Kyydissä on!

No niin, siellä hän nyt majailee ja toivottavasti rakentaa itselleen majan seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi.
Pieni vauvantaimemme, nyt jo äidin rakas Murunen.


Alkioita oli siis sulatettu kaksi ja toinen niistä oli ollut hieman heikompi.
Tämä heikompi yksilö oli ollut sulatuksen jälkeen kolmisoluinen, mutta oli kuitenkin jakautunut seitsemän soluiseksi. Laatupisteitä tämä ruppana sai 1,5. Meni näin ollen jatkoviljelyyn ja pakastetaan sitten uudelleen, mikäli selviää hengissä.
Siirretty alkio oli lääkärin mukaan hyvä ja jakautunut varhaiseen blastokystivaiheeseen, yhdeksän soluiseksi.


Neiti M.:kin oli siirrettäessä jo blastokysta. Jostain kumman syystä toiveet ovat siis korkealla. ;)
Kätilönkin sanat olivat siirtovaihessa oikein ihanat, mutta särähtivät silti korvaani jotenkin, no, kliseisesti.
Kätilö siis sanoi minun tuijottaessa ultraruutua ja vaaleankohdan ilmestyessä kohtuun, että "sinne se tähti nyt syttyi".
Tottahan minulla siinä vähän tippa tuli linssiin, mutta ehkä ennemminkin siitä faktasta, että nyt sisälläni on joku.
Mahdollisuus.


Pitkät kaksi viikkoa on varmasti edessä ja mietin, että miten maltan olla testaamatta ennen kesäkuun viidettä.
Uskaltaisikohan sitä kokeilla onneean jo pp10?
Neidistäkin maltoin kyllä odottaa.
Ääh! Ehkä nämä kaksi viikkoa tässä kuitenkin menevät. Ohjelmaa olen kuitenkin koittanut suunnitella päivät täyteen, eikä Neiti M.:n kanssa ole ainakaan pitkästyttävää. :)


Iso tyttöhän tuo jo on. Ainakin olevinaan. ;)
Tänään neiti kuitenkin yllätti taas omatoimisuudellaan. Tuli ennen aamu kymmentä luokseni päällisvaatteet kädessä ja puettiin ne sitten. Tämän jälkeen neiti kipitti vaunujen luokse ja halusi siis päikkäreille. :D
Siellä M. on nyt sitten nukkua posottanut jo yli tunnin.
Taisi eilinen reissaaminen ottaa pienenkin voimille.


Illalla nukkumaan mennessä tuli itsekin laskettua kädet alavatsalle ja lausuttua muutama kaunis sana.


J. & Murunen pp1

Pessimisti ei pety.....

...mutta optimisti ripustaa raekuurosta huolimatta pyykkejä pihalle.
Näin kävi eilen.


Aamun vesisade taukosi ja vain pilvet jäivät roikkumaan paikoilleen. Aurinkokin pilkahti jostain pilvenlomasta ja tämä äiti-ihminen päätti ripustaa pyykit ulos kuivumaan, kun kerran hienoa ilmaa oli luvattu taas moneksi päiväksi eteenpäin.
Muutaman pyykin olin saanut ripustettua, kun yhtäkkiä tummeni ja alkoi sataa rakeita melkoisella voimalla.
Neiti M. oli ihan innoissaan ja ihmetteli outoa sääilmiötä.
Äiti ei ollut niinkään innoissaan, mutta en suostunut luovuttamaan.
Toivottavasti kovinkaan moni naapuri ei nähnyt tätä kahjoa akkaa, joka seisoo sateessa ripustamassa pyykkejä. :D
Hyvä, etten luovuttanut. Illalla sain hakea raikkaat pyykit sisälle. ;)


Epäusko onkin sitten iskenyt tänne oikein kunnolla, mitä tulee tiistain alkionsiirtoon.
Mulla on vahva tunne, että ei onnistuta. Ei kai niin hyvä tuuri voi osua kohdalle kahta kertaa.
Pelkoa, että jotain kamalaa tapahtuu, jos onnistumme.
Toisinaan olen ajatuksissani niin vahvasti jo raskaana, että mietin, miltä vatsa näyttää loppukesästä. 
Huoh..


Lääkkeet ovat tälläkertaa aiheuttaneet enemmän vatsavaivoja. Liekö Zumenonien ja Lugejen yhteisvaikutusta, mutta olo on todella turvonnut ja maha kipeänä vähän väliä.
Ovulaatioon viittaavia oireitakin on taas tullut ja eilen nipisteli vasemmalta puolelta munasarjoja.
Tänään ei taas mitään.
Vielä muutama päivä edessä..


Kp17.

Polikäynti

Eilen, kp 12, kävin polilla ja olin aika yllättynyt, että jännitin sitä.
Jotenkin kuvittelin, että näin toista lasta suunnitellessa sitä olisi paljon coolimpi, mutta ehei. :)
Samalla lailla kutitti vatsanpohjasta, kun lähestyin sairaalaa.


Se hyvä puoli tässä lääkkeellisessä PASsissa on, että kierronpäivillä ei ole niin hurjasti väliä hoidon suhteen, mutta ihan pakosti sitä vaan mietti, että jotain tulee varmasti tielle, enkä pääsekään siirtoon.
Joo, käynti olikin ihan perushuttua ja tsekattiin kohdun limiksen tilanne.
Kaikki näytti oikein hyvältä, sain Luge-reseptin ja "pienen" aikataulutussähläyksen jälkeen sovittiin, että aloitan Luget nyt helatorstaina ja alkionsiirto on sitten ensi viikon tiistaina, kp 20.


Tays:ssiin pitää tietty soittaa aamupäivällä, että ovatko alkiot selvinneet sulatuksesta ja kuten lääkärikin totesi, niin eiköhän niistä seitsemästä nyt joku ole ja sinne siirtoon päästään.
Toivottavasti selvitään siis yhdellä sulatuksella ja saadaan pari reppanaa selviämäänkin. 


Näissä tunnelmissa eteenpän. :)

Päänsärkyä ja heikotusta

Parina aamuna on  herätessä ollut pää hieman kipeä ja se vaan on mun mielestä perin masentavaa herätä siihen tunteeseen. Millään en jaksaisi nousta ylös ja ihan rehellisesti sanottakoon, että nämä kaksi aamua on menneet myös niin, että vaikka neiti on herännyt jo ennenkin seitsemään, niin itse en ole pystynyt nousemaan.
Peitto kainaloon ja sohvalle torkkumaan. Väillä M. käy vetämässä nenästä tai hiuksista, mutta muuten leikkii todella hienosti yksin ja koirienkin kanssa. Näinä kahtena aamuna M. on myös saanut juoksuaamiaisen, eli leipää/banaania tms. käteen ja touhu jatkukoon.
Minä en käsitä, mistä tämä jäätävä väsymys kumpuaa..
Onneksi meillä on myös hyvin lapsiturvallinen koti, mutta silti mulla on ihan kakka olo tästä väsymyksestä.


Sitten on tullut sellainen heikottava olo, joka voimistuu etenkin iltaisin ja yöllä, kun herään neidin vuoksi.
Tulipahan siinä sitten jälleen kerran mieleen se raskauspahoinvointi ja yhdessä tämän väsymyksen kanssa alkoi jälleen mietityttää tämän hankkeen järkevyys.. :D 


Muutenkin naureskelin tätä lääkettä, kun se on kai ihan oikeasti vaihdevuosi-lääke. Jotenkin tämä on toisaalta hyvin loogista sen suhteen, että koko ICSI alkoi silloin aikanaan sillä Procrenilla, joka siis pysäytti oman hormoonitoiminnan ja tilalle sai vaihdevuosia muistuttavia oireita.
Nyt PAS:siin mennessä hoito jatkuu näillä vaihdevuosilääkkeillä. Eli onko yhtään ihmeellistä, että suurinpiirtein terveen naisihmisen kehossa hieman myllertää. :D
Puhumattakaan niitä naisia, jotka kierto toisensa perään sekoittavat kroppaansa.


Senkin tuo Zumenon varmasti aiheuttaa, että ovulaatioon viittaavia oireita on tullut jo nyt muutamana viime päivänä. Varmasti ihan normaalia, mutta silti sitä miettii, onkohan siitä jotain haittaa..


Nyt tuntuu myös siltä, että maanantaihin ei olekaan enää pitkä aika ja pian tosiaan tapahtuu taas kaikkea.
Tietääkö joku, päätetäänkö tuossa seurantaultrassa jo siirtopäivä, vai onko vielä käyntiä polille edessä?


Kp8 ja viikko pillerisirkusta takana. 

Tulevaa poliaikaa ja muuta höpinää

Viime perjantaina sain soitettua sinne polille ja saatin sovittua ultra-aika ensi viikon maanantaille, kp12.
Ainoa ongelma, mistä hoitajallekin mainitsin, on neidin hoito käynnin ajaksi. Sanoin, että sitä ei ole, eikä mulla ole mitään (teko)syytäkään, miksi menisin lääkäriin yksin, enkä vielä halua kenellekään mitään kertoakaan.
Hoitaja toivotti sitten muitta mutkitta sekä neidin, että äidin tervetulleeksi yhdessä.
Onhan se ihan ok, vaikka toisaalta tuntuukin hölmöltä viedä lapsi paikkaan, missä hoidetaan lapsettomia.
Pitää siirtää vaan omat mietteet syrjään ja olla miettimättä, mitä muut voivat ajatella.


Yleensä aika rientää ihan hurjaa vauhtia taaperon kanssa ja kuukaudet vilistävät silmissä. Niin se vaan taas huomattiin, että kun jotakin odottaa, niin kuin viikon päässä olevaa poliaikaa, tuntuu sinne olevan vielä ikuisuus. :D
Aika on siis todella suhteellinen käsite.
Minun aikani kulussa on silti samalla iso ristiriita siinä, että vaikka viikko on ikuisuus, niin silti päivä menee vauhdilla.
Neiti M.:n kanssa päivä kuluu vauhdilla ja tuntuu, että olen koko ajan joko laittamassa ruokaa tai sitten katsomassa/syömässä, kun Neiti syö.
Tästä syystä minun on ollut yllättävän vaikeaa muistaa ottaa tuo Zumenon suurin piirtein samaan aikaan joka päivä.


Eilen jäi päiväannos ottamatta ja melko usein otan sen tunti pari ajattelemaani ajankohtaa myöhemmin.
Toivottavasti sillä ei ole suurta merkitystä.
Suurempia sivuvaikutuksia ei vielä ole tullut.
Se, että lääke sisältää laktoosia taitaa olla ainoita haittoja. Mulla on koko ajan tosi turvonnut olo vatsassa, on niitä ihania ilmavaivoja ja vatsa on löysällä. Nice. :/


Esikoisen vieroitus on sujunut nyt tosi hyvin ja taitaisi olla aika jättää se aamutissikin pois.
Uskon, että sekin tulee sujumaan ihan hienosti, JOS vain jaksan sitten itse nousta sieltä sängystä heti neidin herättyä.
Nyt tulee vain kaapattua neiti aamulla kainaloon ja saada lisäaikaa unille sillä tissillä.
Päivällä neiti ei sitten enää hamuilekkaan sitä rintaa niin aktiivisesti ja osaa jo kävellä keittiöön, kun puhun maidosta.
Maidosta tulikin mieleen, että neiti on nyt vieroittamisen ajan saanut korviketta, vaikka ajattelin, että onneksi sitä ei ole tässä perheessä tarvinnut ostaa.
M. ei oikein mielellään tissittelyn vähentyessä suostunut juomaan tavallista maitoa ja sitä meni viemäristä alas päivän mittaan varmaan puoli litraa, mutta kappas kummaa, kun siirryttiin korvikkeeseen, niin johan upposi.
Kai siinä sitten etäisesti maistuu se äidinmaito.
Niin ja neiti saa sen maitonsa jopa pullosta.
M. on ollut kuitenkin niin kauan rinnalla ja on kaikesta huolimatta tosi pieni, niin halusin ihan itse sitten antaa maidon pullosta. Saapa vielä hetken imutella jotain.
Katsellaan tuota pullosta mukiin siirtymistä maidon suhteen sitten, kun tissi on täysin unohduksissa.
Neiti on kuitenkin vielä äidin vauva, eikä hänellä ole mikään kiire tulla isoksi. ♥
Isona ehtii kyllä olla sitten ihan tarpeeksi tässä elämässä. ;)

Koopee yksi

Tänään on nyt sitten napsittu ekat zumenonit. Jännittävää. :)
Muutaman päivän taas tuhrutteli ennen varsinaista vuotoa ja lopulta eilen illalla tuntui, että menkat alkavat.
Kello oli kuitenkin sen verran paljon ja esim. Felicitas-klinikan nettisivuilla sanotaan näin: "Jos vuoto alkaa yöllä tai illalla kello 18 jälkeen, kuukautiskierron ensimmäiseksi päiväksi lasketaan seuraava päivä", niin päädyin sitten merkitsemään tämän päivän kp1.


Huomenna pitäisi taas muistaa soittaa polille ajoissa ja pitää varmaan 
varmuudeksi laittaa kello soittamaan. Soittoaika on jo 7.30-08.00 ja tätä en nyt halua missata. 


Saapa nähdä, tuleeko noista Zumenoneista sivuoireita. Olen vähän taipuvainen siihen, että reagoin voimakkaasti hormoonitasapainon heittelyihin, eikä esim. e-pillerit ole koskaan oikein sopineet.

No, se jää nähtäväksi. ;)

PAS-suunnittelua

Se, miksi tätä pakastealkionsiirtoa lähdettiin alunperin miehen kanssa suunnittelemaan juuri nyt, johtui tietenkin siitä luonnollisesta halusta (kaikesta huolimatta) suoda Neiti M.:lle sisaruksia.
Mies on ollut tämän suhteen se innokkaampi tapaus, mikä on ollut oikeastaan ihan ilo huomata.
Minä taas olen himmaillut ja pohtinut ummet ja lammet asiaa.
Perimmäinen syy omiin epäröinteihin on kyllä ollut imetys. Sen kun täytyy olla ohitse, mikäli mielii alkionsiirtoon.


Imetys on ollut minulle jotain niin tärkeää ja ihanaa, että siitä irtautuminen on ollut hankalaa. Itkuja on itketty aina silloin, kun jokin imetyskerta jätetään päivärytmistä pois. Viimeisin ja isoin itku tuli pari päivää sitten jätetystä iltatissittelystä. Tällä hetkellä Neiti saa rintaa vielä aamulla.
Lähinnä olen miettinyt niitä asioita, että en enää saa tarjota rakkaalle esikoiselleni turvaa rinnalla.
Nukuttaa häntä rinnalla.
Antaa ravintoa rinnalla.
Kokea sitä uskomatonta läheisyyttä ja tunnetta, minkä imetys antaa.
Ne hetket ovat nyt ohi. Hetken päästä lopullisesti.
Ei tuo aamuimetys ole enää kuin muutaman minuutin hetki, enkä pysty siitä nauttimaan samoin, kun mielessä on haikeus.
Toki Neiti on nyt saanut olla rinnalla yli vuoden ja kolme kuukautta. Se on oikeasti todella paljon.
Hurjasti keskivertoa enemmän. Silti siitä luopuminen sattuu. Myös Neitiin.
On työlästä keksiä tekemistä ja tarpeeksi viihdyttävää sellaista, että se rinnan kaipuu saadaan pois mielestä.
Vain, jotta saan keksiä sitä tekemistä päivän aikana vielä monta kertaa lisää.
Päiviin on siis kuulunut paljon kitinää. Joinain päivinä menee paremmin, mutta toisina hetkinä heikommin.


Vieroittaminen oli vain väistämätöntä ja vaikka meillä ei olisikaan ollut alkionsiirto mielessä, olisi se silti ollut edessä. Hieman hitaammalla aikataululla vain.
Tämä on myös raadollista meitä kohtaan, jotka emme näytä tulevan raskaaksi ilman apuja.
Ei kukaan saisi puuttua imetyksen lopettamisen ajankohtaan. On olemassa paljon henkilöitä, jotka imettävät uudesta raskaudesta huolimatta. En minäkään nyt sitä suunnittelut, mutta mietinpä silti.


Polille olin yhteydessä tämän PAS:sin tiimoilta tuossa helmikuun lopulla ja hetken juteltuamme sain reseptin Zumenoneja varten ja hieman viitteitä mahdollisesta aikataulusta. Loppu jäi omiin käsiin.
Jos ja kun haluan alkionsiirtoon ennen kesätaukoa, on Zumenonit aloitettava toukokuun kierrossa. Muuten menisi melko varmasti yli kesän.
Enkä minä sitäkään halunnut. Syksyyn tuntui silloin helmi-maaliskuun taitteessa olevan ikuisuus. 


Sen on kyllä jännä, että olen ottanut tästä asiasta niin paljon paineita. Onhan mulla teoreettisesti ollut mahdollisuus tulla raskaaksi jo viime vuoden elokuusta alkaen, kun kuukautiset alkoivat.
Eli lähes yhdeksän kuukautta on ollut mahdollisuus raskautua ja vasta nyt stressaan, onko se edes järkevää.
Melko koomista.
Miehen kanssa siis tultiin siihen tulokseen, että mikäli se luomuihme olisi tapahtunut, niin olisi se jo tapahtunut. 
Eli nenä pystyyn ja PAS-kokeilu päädyttiin aloittamaan tästä toukokuun kierrosta. 

Haaveissa toinen - riittääkö rakkaus?

Se, että esikoista toivottiin niin paljon saa minut tuntemaan syyllisyyttä siitä, että en tunne haluavani toista lasta yhtä palavasti.
Tai siis, sitä on hankala selittää. Neitiä toivoessa, päälimmäinen halu oli saada olla raskaana. Vauva itsessään oli kaukainen päämäärä, johon raskaus väistämättä johtaisi. Ja kun neiti syntyi, niin ei mennytkään kauaa, kun halu olla raskaana tuli takaisin. Oli ikävä sitä isoa vatsaa ja niitä liikkeitä.
Nykyäänkin tuntuu, että vauvakuume ei ole vielä kummoinenkaan, mutta edelleen se raskaanaolo kutkuttaa mieltä. Ehkäpä ja kyllähän se vauvakuumekin sieltä sitten tulee. Viimeistään siinä vaiheessa, kun on raskaana ja on saanut tuntea liikkeet ja nähdä vauvan ultran kautta.


Silti mietin, onko toinen lapsi järkevä veto. Eihän meillä ole tilaakaan. Lapset joutuisivat jakamaan huoneen ja miten Neidin valtakunnan voi edes jakaa? Ehkäpä jopa se vastakkaista sukupuolta oleva. Pistää nyt poika prinsessamaailmaan.
Voinko muka rakastaa jotain toista yhtä paljon kuin Neitiä?


Äitini tosin lohdutti, että kyllä ne lapset ovat kaikki yhtä arvokkaita. Vaan kuka olikaan se, joka sanoi, että esikoinen on tietty aina esikoinen. ;) Ristiriitaista.
Olenhan minäkin esikoinen, sen roolin kaikessa hyvässä ja pahassa.


Ja edelleenkään kaikesta pohdinnasta huolimatta en tunne haluavani toista lasta vieläkään yhtä paljon kuin  halusin ensimmäistä.
Olenkohan sittenkään sopiva äidiksi useammalle kuin yhdelle ja ovatko nämä ihan normaaleja ajatuksia?
Ovathan?

Johdanto

Esikoista toivottiin ihan hurjan paljon.
Sydän meinasi pakahtua, kun häntä ei alkanut kuulua sinnikkään yrityksen tuloksena. Matka vei lapsettomuushoitoihin ja lopulta ensimmäisen ICSI:n tuoresiirto toi kaivatun plussan testiin 13.5.2010.
Miehen sanoin: "sehän kävin helposti". :D 
Ja kävinhän se, verrattuna todella moneen ystävään ja tuttuun, jotka onnistuivat huomattavasti pidemmän ajan jälkeen, tai jotka ovat juuri onnistuneen vielä pidemmän matkan jälkeen.


Tämä on toinen blogini.
Esikoisella, Neiti M., on omansa. Se oli alkuun julkinen, mutta neidin syntymän jälkeen siitä tuli salainen. Siitä syystä, että se sisältää kuvia ja nimiä.
Tämäkin blogi olkoon siis ainakin alkuunsa julkinen, joten tervetuloa mahdolliset lukijat, sekä tietysti vanhat tutut Neiti M.:n blogista. ;)
Toivonkin, että mahdollisia kommentteja jätettäessä ei mainittaisi nimiä. ;)


Minä olen äiti, esikoinen on Neiti M. ja hänellä on tietty isi. Karvanaamoja löytyy myös. 
Pakastimessa meillä on mahdollisia sisaruksia seitsemän kappaletta.