Rakenneultrakuulumisia

Noin kaksi viikkoa sitten päästiin tosiaan kurkkamaan melkoisen vilkkaan vauvan kuulumisia vatsanahan toiselle puolelle ja hänellä oli kaikki vallan mainiosti!
Vau-kirjasta lainaten: "pieni vallaton napero, joka elää ihan omaa elämäänsä..." piti täysin paikkansa ja kätilö sai tehdä ihan todella töitä, jotta saatiin kaikki tärkeä tarkastettua & mitattua.
Välillä katseltiin ihan "ajan kuluksi" vauvan menoa 4D:nä, jotta pieni asettuisi parempaan asentoon ja oli se vaan ihan todella suloista nähdä, kuinka toinen availi suutaan ja heilutteli käsiään kasvojen edessä. Todella hienoja kuviakin saatiin vauvasta mukaan.

Meidän tuleva pikkuvelivauva vastasi täysin viikkoja ja painoarvioksi raskausviikolla 20+4 saatiin 392 g. Ihan keskikäyrän mittoja. :)

Tulevalle isommalle isosiskollekin saatiin sitten lopulta kerrottua vauvasta ja aluksi neiti veti jännän hiljaiseksi. Hetken aikaa meni ilmeisesti totutellessa tulevaan vauvaan ja ennen kaikkea pikkuveljeen.
Nyt neiti kyllä jo kovasti odottaa vauvaa ja kertoo usein, kuinka sitten aina suihkun jälkeen rasvaa vauvan, vaihtaa sille vaipan ja hoitaa tietty myös. <3
Tänään tuntui kyllä jo tästä äidistä vähän siltäkin, että kerrottiinkohan kuitenkin liian aikaisin, sillä M. kärtti jo tänään sitä, että koska se vauva oikein syntyy!?! Yritin sitten lohdutella, että nautitaan nyt kivasta, piiiiiiiitkästä kesästä retkineen kaikkineen ilman vauvaa. ;)

Pakko se on kyllä myöntää, että kävin minä itsekin läpi niitä tyttöhaikailuja, vaikka kaksi jo löytyykin. Outoja tunteita, mutta varmaan ihan normaalia. Itsellä oli kaikesta huolimatta niin tyttöolo ja olin säästellyt paljon juttuja sillä ajatuksella, että jos tulokas on tyttö. Ehkä se oli vain sitä luopumisentuskaa, kun piti lahjoittaa paljon tunnearvoa sisältäviä juttuja eteenpäin.
Pikkuvelivarustelu on kuitenkin jo lähtenyt käyntiin ja kangaskauppoja olen tyhjännyt jo sillä silmällä.
Nimipohdinnatkin ovat jo käynnissä, mutta tuntuu olevan se touhu aika takkuista. Kummipohdinnoista puhumattakaan. Huoh.. onneksi on vielä tovi aikaa miettiä tätäkin...

Neiti A. onkin sitten tässä lähipäivinä meidän perheen keskipiste, kun tuleva syntymäpäivä lähestyy kovaa vauhtia. Miten minun pieni vauvani täyttää jo kaksi vuotta? Minulla on kaveripiirissäkin paljon saman vuoden lapsia ja puhutaan näistä kuopuksistamme edelleen vauvoina. Isosisaruksetkin aina muistuttavat, että ei saa päästää vauvoja häiritsemään leikkejä :D
Mutta ei hän kyllä enää vauva ole. A. on ihan järjettömän energinen ja omatoiminen pakkaus. Sanoja edelleen vähän ja menoa paljon. Melko temperamenttinenkin ja selvästi äitinsä tyttö luonteeltaan. Ihannoi isäänsä aivan järjettömästi ja kyllä jää meidän perheessä koirakin kakkoseksi, kun isi tulee kotiin ja mitataan riemua tästä isimiehen saapumisesta.
A. on myös kova matkimaan isosiskoaan ja luonnollisesti ihannoi myös siskoa kaikessa. Hyvässä ja pahassa.

A. käy myös edelleen rinnalla. Noin 1-2 kertaa päivässä ja olen jotenkin suunnattoman ylpeä myös tästä, että olen hänen kanssaan saavuttamassa myös WHO:n kahden vuoden imetyssuosituksen.
Maito tuntuu kyllä raskauden vuoksi olevan tiukassa ja toisinaan neiti imaisee kerran pari, katsoo minua vähän hassusti ja pitää sellaisen äänen, että maito maistuu varmasti vähän hassulle.
Eniten tarjoan hänelle varmasti vain läheisyyttä ja turvaa. Taitaa olla vain ajan kysymys, kun neiti itse jättää nuo viimeisetkin kerrat pois. Tandem-imettäjänä en edelleenkään itseäni näe, joten jos neiti ei vieroitu itse, niin ryhdyn sitten itse miettimään, kuinka tuo imuttelu jäisi parhaiten pois.

Tällaistä tänne nyt näin toukokuun käydessä loppuaan. Kivaa viikonjatkoa kaikille! :)

- J. rv. 22+3

Rakenneultra

Eilinen päivä oli kyllä viikon kohokohta hartaasti odotetun rakenneultran vuoksi.
Olin noiden myöhästymisunieni vuoksi reilusti ajoissa paikallakin, etten vaan missaa tapahtumaa. :D
Kaikki oli kunnossa. ♥

Pieni Pirpana vastasi jokaiselta mitaltaan, noin päivän heitollasuuntaansa, viikkojaan ja painoarvioksi vauvalle saatiin 400g. (ollen näin 26g sirompi, mitä M.omassa ultrassaan tismalleen samoilla raskausviikoilla..)
Kaikki tärkeät elimet löytyivät ja näyttivät juuri siltä, miltä pitääkin.
Pienet kädet, jalat, sormet ja varpaat. Kaikki paikoillaan.
Välillä mittailuja hankaloitti vauvan kova vilske masussa ja ultraan menikin aikaa lähes 45 minuuttia.
Itseäkin oikein nauratti ääneen katsella sitä menoa ruudulla, kun samaan aikaan tunsin nuo potkut.

Ultran aikana vauva makaili kiltisti pää alaspäin, mutta hieman poikittain.
Toivottavasti nappula tajuaa sitten aikanaan muutenkin kääntyä "oikein päin", eikä tarvitsisi sitten jännittää synnytystapaa.

Istukka löytyy etuseinämästä, kaartaen hieman vasemmalle kyljelleni.
Tätä olin silti osannut itsekin epäillä, sillä vauvan liikkeet ovat hurjan paljon pehmoisempia verrattuna M:n aikoihin.
Niiden alkuraskauden vuotojen vuoksi jännäilin tietty vielä sitä mahdollisuutta, että istukka olisi kohdunsuun tietämillä, mutta ei huolta siitäkään. Saan synnyttää alakautta. 

Ultran lopuksi kätilö sitten kysyi, haluammeko tietää vielä jotain ja siinä sitten tiedusteltiinkin sukupuolta.
No, sehän jäi nyt arvoitukseksi.
Pirpana oli melko sinnikkäästi jalat yhdessä tai kiepsautteli itseään sellaisella vauhdilla, että hyvää kuvakulmaa ei vain saatu. Ja aika moneen otteeseen tätäkin koitettiin selvittää. :D
Kätilö kyllä sanoi, että ei hänen silmiinsä mitään uloketta ultran aikana ole osunut, mutta tämä on vain "heitto".
En minä tuohon heittoon nyt mitään luotakaan, vaikka en itsekään mitään nähnyt.
Mies on jo ihan varma, että toinen tyttö on tulossa. :D

Nyt sitten pohditaan, mennääkö yksityiselle ultraan, edes kerran kokeilemaan onneaan tuon merkin selviämisen suhteen.
Tavallaan olisi hauska pitää yllärinä sinne syntymään asti, ja mieskin saisi kuulemma elätellä sitä toivetta pojasta vielä sen noin 20 viikkoa.
Sitten taas minusta olisi hurjan ihanaa laittaa kaikkia valmiiksi, tietäen kumpi sieltä on tulossa.
Järjestin jo kaikki neidin vaatteetkiin niin, että nyt on helppo sitten pistää ne tyttökamat myyntiin, tai pestä ne samalla käyttöä varten, kun muutkin.
Hankalaa mietintää.
Niin, ja jos sieltä nyt poika on tulossa, niin haluaisin ihan tosi kovasti käydä ostamassa jotain pojalle sopivaa, ettei heti ensipuuhiksi tarvitse lähteä vaatekaupoille.
Minä kun haluan pukea pojat pojiksi ja tytöt tytöiksi. Eikä tämä nyt tarkoita mitään vaaleanpunainen/vaaleansininen, mutta värejä. Vihreää, turkoosia, ruskeaa, sinistä, keltaista, lilaa, punaista ja kaikkia ihania kuviollisia, värikkäitä juttuja. Ei pelkkää valkoista ja beigeä.
Nih. :D
Muutamia "sopivia" kestovaippojakin olisi kiva hankkia. Ja "sopivia" harsoja. :D

Vielä on myös pakko paljastaa minun tämän aamun hyvä-äiti-tapaus.
Heitän nimittäin vesilintua tällä energisellä keskiraskaudella.
Tämän viikon on taas väsyttänyt ihan älyttömästi ja en malta odottaa valoa ja kevättä...jne...
No, päivän kohokohta tähän mennessä on ollut se, että nukahdin tuossa ennen ysiä sohvalle ja heräsin siitä puoli kympin jälkeen. Ihan totaaliunessa olin.
Onneksi mulla on tosi kiltti 2-vee. M. oli aikansa kuluksi "järjestänyt" vaatelaatikkonsa uudestaan ja sen jälkeen siirtynyt "tiskaamaan", koska jakkaran päältä, tiskiharja kädessä hänet keittiön tiskialtaan luota sitten löysin. :D
Ansaitsen kyllä jonkun vuoden äiti-palkinnon. ;)

Tässä vielä masukuvaa 21+0 ja 3D-kuvia Pirpanasta.