Rakenneultrakuulumisia

Noin kaksi viikkoa sitten päästiin tosiaan kurkkamaan melkoisen vilkkaan vauvan kuulumisia vatsanahan toiselle puolelle ja hänellä oli kaikki vallan mainiosti!
Vau-kirjasta lainaten: "pieni vallaton napero, joka elää ihan omaa elämäänsä..." piti täysin paikkansa ja kätilö sai tehdä ihan todella töitä, jotta saatiin kaikki tärkeä tarkastettua & mitattua.
Välillä katseltiin ihan "ajan kuluksi" vauvan menoa 4D:nä, jotta pieni asettuisi parempaan asentoon ja oli se vaan ihan todella suloista nähdä, kuinka toinen availi suutaan ja heilutteli käsiään kasvojen edessä. Todella hienoja kuviakin saatiin vauvasta mukaan.

Meidän tuleva pikkuvelivauva vastasi täysin viikkoja ja painoarvioksi raskausviikolla 20+4 saatiin 392 g. Ihan keskikäyrän mittoja. :)

Tulevalle isommalle isosiskollekin saatiin sitten lopulta kerrottua vauvasta ja aluksi neiti veti jännän hiljaiseksi. Hetken aikaa meni ilmeisesti totutellessa tulevaan vauvaan ja ennen kaikkea pikkuveljeen.
Nyt neiti kyllä jo kovasti odottaa vauvaa ja kertoo usein, kuinka sitten aina suihkun jälkeen rasvaa vauvan, vaihtaa sille vaipan ja hoitaa tietty myös. <3
Tänään tuntui kyllä jo tästä äidistä vähän siltäkin, että kerrottiinkohan kuitenkin liian aikaisin, sillä M. kärtti jo tänään sitä, että koska se vauva oikein syntyy!?! Yritin sitten lohdutella, että nautitaan nyt kivasta, piiiiiiiitkästä kesästä retkineen kaikkineen ilman vauvaa. ;)

Pakko se on kyllä myöntää, että kävin minä itsekin läpi niitä tyttöhaikailuja, vaikka kaksi jo löytyykin. Outoja tunteita, mutta varmaan ihan normaalia. Itsellä oli kaikesta huolimatta niin tyttöolo ja olin säästellyt paljon juttuja sillä ajatuksella, että jos tulokas on tyttö. Ehkä se oli vain sitä luopumisentuskaa, kun piti lahjoittaa paljon tunnearvoa sisältäviä juttuja eteenpäin.
Pikkuvelivarustelu on kuitenkin jo lähtenyt käyntiin ja kangaskauppoja olen tyhjännyt jo sillä silmällä.
Nimipohdinnatkin ovat jo käynnissä, mutta tuntuu olevan se touhu aika takkuista. Kummipohdinnoista puhumattakaan. Huoh.. onneksi on vielä tovi aikaa miettiä tätäkin...

Neiti A. onkin sitten tässä lähipäivinä meidän perheen keskipiste, kun tuleva syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Miten minun pieni vauvani täyttää jo kaksi vuotta? Minulla on kaveripiirissäkin paljon saman vuoden lapsia ja puhutaan näistä kuopuksistamme edelleen vauvoina. Isosisaruksetkin aina muistuttavat, että ei saa päästää vauvoja häiritsemään leikkejä :D
Mutta ei hän kyllä enää vauva ole. A. on ihan järjettömän energinen ja omatoiminen pakkaus. Sanoja edelleen vähän ja menoa paljon. Melko temperamenttinenkin ja selvästi äitinsä tyttö luonteeltaan. Ihannoi isäänsä aivan järjettömästi ja kyllä jää meidän perheessä koirakin kakkoseksi, kun isi tulee kotiin ja mitataan riemua tästä isimiehen saapumisesta.
A. on myös kova matkimaan isosiskoaan ja luonnollisesti ihannoi myös siskoa kaikessa. Hyvässä ja pahassa.

A. käy myös edelleen rinnalla. Noin 1-2 kertaa päivässä ja olen jotenkin suunnattoman ylpeä myös tästä, että olen hänen kanssaan saavuttamassa myös WHO:n kahden vuoden imetyssuosituksen.
Maito tuntuu kyllä raskauden vuoksi olevan tiukassa ja toisinaan neiti imaisee kerran pari, katsoo minua vähän hassusti ja pitää sellaisen äänen, että maito maistuu varmasti vähän hassulle.
Eniten tarjoan hänelle varmasti vain läheisyyttä ja turvaa. Taitaa olla vain ajan kysymys, kun neiti itse jättää nuo viimeisetkin kerrat pois. Tandem-imettäjänä en edelleenkään itseäni näe, joten jos neiti ei vieroitu itse, niin ryhdyn sitten itse miettimään, kuinka tuo imuttelu jäisi parhaiten pois.

Tällaistä tänne nyt näin toukokuun käydessä loppuaan. Kivaa viikonjatkoa kaikille! :)

- J. rv. 22+3

Siellähän se PAS taas häämöttää.

Toinen välikierto näyttäisi raksuttavan jo 28. päiväänsä, eli voisin arvailla uuden kierron alkavan noin viikon päästä.
HUIH!
Haluanko sitä vielä?
Kyllä ja Ei.

Ei:
- huomaan taas pohtivani samoja asioita, kuin ennen ekaa PAS:sia.
- onko meillä muka tilaa
- Neiti M. on jo olevinaan niin iso ja päivittäin meillä on helpompaa
- miksi vaivautua taas aloittamaan homma alusta
- työntekokin kiinnostaisi taas kovasti
- en haluaisi taas pettyä (tosin kokeilematta se ei selviä ;))
- on ollut kiva käydä aina välillä ystävien kanssa ulkona tuulettumassa

Kyllä:
- kasvava vatsa
- hennot muljahdukset ja potkut
- synnytys
- ensihetket pienen ihmeen kanssa
- Neiti M:lle sisarus ♥
- kaikki raskauden mukanaan tuomat ihanatkamalat jutut

Ja sitten mun pitää kyllä tunnustaa yksi asia. ;)
Sen epäonnisen PAS:sin jälkeen aloin jälleen antaa M:lle rintaa. Kerran päivässä.
Illalla.
Joskus on tuosta huolimatta mennyt parikin päivää, ettei ole sitä saanut ja nyt on taas irtauduttu siitä tosi hienosti.
Voin siis myöntää, että neiti sai tissiä (muutaman viikon taukoa lukuunottamatta) vuoden, kuuden kuukauden ja  parin viikon ikäiseksi.
Viimeinen kerta oli eilen.
Neiti puri minua niin lujaa tissiin, että verta tuli.
Minä huusin ja sitten huusi neitikin.
Ai helvata. 
Nyt se on loppu, slut, finito.
Sen verran tekee kipeää vieläkin.
Ja pliis, älkää kivittäkö minua. ;D

Puspus!

Tulevaa poliaikaa ja muuta höpinää

Viime perjantaina sain soitettua sinne polille ja saatin sovittua ultra-aika ensi viikon maanantaille, kp12.
Ainoa ongelma, mistä hoitajallekin mainitsin, on neidin hoito käynnin ajaksi. Sanoin, että sitä ei ole, eikä mulla ole mitään (teko)syytäkään, miksi menisin lääkäriin yksin, enkä vielä halua kenellekään mitään kertoakaan.
Hoitaja toivotti sitten muitta mutkitta sekä neidin, että äidin tervetulleeksi yhdessä.
Onhan se ihan ok, vaikka toisaalta tuntuukin hölmöltä viedä lapsi paikkaan, missä hoidetaan lapsettomia.
Pitää siirtää vaan omat mietteet syrjään ja olla miettimättä, mitä muut voivat ajatella.


Yleensä aika rientää ihan hurjaa vauhtia taaperon kanssa ja kuukaudet vilistävät silmissä. Niin se vaan taas huomattiin, että kun jotakin odottaa, niin kuin viikon päässä olevaa poliaikaa, tuntuu sinne olevan vielä ikuisuus. :D
Aika on siis todella suhteellinen käsite.
Minun aikani kulussa on silti samalla iso ristiriita siinä, että vaikka viikko on ikuisuus, niin silti päivä menee vauhdilla.
Neiti M.:n kanssa päivä kuluu vauhdilla ja tuntuu, että olen koko ajan joko laittamassa ruokaa tai sitten katsomassa/syömässä, kun Neiti syö.
Tästä syystä minun on ollut yllättävän vaikeaa muistaa ottaa tuo Zumenon suurin piirtein samaan aikaan joka päivä.


Eilen jäi päiväannos ottamatta ja melko usein otan sen tunti pari ajattelemaani ajankohtaa myöhemmin.
Toivottavasti sillä ei ole suurta merkitystä.
Suurempia sivuvaikutuksia ei vielä ole tullut.
Se, että lääke sisältää laktoosia taitaa olla ainoita haittoja. Mulla on koko ajan tosi turvonnut olo vatsassa, on niitä ihania ilmavaivoja ja vatsa on löysällä. Nice. :/


Esikoisen vieroitus on sujunut nyt tosi hyvin ja taitaisi olla aika jättää se aamutissikin pois.
Uskon, että sekin tulee sujumaan ihan hienosti, JOS vain jaksan sitten itse nousta sieltä sängystä heti neidin herättyä.
Nyt tulee vain kaapattua neiti aamulla kainaloon ja saada lisäaikaa unille sillä tissillä.
Päivällä neiti ei sitten enää hamuilekkaan sitä rintaa niin aktiivisesti ja osaa jo kävellä keittiöön, kun puhun maidosta.
Maidosta tulikin mieleen, että neiti on nyt vieroittamisen ajan saanut korviketta, vaikka ajattelin, että onneksi sitä ei ole tässä perheessä tarvinnut ostaa.
M. ei oikein mielellään tissittelyn vähentyessä suostunut juomaan tavallista maitoa ja sitä meni viemäristä alas päivän mittaan varmaan puoli litraa, mutta kappas kummaa, kun siirryttiin korvikkeeseen, niin johan upposi.
Kai siinä sitten etäisesti maistuu se äidinmaito.
Niin ja neiti saa sen maitonsa jopa pullosta.
M. on ollut kuitenkin niin kauan rinnalla ja on kaikesta huolimatta tosi pieni, niin halusin ihan itse sitten antaa maidon pullosta. Saapa vielä hetken imutella jotain.
Katsellaan tuota pullosta mukiin siirtymistä maidon suhteen sitten, kun tissi on täysin unohduksissa.
Neiti on kuitenkin vielä äidin vauva, eikä hänellä ole mikään kiire tulla isoksi. ♥
Isona ehtii kyllä olla sitten ihan tarpeeksi tässä elämässä. ;)

PAS-suunnittelua

Se, miksi tätä pakastealkionsiirtoa lähdettiin alunperin miehen kanssa suunnittelemaan juuri nyt, johtui tietenkin siitä luonnollisesta halusta (kaikesta huolimatta) suoda Neiti M.:lle sisaruksia.
Mies on ollut tämän suhteen se innokkaampi tapaus, mikä on ollut oikeastaan ihan ilo huomata.
Minä taas olen himmaillut ja pohtinut ummet ja lammet asiaa.
Perimmäinen syy omiin epäröinteihin on kyllä ollut imetys. Sen kun täytyy olla ohitse, mikäli mielii alkionsiirtoon.


Imetys on ollut minulle jotain niin tärkeää ja ihanaa, että siitä irtautuminen on ollut hankalaa. Itkuja on itketty aina silloin, kun jokin imetyskerta jätetään päivärytmistä pois. Viimeisin ja isoin itku tuli pari päivää sitten jätetystä iltatissittelystä. Tällä hetkellä Neiti saa rintaa vielä aamulla.
Lähinnä olen miettinyt niitä asioita, että en enää saa tarjota rakkaalle esikoiselleni turvaa rinnalla.
Nukuttaa häntä rinnalla.
Antaa ravintoa rinnalla.
Kokea sitä uskomatonta läheisyyttä ja tunnetta, minkä imetys antaa.
Ne hetket ovat nyt ohi. Hetken päästä lopullisesti.
Ei tuo aamuimetys ole enää kuin muutaman minuutin hetki, enkä pysty siitä nauttimaan samoin, kun mielessä on haikeus.
Toki Neiti on nyt saanut olla rinnalla yli vuoden ja kolme kuukautta. Se on oikeasti todella paljon.
Hurjasti keskivertoa enemmän. Silti siitä luopuminen sattuu. Myös Neitiin.
On työlästä keksiä tekemistä ja tarpeeksi viihdyttävää sellaista, että se rinnan kaipuu saadaan pois mielestä.
Vain, jotta saan keksiä sitä tekemistä päivän aikana vielä monta kertaa lisää.
Päiviin on siis kuulunut paljon kitinää. Joinain päivinä menee paremmin, mutta toisina hetkinä heikommin.


Vieroittaminen oli vain väistämätöntä ja vaikka meillä ei olisikaan ollut alkionsiirto mielessä, olisi se silti ollut edessä. Hieman hitaammalla aikataululla vain.
Tämä on myös raadollista meitä kohtaan, jotka emme näytä tulevan raskaaksi ilman apuja.
Ei kukaan saisi puuttua imetyksen lopettamisen ajankohtaan. On olemassa paljon henkilöitä, jotka imettävät uudesta raskaudesta huolimatta. En minäkään nyt sitä suunnittelut, mutta mietinpä silti.


Polille olin yhteydessä tämän PAS:sin tiimoilta tuossa helmikuun lopulla ja hetken juteltuamme sain reseptin Zumenoneja varten ja hieman viitteitä mahdollisesta aikataulusta. Loppu jäi omiin käsiin.
Jos ja kun haluan alkionsiirtoon ennen kesätaukoa, on Zumenonit aloitettava toukokuun kierrossa. Muuten menisi melko varmasti yli kesän.
Enkä minä sitäkään halunnut. Syksyyn tuntui silloin helmi-maaliskuun taitteessa olevan ikuisuus. 


Sen on kyllä jännä, että olen ottanut tästä asiasta niin paljon paineita. Onhan mulla teoreettisesti ollut mahdollisuus tulla raskaaksi jo viime vuoden elokuusta alkaen, kun kuukautiset alkoivat.
Eli lähes yhdeksän kuukautta on ollut mahdollisuus raskautua ja vasta nyt stressaan, onko se edes järkevää.
Melko koomista.
Miehen kanssa siis tultiin siihen tulokseen, että mikäli se luomuihme olisi tapahtunut, niin olisi se jo tapahtunut. 
Eli nenä pystyyn ja PAS-kokeilu päädyttiin aloittamaan tästä toukokuun kierrosta.