttivät juuri siltä, miltä pitääkin.
Pienet kädet, jalat, sormet ja varpaat. Kaikki paikoillaan.
Välillä mittailuja hankaloitti vauvan kova vilske masussa ja ultraan menikin aikaa lähes 45 minuuttia.
Itseäkin oikein nauratti ääneen katsella sitä menoa ruudulla, kun samaan aikaan tunsin nuo potkut.

Ultran aikana vauva makaili kiltisti pää alaspäin, mutta hieman poikittain.
Toivottavasti nappula tajuaa sitten aikanaan muutenkin kääntyä "oikein päin", eikä tarvitsisi sitten jännittää synnytystapaa.

Istukka löytyy etuseinämästä, kaartaen hieman vasemmalle kyljelleni.
Tätä olin silti osannut itsekin epäillä, sillä vauvan liikkeet ovat hurjan paljon pehmoisempia verrattuna M:n aikoihin.
Niiden alkuraskauden vuotojen vuoksi jännäilin tietty vielä sitä mahdollisuutta, että istukka olisi kohdunsuun tietämillä, mutta ei huolta siitäkään. Saan synnyttää alakautta. 

Ultran lopuksi kätilö sitten kysyi, haluammeko tietää vielä jotain ja siinä sitten tiedusteltiinkin sukupuolta.
No, sehän jäi nyt arvoitukseksi.
Pirpana oli melko sinnikkäästi jalat yhdessä tai kiepsautteli itseään sellaisella vauhdilla, että hyvää kuvakulmaa ei vain saatu. Ja aika moneen otteeseen tätäkin koitettiin selvittää. :D
Kätilö kyllä sanoi, että ei hänen silmiinsä mitään uloketta ultran aikana ole osunut, mutta tämä on vain "heitto".
En minä tuohon heittoon nyt mitään luotakaan, vaikka en itsekään mitään nähnyt.
Mies on jo ihan varma, että toinen tyttö on tulossa. :D

Nyt sitten pohditaan, mennääkö yksityiselle ultraan, edes kerran kokeilemaan onneaan tuon merkin selviämisen suhteen.
Tavallaan olisi hauska pitää yllärinä sinne syntymään asti, ja mieskin saisi kuulemma elätellä sitä toivetta pojasta vielä sen noin 20 viikkoa.
Sitten taas minusta olisi hurjan ihanaa laittaa kaikkia valmiiksi, tietäen kumpi sieltä on tulossa.
Järjestin jo kaikki neidin vaatteetkiin niin, että nyt on helppo sitten pistää ne tyttökamat myyntiin, tai pestä ne samalla käyttöä varten, kun muutkin.
Hankalaa mietintää.
Niin, ja jos sieltä nyt poika on tulossa, niin haluaisin ihan tosi kovasti käydä ostamassa jotain pojalle sopivaa, ettei heti ensipuuhiksi tarvitse lähteä vaatekaupoille.
Minä kun haluan pukea pojat pojiksi ja tytöt tytöiksi. Eikä tämä nyt tarkoita mitään vaaleanpunainen/vaaleansininen, mutta värejä. Vihreää, turkoosia, ruskeaa, sinistä, keltaista, lilaa, punaista ja kaikkia ihania kuviollisia, värikkäitä juttuja. Ei pelkkää valkoista ja beigeä.
Nih. :D
Muutamia "sopivia" kestovaippojakin olisi kiva hankkia. Ja "sopivia" harsoja. :D

Vielä on myös pakko paljastaa minun tämän aamun hyvä-äiti-tapaus.
Heitän nimittäin vesilintua tällä energisellä keskiraskaudella.
Tämän viikon on taas väsyttänyt ihan älyttömästi ja en malta odottaa valoa ja kevättä...jne...
No, päivän kohokohta tähän mennessä on ollut se, että nukahdin tuossa ennen ysiä sohvalle ja heräsin siitä puoli kympin jälkeen. Ihan totaaliunessa olin.
Onneksi mulla on tosi kiltti 2-vee. M. oli aikansa kuluksi "järjestänyt" vaatelaatikkonsa uudestaan ja sen jälkeen siirtynyt "tiskaamaan", koska jakkaran päältä, tiskiharja kädessä hänet keittiön tiskialtaan luota sitten löysin. :D
Ansaitsen kyllä jonkun vuoden äiti-palkinnon. ;)

Tässä vielä masukuvaa 21+0 ja 3D-kuvia Pirpanasta.

Nt-ultra

Mä oon jo niin rakastunut meidän tulevaan vauvaan <3

Tänään oli viimein tuo kauan odotettu niskaturvotusultra ja maha jänniyksestä sekaisin menin äitiyspolille.
Mitään muutahan tuleva äiti ei toivo, kuin että kaikki olisi kunnossa.
Ja olihan siellä. 
Meillä oli tuuria, kun saatiin aivan ihana kätilö ultraajaksi. Tämä kätilö oli sama, jonka kanssa tuli vietettyä sellainen kahdeksan tuntia synnärillä eräänä tammikuisena päivänä vuonna 2011. ;)
En voi edes sanoin kuvailla, kuinka ihana fiilis minulle jäi tuosta käynnistä.

Pirpana ilmestyi ruudulle, vastaten täysin viikkoja, ja voi kuinka hän näytti jo vauvalta. Kaikki oli niin selvästi näkyvissä.
Pienet kädet ja sormet erottuivat selvästi.
Pienenpienet jalkapohjat ja varpaatkin löysimme.
Samanlainen nenännökerö, kuin mitä Neiti M:llä on.
Sydän. Vatsalaukku täynnä lapsivettä, virtarakko, joka kieli pienen pissahädästä.
Näimme jo niin paljon. Niin paljon, että kätilökin sanoi, että kyllä sen vain huomaa kun ultraa 13. viikkoista sikiötä. Suurin osa rakenteista tuli jo nyt nähdyksi.

Niskaturvotusta Pirpanalla oli 0,8mm ja kyllähän siinä kivi putosi sydämeltä. Neidistä kun lukemat olivat silloin paljon korkeampia. Tiettyhän tässä pitää vielä jännäillä pari viikkoa veriseulan tuloksia, mutta peukut pystyyn, että siinäkään ei kärähdetä.

Ultrauksen loppupuolella kätilö näytti vauvaa vielä 4D:nä ja kyllähän siinä itku tuli.
Miten voi seitsemän senttiä päästä peppuun olla jo niin valmiin näköinen.
Kuitenkin niin hauras.

Voi tätä onnea <3

Tässä vielä kuvaa meidän tulevasta Pirpanasta ja tämän päivän vatsasta.

Eka neuvola

Eilen kävin neuvolan ensikäynnillä ja sehän lähti varsin hienosti käyntiin. Käynti oli oikein miellyttävä ja terkkakin ihan rentona. Tuohon saattaa tietty vaikuttaa se, että ollaan nyt kuitenkin oltu tuon tätösen kanssa tekemissä jo yli kaksi vuotta. Näin toisella kierroksella tunnelmasta puuttui myös se jännitys ja nuiva asiallisuus, mitä silloin neidistä aikanaan oli havaittavissa.

Aikaa käyntiin piti jälleen varata se 1,5h, niin minä pääsin kyllä nopeammin sieltä pois.
Vaikka moni sanoi, että ihan yhtä kauan menee aikaa kuin esikoisestakin.
Pah. hurjat 50 minuuttia istuin huoneessa.
Esitietolomakkeen pohjalta juteltiin tuntemuksistani ja sain valita, haluanko ne lippulaput, mitä neidistäkin sain.
Osan otin, etenkin ihan uuden painoksen VAU-kirjaa, mutta suurin osa jäi terkalle.
Ruokasuosituksiin oli tullut jotain päivitettyä juttua, joten siihen pitää vielä muistaa perehtyä tarkemmin.

Sitten niihin maagisiin neuvolamittauksiin.
(terkka sai muuten lasketuksi 19.5.-13, mutta odotan edelleen nt:n tarkempaa lukemaa..)

Ensimmäinen neuvola 8+2

• paino 58,8 kg (lähtöpainoksi ilmoitin 58 kg)
• Verenpaine 109/68
• Pissa puhdas
• Hemppa 141

Audit-testistä sain sen kolme pojoa, verikokeet otettiin ja pissa meni vielä viljelyyn. 
Lähete äitiyspolille seulontoja varten laitettiin matkaan ja verikokeisiin saattaa tulla kutsu jo ensi viikollakin. Ultra-aika mennee todennäköisesti viikolle 44. 

Raskausoireet ovat pysyneet samanlaisina.
Pahaolo, väsymys ja vatsan turvotus kilpailevat ykkössijasta.
Liekö vain hyvää ennakointia, mutta oksentaa ei ole tarvinnut kertaakaan, vaikka tosi lähellä onkin ollut.
Ehkä tätä on vain helpompi hallita, kun saa olla kotona, sekä levätä ja syödä aina halutessaan.
Tällä hetkellä kaksi tuntia on ihan maksimiväli ruokailulle ja usein aloitankin jo siinä puolentoista tunnin perästä miettimään suuhunpantavaa :P

Lämmin ruoka ei vaan laske. Eilen luulin, että saisin jo syödyksi, mutta puolivälissä kinkkukiusausta oli pakko lopettaa, kun vatsassa alkoi muljua.
Käytännössä elän mandariineilla, leivillä, jugurtilla, joka sekään ei niin kovin maistu ja pikkusuolaisella napostelulla: kinkun-, juuston-, tai meetvurstin siivut, nakit, turkinpippurit (se kasvis). 
Makeisia ei tee mieli ostaa, mutta muutaman voin kyllä syödä. Salmiakkia menee vähän paremmin, sipsit ja popparit tuovat pahanolon mukanaan.

Väsymys on ollut tällä viikolla vähän helpompaa, enkä kahteen päivään ole nukkunut päikkäreitäkään.
Voimat kyllä tuntuvat menevän herkemmin ja kädet ja jalat tuntuvat ihan löysiltä toisinaan.
Pihalla olo on onneksi ihan ok ja siellä jaksaa hetken touhutakin. Ollaankin neidin kanssa haravoitu jo aika paljon (mielessä on myös käynyt puiden kaato ;) ). Tänään istutin 12 vadelmantaimea, jotka sain tuttavalta.
Kukkapenkki pitäisi vielä perustaa vanhan tilalle..

Turvotus. En muista, että neidistä olisi turvottanut vatsaa näin paljon.
Mulla on ihan kamala vaatestressi, koska omistan tasan kahdet farkut (ahdistavat ihan täysin), yhdet kotilököilyhousut ja leggareita, jotka olisivatkin tunikoiden/mekkojen kanssa ihan ok, mutta sitten mulla ei ole kenkiä niiden kanssa sopivaksi,  tai olisi korkeakorkoisia saappaita, mutta haluan tasapohjaiset mustat saapikkaat kaupunkikäyttöön ja kyläilyyn. (mies kyllä lupasi nyt sitten ostaa mulle sellaiset!)
Sitten mun tunikat on lähes kaikki lyhythihaisia, joten alle pitäisi saada jotain trikoopuseroita tms.
Summa summarum. Äitiysvaatteita pitää kyllä pian harkita ostavansa ainakin housupuolelta.
Jotenkaan ei vaan tunnu kovin luontevalta pukeutua ennen nt-ultraa mammiksiin...

Ai niin, nyt mulla on myös doppleri. Jee!
Ensi viikolla meinaan koittaa niitä sydänääniä kaivella, jos sattuisi tuo Pirpana olemaan jo yhteistyöhaluinen.
Tällainen vehje tämä nyt sitten on.

Mukavaa viikonjatkoa kaikille! :)

Jippu + Pirpana 8+3

Treffeillä

Me käytiin tänään miehen kanssa treffeillä. Tavattiin meidän pieni Pirpana ihan ekaa kertaa.
Raukkaparalla ei vaan ollut mitään tietoa, että häntä vähän vakoiltiin.
Mutta siellä hän oli, ruudun takana.
Niin kaukana, mutta kuitenkin ihan tosi lähellä.

Pienellä oli mittaa hurjat 9mm, eli ihan piirun vajaa sentti. Sydän sykki oikein hienosti ja kaikki näytti yksiössä  muutenkin mallikkaalta. Tästä on hyvä jatkaa, pelko persuksissa kohti seuraavaa ultraa. :P

Olo on tosi helpottunut, vaikka en kyllä vieläkään tajua, että meille on tulossa vauva.
Toukokuu on vielä niin pitkällä.

Polin laskujen mukaan näillä mittauksilla laskettu aika osuu juurikin sinne toukokuun 21.-25. välille, mutta tarkentukoon sitten nt-ultrassa.
Ensi viikon keskiviikkona, eli 10.10 klo. 10 on eka neuvola. Saadan rattaat pyörimään ja raskaus muuttunee taas astetta konkreettisemmaksi.

Nyt taidan mennä tutkailemaan mammavaatemallistoja, sekä laittamaan dopplerin tilaukseen ;)

Leppoisaa sadepäivää ainakin suurinpaan osaan Suomea!

Jippu & Pirpana 7+4

P.s. tällä kertaa en saanut kuvaa mukaan, kun näkymä oli vähän sumea. Harmittaa, mutta enköhän mä tästä selviä..

Testihuumaa

Meinasin tosiaan, että teen tänään vielä varmistustestin ennen polille soittoa.
Tein sen sitten jo eilen, iltapisusta.
Kaksi selkeää viivaa.
No, pitihän mun kuitenkin saada niin sanotusti mustaa valkoiselle ja tänään aamulla tein CB:n digin.
Gravid - Raskaana 1-2.
Jokohan blondi uskoo?
Kaapissa on vielä pari testiä, mutta en mä niitä vielä huomenna tee. Teen vasta torstaina, niin onpahan sitten taas vähän tummemmat viivat. ;)

Se on vaan jotain niin äärettömän maagista nähdä niiden kahden viivan piirtyvän tikkuun. Ja jos mitään oireita ei ole/tule, niin siihen pieneen tikkuun kiteytyy se suuri ihme.
Mun sisällä kasvaa uusi elämä.
Vielä tänä päivänäkin, kun katselen Neiti M.:n touhuja, en voi käsittää, että hän on minusta. Meistä.
Sydän pakahtuu onnesta tuota pientä ihmistä kohtaan. Melkein pelottaa se, että kaiken mennessä hyvin, tuo tunne vain kasvaa. Miten minun pääni kestää sen kaiken rakkauden.
Niin ehdottoman ja aidon rakkauden. Rakkauden, jonka puolesta voisi itse kuolla.

No, testejä on siis tehtynä nyt kolme ja tuosta rohkaistuneena soitin aamulla polille.
Hoitaja onnitteli ja oli lähes yhtä "aidosti" iloinen, kuin silloin negaa ilmoittaessani oli puolestani pahoillaan. ;)
Sovittiin varhaisultran päivämääräksi 5.10, kun tarkoista viikoista ei vielä ole täysin käryä.
Jos mä nyt vieläkään osaan yhtään laskea, niin silloin saattaisi olla menossa viikko 7+4.
Sykkeen pitäisi näkyä hyvin ja Pirpanasta tulla jotain mittojakin esille.
Voi hyvä Luoja, anna kaiken olla mallikkaasti..
Toivottavasti saan sitten sen tarkemman lasketunkin, jolleivät sitten osaa Tayssista sanoa mitään, kun sinne koitan muistaa soittaa. (tänään unohdin sen jossain euforiassani)

Loppuun vielä vähän oireita näin pp12 ;)
- alavatsalla menkkamaista tuntemusta
- tietoisuus tissivarustuksesta
- iltaa kohden lisääntyvät ällötys
- nälkä ja kaikkea tekisi vähän mieli

Tuo hormoonitoiminnan muutos/lisääntyminen on nyt vaikuttanut myös siihen, että vetelin tuossa hetki sitten purkillisen piripiri-täytteisiä oliiveja ihan sellaisenaan ja hörpin sitä lientä suoraan purkista perään. Haluaisin niitä vieläkin, mutta kun ei ole. Jalapenoja kyllä löytyis....

Piinapäivä 11

Eikä sanoja varmasti tarvita ;)

















Joku pirpana sinne näytti nyt sitten jääneen. Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin loppuun asti.
Päälimmäinen tunne on kiitollisuus.
Kiitollisuus siitä, että näyttäisi onnistuneen.
Olen myös onnellinen.
Ja kuitenkin olen hieman surullinen.
Surullinen niiden puolesta, joilla matka edelleen kestää.
Matkalaisille toivon vain hurjan paljon voimia.

Toivon, että pirpana pysyy matkassa aina kesän korvalle asti.
Kasvaa ja kehittyy täydelliseksi pieneksi vauvaksi.
Meidän vauvaksemme. <3

Tänään minun päiväni on täynnä iloa. Mieskin sai kuvalla varustetun viestin heti aamutuimaan, ei taida olla vielä herännyt.
Neiti M. nyt ei ymmärrä vielä mitään. Elää hetkessä äidin rinnalla.

Ja sitten niitä oloja.
Pp8 ei tosiaan ollut mitään oireen tynkää.
Pp9 alkaen olen tuntenut sellaista jatkuvaa pientä näläntunnetta ja illan mittaan väsymyksen kasvaessa tuli sellainen kevyen kuvottava olo.
Eilen, pp10 se sama näläntunne jatkui. Illalla tuntui taas kuvotusta ja aamun testaus jännitti niin paljon, että tuo myöhäisen illan kuvotus oikein voimistui. Tissitkin tuntuivat vähän erilaisemmilta
Tänään repäisi ekan kerran tuolta alhaalta. Tissit tuntuvat edelleen hassuilta.
Saapa nähdä mitä päivät tuovat tullessaan.

Kivaa alkuviikkoa kaikille!
Jippu ja pirpana pp11