Uskon, että tämä puoliväliin kulkeva aika menee nopeasti, koska välissä on joulu ja pitkät pyhät ja sitten onkin yhtäkkiä uuden vuodenaatto ja 20+0 poks. Huih. Siitä onkin sitten enää yhdeksän yötä odotettuun rakenneultraan.
Tällä viikolla olen miettinyt tätä raskautta enemmän. Tämä saattaa olla se viimeinen raskaus, minkä saan elää. Ei niistä kahdesta alkionruppanasta siellä pakkasessa tiedä. Luomuihme oli käytännössä mahdoton.
Olenko varmasti nauttinut tästä nyt täysillä?
Mahaikävä on iskenyt, ennen kuin vatsa on ehtinyt edes kasvaa kunnolla.
Saati nuo pienet liikkeet.
Ja samalla olen äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta, mitä olen jo saanut kokea.
Minä olen äiti.
Tänään olen taas kokenut niin syvää rakkautta tuota pientä esikoisneitiä kohtaan ja mietin kuinkahan ison "kakun" sitä saisikaan, jos rakastaisi, suukottaisi ja halisi tuon pienen ihmisen hengiltä. ;)
(M:llä meinasi kyllä mennä hermot äidin hellittelyyn :D )
Eilen, 18+0 tunsin tuon kaikkein pienimmän ihmeen potkun kädelle ja rakastuin häneenkin enemmän.
Mietin, miten tuo onkaan jo niin rakastettu ja meidän puheissa.
Minkälainen persoona sieltä tulee, tai voiko joku muu kuin neiti M. olla yhtä valloittava tapaus.
Tänään en ole mielestäni tuntenut vielä yhtään liikettä ja päässä pyörii luonnollisesti(?) ajatus sikiön menehtymisestä. Doppler siis kutsuu tämän kirjoituksen jälkeen.
Ihan hyvin tiedän, että kaikkia liikkeitä ei tässä vaiheessa vielä tunnekaan, mutta huoltahan se liikkumattomuus silti aiheuttaa.
Parempi siis lähteä vessan kautta dopplerin hakuun... ;)
Lisäys. Syke löytyi. Siellä se pieni sydän sykki 159 lyönnin minuuttivauhtia. Huoh.
Niin no, tässä masua eiliseltä 18+0.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tuliko jotain mieleen?