On kyllä pakko sanoa, että harvinaisen paska talvi takana ja aivan ihanaa, kun ollaan ihan kevään korvilla jo!
Toki niitä perinteisiä takatalvia on taas luvassa ja räpäskää saa kirota, mutta nyt ollaan jo maaliskuun puolivälissä, joten kohti valoa ja lämpöä tässä kovasti mennään.
Lapsillakin on nyt ollut välikausivaatetta jo päällä ja tarvittaessa sitten villahaalaria alla. Onpa isosisko ollut äidin kanssa shoppailemassa jo pelkillä farkuilla ja tennareillakin. ;)
(Toki hänellä on ollut Rv:n silkkivillakerrasto alla ;) )
Vaatekaappeja on muutoinkin siivottu ja uudistettu. Varasin kirppariltakin tovi sitten pöydän ja hienosti on kyllä tavara liikkunut. Lähemmäs sata myytyä tuotetta ja reilu kaksinkertainen summa "tuottoa", jotka on jo hienosti sijoitettu eteenpäin. :)
Nyt on neideillä vaatetta vaikka muille jakaa. :D
Äidin tekemässä mekossa on ainakin hyvä konttailla!
Pikkusisko on myös oppinut uusia temppuja ja nouseekin jo hienosti seisomaan. Päivä päivältä yhä vankemmin ja onnistuupa jo muutama sivuaskelkin sohvaa tai sohvapöytää reunustaen.
Pikkuneiti osaa jo kysyttäessa katsoa lamppua, isosiskoa, isiä ja koiraa. Käsi nousee heiluttamaan, joskin hieman viiveellä vastaheiluttajaan nähden, mutta kuitenkin. ;)
"Puhe" on lisääntynyt ja toisinaan sitä haluaa kuulla jotain siitä höpötyksestä, mutta kyllä se ensi sana odottaa vielä vuoroaan.
Arki rullaa eteenpäin hyvin tasaisena. Jonkin verran on sellaisia vähän erikoisempiakin sattumuksia ollut, mutta ne jääköön yksityiseensuojan vuoksi mainitsematta. Kunnossa ollaan kuitenkin kaikki ja hyvin voidaan. :)
Välillä mietin, että olisi kiva kirjoitella tarkemmin ja useammin, jopa päiväkirjamaisesti, mutta silloin olisi kyllä siirryttävä salasanan taakse. Jääköön vielä pohdinnan asteelle.
Hups! :D
Hieman on päivittely taas jäänyt arjen kiireiden keskellä!
Tässäpä pätkä jo viime viikolla (vai toissa viikolla) aloitettua kirjoutusta, jota piti täydentää ja jatkaa, mutta joka jäi. *voinolo*
Pikkusiskovauva täytti hiljan 8kk ja arki on kuopuksen osaltakin jo melkoista tohinaa.
Neiti on nimittäin kontannut jo reilut kaksi viikkoa ja nyt kuluneen viikonlopun aikana vauhti tuntuu lisääntyneen.
Herttaisia konttausspurtteja vedellään paikasta A paikkaan B. :D
Se perinteinen ryömimisvaihe jäi siis välistä ja neiti siirtyi hetken peruuttelun jälkeen suoraan konttailemaan.
Mikäs siinä, turhahan sitä lattiaa on ylimääräisiä mopata. ;)
Tammikuu jäikin kokonaan vailla päiviyksiä, mutta kyllä tässä on kiirettä taas pitänytkin.
On vietetty syntymäpäiviä, aloitettu harrastuksia ja kerho, ajeltu sinne tänne erinäisen syiden vuoksi ja koitettu ottaa sitä omaakin aikaa. ;)
Kuopus kävi tietenkin myös neuvolassa ja mitoiksi reilun 8kk iässä saatiin 8kg ja 72cm.
Kyseessä oli lääkärineuvola, mutta kun koko käyntiin uhrautui aikaa noin. 7min., niin ei siellä kovin syvällisiä käyty läpi. Lääkäri kysyi minulta vain, että "onko kysymyksiä" ja kun ei ollut, vauva vain mitattiin ja kroppaa vähän väänneltiin. Noh, 10kk iässä sitten taas omalle terkalle. :)
Hampaita löytyy edelleen ne hiukan päälle 6kk iässä puhjenneet kaksi alahammasta, mutta jospa tuonne ylöskin olisi nyt tulossa täytettä. Neiti on muutaman päivän ollut vähän kärttyinen, ilta-aikaan tuntuu räkäisyys lisääntyvän ja yläikenet pullottavat aikalailla.
Kiinteitä syödään edelleen lähes täysin sormiruokaillen ja se on kyllä osoittautunut tosi hauskaksi puuhaksi.
Lihojakin ollaan maisteltu muutamasti ja kana on nyt mukana ruokavaliossa. Kalaa maisteltiin viime keskiviikkona, kun isimies toi pilkkireissultaan madetta.
Ruokailutahti on siis vieläkin hyvin rauhallinen ja lapsentahtinen.
Lisäys 22.02.2014
Hampaita on tosiaan tulossa rytinällä lisää. Toissapäivänä huomasin, kuinka ylhäällä kuultaa kolme vaaleaa kohtaa ja yhden kohdalta on jo ien puhki. Voi mun vauvaani! :)
Vuosi alkaa olla lopuillaan. Äitiyslomakin on lopuillaan. Alle kaksi kuukautta jäljellä.
Ja koska olen näitä viimetipan -ihmisiä, niin hoitovapaailmoitukset, kotihoidontukihakemukset sun muut ovat vielä jossain pääkopan perukoilla. Voi ketale sentään. Jospas sitä vaikka tänä iltana tsemppaisi ja tutkailisi, miten nuo voisi sähköisesti hoitaa. :D
Joulu tosiaan tuli ja meni. Vallitsevasta säätilasta huolimatta pyhät sujuivat mukavasti ja meillä oli oikein kivaa. Neiti M. oli ollut ilmeisen kiltti tänä vuonna, sillä lahjoja tuli ihan liikaa. (ainakin äidin ja isin mielestä)
Ihan kaikki eivät myöskään olleet kunnioittaneet meidän vanhempien toivetta siitä, että sitä muovikrääsää ja ihme tilpehööriä ei hankittaisi, vaan mieluummin kestävää ja pitkäksi aikaa riemua tuottavaa juttua.
No, taidetaan miehen kanssa käydä nuo lelulaatikot vaan raa´asti läpi ja laittaa kaikki vanhat lelut kiertoon. :)
Kaikkein pienin täytti joulupäivänä seitsemän kuukautta. <3 Neiti A. ei vieläkään istu, mutta selkälihaksia vahvistetaan nousemalla konttausasentoon.
Hampaita löytyy alhaalta kaksi kappaletta.
Kiinteitä syödään edelleen hyyyyyyyvin laiskasti. Karkeasti laskien neiti taisi kuluneen kuukauden sisällä saada 12 kertaa kiinteitä. *nolotus*
Aamupuuroa on maisteltu kahtena aamuna, kasviksista on testattu, bataatti, kukkakaali, porkkana, palsternakka, parsakaali ja peruna. Hedelmistä on maisteltu banaania ja hedelmäsoseista päärynää, luumua ja jotain marjasekoitusta.
Eipä tässä silti mikään kiire ole. Neiti on tyytyväinen ja maitohan se on alle yksveen pääasiallinen ravinnonlähde, mikäli noita ohjeistuksia on uskominen. ;)
Loppuun vielä päivän luontokuva. Meillä nimittäin kukkivat villiorvokit! :D
Aurinko paistaa heikosti pilvien takaa ja lämpöasteita on lähes viisi.
Mikä mainio keli näin Joulun aikaan. Heja ilmastonmuutos, vai miten se meni..
Se on siis myönnettävä, että äiti-ihmisen joulutunnelma on varmaan siellä Napapiirillä asti, mutta lasten takia edes yritän sitä pitää yllä.
Keskiviikkona koin kyllä hetkellisen henkisen romahduksen muutamankin asian vuoksi ja luojan kiitos esikoinen oli hoidossa. Enpä tainnut paljon muuta tehdä, kuin itkeä vähän väliä. Ketutusta, väsymystä ja sen sellaista.
Kaikesta huolimatta meidän perheestä toivotetaan oikein ihanaa Joulun aikaa ihan kaikille lukijoille! <3
Onpahan vähän jäänyt tämä blogin päivittely kaiken arjen keskellä vähiin.
Ehkäpä nyt olisi hyvä väli kertoa hieman kuulumisia, kun esikoinen katselee lastenohjelmia ja vauva on unilla. ;)
Suurin syy omaan blogihiljentymiseen on tuo lyhyenkin oman hetken käyttäminen käsitöihin.
Olen elvyttänyt kutomistaitoni ja rakkaan äidin opastuksella parit villasukat on jo valmiina.
Ompelukone on surrannut kestovaippoja ommellessa ja sekös vasta on hauskaa ajanvietettä.
Keittiössä sijaitsee jo pienen kangaskaupan sivupiste. ;)
No, se noista omista puuhailuista..
Perheen kuopus se tosiaan kasvaa ja kehittyy. Puolivuotisneuvolassa painoa oli kasassa 7,4kg ja pituutta 68cm. Keskikäyrän vauva, kuten terkka totesi. Omasta mielestä tietty ihan mini, kun esikoinen oli samassa iässä jo yli kilon painavampi. ;)
Ihana pieni kuitenkin! <3
Pieni neiti kierii jo paikasta toiseen ja pakittelee milloin mihinkin. "suukkoja" satelee niitä haluaville, ja mikäs sen ihanampaa kuin pieni kuolainen vauvan suu, joka lähestyy ammollaan kohti kasvoja <3.
Istua hän ei kyllä vielä osaa, eikä siihen neuvolassakaan saatu lupaa. Hiemanhan tuo oli tylsä, joskin tiedostettu juttu, mutta häiritsee kyllä meidän suunnitelmia kiinteiden eväiden suhteen. Päätin nimittäin tällä kierroksella jättää sen sosevaiheen kokonaan välistä ja aloitettiin ruokailu täysin sormiruualla. Sen edellytys kun on istumistaito, sillä vauvan täytyy olla ruokaillessa suorassa. No, sujuihan ne ekat maistelut sylissäkin.
Neiti on nyt tosiaan kahdesti saanut kiinteitä ja veikkaampa, että tällä tahdilla meillä ollaan vuosikkaita ennen kuin päivässä on viisi kiinteää ateriaa. :D Äidin pitäisi ehkä hieman tsempata ja tarjota sitä kiinteää useammin, kuin kaksi kertaa viikossa ;) Mutta kun mä en oo vielä valmis! :D Ei mun tissivauvani voi/saa olla vielä niin iso. Nyyh. <3
Täässä kuitenkin tunnelmia ekoista kiinteistä eväistä:
Tänä viikonloppuna vietetäänkin sitten ekaa adventtia ja niin se tämänkin vauvan eka joulu lähestyy hurjaa vauhtia! <3
Leppoisaa ja lämminhenkistä viikonloppua kaikille!!
Meidän siskovauva täytti juuri neljä kuukautta.
Iso, pieni tyttömme, joka ei edelleenkään turhia kitinöi ja jaksaa olla lähes poikkeuksetta aina hyvällä tuulella.
Aika mainio tyyppi siis tuo meidän kuopuksemme.
Aiemmin kertomastani vaippaihottumasta ollaan myös pääsemässä voiton puolelle ja pikkuneidin alaosasto on ihan oikeasti jo lähes 100 % normaalin näköinen. Aika mahtavaa. Kertiksiäkin tuli tuossa välissä nimittäin kokeiltua noin viikon verran ja vaikka tilanne hieman rauhoittuikin, niin niin suurta apua niistä ei ollut, että peppu moisilla lärpäkkeillä olisi kokonaan parantunut. Hyviä uutisia siis senkin puolesta. :)
Lieko sitten monen tekijän sattumaa, mutta pesuaine vaihdettiin Neutraliin, luontaistuoteputiikista haettiin Providalta vaseliinia, joka on osoittautunut aivan ihmeaineeksi. Ecoverin huuhteluaine jätettiin myös pois käytöstä ja varmasti myös aika on tehtnyt tehtävänsä.
Neljän ikäkuukauden täyttymistä viettiin myös neuvolassa ja siskovauvan uudet mitat olivat 6535g ja 64,3cm.
Pikkusisko on pitkä tyttö, mutta lähes kilon kevyempi, mitä M. omassa 4kk-neuvolassaan oli.
Hauskaa sitten tulevaisuudessa seurata, että miten pikkusiskon ruumiinrakenne eroaa isosiskostaan, kun nyt jo ollaan ihan eri kaliiberia.
Sillä parjatulla käyrästöllä siskon paino seurailee nollakäyrän tuntumassa, kun pituus menee edelleen +10-käyrällä. ;)
Isosiskon uhmailu se vaan jatkuu ja hiljalleen alkaa tällekin äidille hahmottua, että ulkoilu tuntuu olevan se avainsana. Niinä päivinä, kun ulkoilua on 4-5h, niin meillä asuu aivan erilainen neiti.
M. syö hyvin ja ruokahalua riittää, kiukkukohtauksia on tuskin nimeksikään ja käytös on muutenkin aivan eri. Yöunillekin kopsahdetaan ilman vääntöä.
Eihän se nyt kovin hääviä ole sitä uloslähtemisrumbaa käydä kolmesti päivässä, mutta onneksi pikkusisko on sen verran zen, että häntä ei vielä haittaa maata ulkotamineissa eteisen lattialla ja odottaa lähtöä.
Toimitus huomauttaa silti, että ihan joka päivä tuota ei kyllä jaksa.
Kantoliina on myös osoittautunut ihan vakiovarusteeksi, sillä ei siskovauvakaan hereillä olleessaan halua aina vaunuissa maata, joten ihan tunnin kävelylenkkejä on siinä alkuiltapäivästä tehty usein niin, että A. matkaa liinassa.
M. ilmoitettiin myös kerhoon, josta kaikeksi onneksi sai paikan. Kerho alkaa tosin hänen osaltaan vasta tammikuussa, kun kolme vuotta on täytettynä. Neiti kaipaa ihan selvästi jo muiden lasten seuraa ja pari kertaaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan kestävä päiväkerho on varmasti oikein hyvä juttu.
Meillä vaan asuu niin "kyläluuta" neiti, että päivittäin saan vastailla kysymyksiin siitä, että "kenen luokse tänään mennään leikkimään" tai "tuleeko se ja se tänään meille" :)
No, tällaista meille näin syyskuun loppuun. Nämä leidit lähtevät nyt valmistautumaan lounaalle ja ulos. ;)
Lähiaikojen tapahtumat tuttavapiirissä ovat saaneet tämän äidin melko surulliseksi ja vihaiseksi. Vihaiseksi ihmisten itsekkyydestä.
Pitkäaikaisella perhetutulla, jo 5-kympin ylittäneellä henkilöllä oli pitkin kesää flunssaa, joka sitten äityi keuhkokuumeeksi. Kuvauksissa keuhkoista löytyi kasvaimia. Koepala otetaan ensi viikolla.
Röökiä tällä henkilöllä palaa oikein mukavaa päivävauhtia. Monestiko yli 30 vuotta tupakoineella löytyy hyvänlaatuisia kasvaimia keuhkoista?
Henkilö noudettiin sairaalasta ja kotimatkalla piti pysätä ärrälle ostamaan pari (isoa) askia tupakkaa.
Ei ole kauaa, kun totesin vauvalle, tälle tyypille ja äidilleni, heidän mennessä tupakalle, että "niin se mummukin lupasi lastenlasten tultua lopettaa itsensä myrkyttämisen, mutta sanoiksi jäivät" "tekevät vain hidasta itsemurhaa"
Ärsyttää. Se itsekkyys, että tuossa vaiheessakaan ei halua tehdä suunnanmuutosta elintavoissa ja nähdä lastensa, lastenlastensa ja tulevien lastenlastensa kasvua mahdollisimman hyvävointisena.
"kerran täällä vaan eletään" ja "tulee se lähtö ennemmin tai myöhemmin" -kuulen vain sanottavan.
Mun läheiset tietävät mun tupakkavastaisuudesta. Ja minä kun elän tunteella, niin tästä uutisestakin suuttuneena lupasin olla ilmaantumatta yhdenkään läheisen monttubileisiin, jos ovat kuolemansa viinasta tai tupakasta johtuvilla aiheuttaneet.
Sanokaa lapselliseksi. Niin ovat lapsellisia nuo yhteiskunnassa kovinkin itsekkäästi elävät ihmiset. Eihän lähimmäisistä tarvitse välittää, kunhan itsellä on vaan hyvä olla.
Ja se toinen ryhmä. Näin viikolla kaupungilla raskaana olevan naisen rööki suussa. Se viha, mikä tätäkin vain itseään ajattelevaa ihmistä kohtaan syntyi, oli jotain niin suurta. Mun teki mieli mennä kuristamaan sitä. Huutamaan, että tajuaako tämä aiheuttavansa tälle syntymättömälle sikiölle hengityskatkoksia jokaisen imaisunsa aikana. Pienelle viattomalle ihmisenalulle, joka ansaitsisi vain parasta elämänsä alkuun.
Saati niitä seurauksia, jotka näkyvät vasta myöhemmin, jos näkyvät. Mahdollinen keskenmeno, kohtukuolema, ennen aikainen syntymä, vieroitusoireet syntymän jälkeen. (toki tämä äiti imettää ja tupakoi, joten vauva saa kyllä annoksensa)kehityshäiriöt, astma, ylivilkkaus, oppimisvaikeudet, ynnä ynnä muut.
Nämä vähä-älyiset usein puolustavat toimiaan sillä stressillä, jota äiti lopettaessa kokee ja sen stressin vaikutusta sikiöön.
Paskapuhetta. Sen stressin täytyy kyllä olla jotain niin jumalattoman suurta, että henkinen mielentila vaikuttaa niin pahasti sikiön hyvinvointiin, mitä tupakointi ei.
Melkein toivon näille itsekkäille ihmisille hankalaa alkua tekojensa vuoksi. En lapsen kannalta missään nimessä tosin, mutta että nämä tajuaisivat miettiä, olisiko toisenlaisella valinnalla voinut käydä toisin.
Lähisukulaisellani on adoptoituna kaksi päihdevanhempien lasta ja molemmissa näkyvät äidin valinnat.
Tämä on toki useamman eri päihdelaadun seurausta, mutta silti.
Siskoni ystävän lapsi on lievästi..no, kehityksessä jäljessä/vammainen. Ja tämä äiti huolehti lapsen nikotiiniannoksesta läpi raskauden ja imetysajan. Olisi sitä keskushermostoa voinut terveellisimmilläkin valinnoilla ravita sen tärkeimmän kehitysjakson ajan. Voi luoja, kuinka mun tekee pahaa.
Ja vielä kolmas tapaus. Tuttavan mies päätti omat päivänsä hetki sitten oman käden toimesta. Suremaan jäi lähiomaisten lisäksi kaksi pientä lasta. Nuorin vasta kasteessa nimen saanut. Tällä hetkellä ongelmienlaatua ei vielä tarkemmin tiedetä, mutta tässä herää vain se kuuluisia kysymys. Miksi? Miksi apua ei haeta ajoissa? Edes lasten vuoksi. Miksi oman itsekkäistä itsekkäimmän teon vuoksi pitää jättää niin paljon pulaan?
Täysin hukkaan? En voi muuta, kuin toivottaa hurjasti voimia ja toivoa, että aurinko jälleen paistaa.
Oman miehenkin kanssa oli pakko jutella näistä kaikista. Minua itseäni on viimeaikoina vaivannut hurja menettämisen pelko, eikä mikään näistä helpota sitä. Neuvolassakin tästä puhuin (ja itkin). Sain käteeni voimavarakyselyn ja kysymyksen, "koenko olevani masentunut". En varmasti masentunut, mutta lähinnä mietin, että mihin asti omat mietteet on normaaleja. Onko perheenäidille tyypillistä miettiä useamman kerran viikossa, mitä jos jotain tapahtuu. Mitä, jos minä kuolen. Mitä, jos mies kuolee. Mitä, jos mies ja lapset kuolevat.
Mulla on kaikki nyt niin hyvin ja olen saanut niin paljon. <3
Tämän tunneryöpsähdyksen jälkeen, näihin tunnelmiin..
