Toinen välikierto

Niin, ei sitä Juhannusihmettä tosiaan tapahtunut.
Kivaa oli silti antaa itsensä uskoa ja mallailla ajatuksella, että mitä jos.. :)


Nyt taitaa olla menossa jo kp8 ja noin kolme viikkoa aikaa siihen, että PAS-kierros taas käynnistyy.
Mitä minä sanoin, kesä meni hujauksessa ;)
Ensimmäiset kanttarellitkin on jo poimittu ja sienet jos mitkä, ovat varma syksyn merkki. :D


Miehen kanssa oli hieman eripuraa ja menneenä viikonloppuna saatin mökillä asioita puhutuksi.
Tuntui, että me ollaan ihmisinä hukuttu ja upottu olemaan pelkkä äiti ja isä.
Etenkin minusta on tuntunut siltä, että olen vain äiti.
Mihin minä katosin? 


Tulevana viikonloppuna päästäänkin (ehkä) miehen kanssa viettämään aikaa ihan kaksistaan.
Äitini haluaisi ottaa neidin yökylään ja me voisimme sitten miehen kanssa tehdä jotain mukavaa.
Elokuvat ja ravintolassa syöminen ihan rauhassa voisivat kyllä houkuttaa.
Toisaalta en taas millään malttaisi päästää neitiä yökylään, vaikka tiedän, että hän varmasti pärjäisikin.
Kamalia vanhemmuuden ristiriitoja ;)


Neiti M. on muutenkin kehittynyt ihan hurjasti. Sanoja tulee jo useita ja nyt olen sen maagisen "äidinkin" kuullut. 
Ja sekös vasta hellyyttävää oli.
Olin onnistunut livahtamaan neidin huomaamatta vessaan ja vedin jopa oven perässäni kiinni, niin ettei neiti nähnyt minua. (yleensähän taaperon on päästävä mukaan vessaan ja toteamaan äidin istuessa pytyllä, että "kakka", vaikka kyseessä olisi vain se pissa). :D
Pian käytävältä siis kuului "aiti", suloisen kutsuvalla äänellä. Olin ihan hiljaa ja halusin kuulla tuon uudestaan.
Ei mennyt kauaa, kun M. taas kutsui "aiti" "aiti". 
Sitten olikin pakko paljastaa olinpaikkani ja pian hymyilevä taapero kirmasi äidin syliin.

Keskikesän tunnelmia

Hassua, miten Juhannuksen jälkeen ajatukset kääntyivät jo nyt syksyyn.
Eihän kesäkään tunnu vielä kunnolla alkaneen. Tai siis on se, mutta jotenkaan ei vaan tunnu siltä.
Hellejaksoja ei ole vielä ollut ja ilma on muutenkin useammin pilvisen kolea kuin lämmin.


Juhannus tosiaan oli ja meni. Kaikki meni tosi hienosti täälläkin ja päästiin ihan ekaa kertaa omalle mökille Juhannuksen viettoon.
Neiti M.kin juhli jussia ihan olan takaa ja kaiken sen tohinan jälkeen, vierailut ja saunominen vasta 20.30, uni tuli neidillä vasta lähempänä puolta yötä.
Rytmi on onneksi nyt saatu taas korjattua ja unille päästään taas klo.20-21 välillä.


Kiertokin taitaa olla tuon PAS:sin jäljiltä ihan normaali, sillä ovulaatio tuntui olevan juuri Juhannuksena.
Paino sanalla tuntui. Eipä ole hetkeen ollut niin voimakasta, jopa kipeääkin ovista.Tylppää nippailua tuntui sunnuntaina, kp 19, pitkin päivää ja lopulta illalla tuntui voimakasta poltetta ja menkkamaista oloa alavatsalla. Maanantainakin alavatsa tuntui vielä aralta ja nopeat nousut/tärähtelyt tuntuivat "mukavasti". ;)
Ja onhan siihen luomuihmeeseenkin taas mahdollisuudet.
Sitä paitsi, eikö se ole ihan klassinen tilanne, että Juhannuksen aikaan saa moni (ei suunniteltu) vauva alkunsa. ;D


Jotenkin olen taas ihan positiivisin mielin. Laskin  juuri, että tässä ei ole enää kuin yhdet menkat kärsittävänä, kun saa taas alkaa syödä lääkkeitä. Ihan pian meillä on taas mahdollisuus. :)


Mukavaa kesäkuun loppua kaikille!

Rentouttavaa kesää ja silleen.

"Eeeiii, eikä. Eihän sen nyt niin pitänyt mennä".

Näillä sanoilla tervehti  minua hoitaja tampereen päästä, kun soittelin negatiivisia PAS-uutisia.

Ja sen verran voin kertoa, että äänessä ei kuultanut kyllä aito sympatia. ;)

Minua taisi jopa ihan oikeasti naurattaa, ja mietin jo sanovani, että "eikun joo, näinhän sen just piti mennä. Tästä on vain suunta ylös". :D

Jätin kuitenkin mölyt mahaani, käytiin läpi kesäsulut ja toivotettiin tervetulleeksi syksyllä uudestaan. 

Omalle poliklinikalle muistin soittaa jopa vasta tällä viikolla.

Sieltä sain vastaukseksi harmittelut ja alkioiden tilannekatsauksen jälkeen kävimme läpi oman sairaalan hormoonipolin kesäsulun ja mietimme jatkoa hoidolle.

Oletettavasti tämän naikkosen kierto menee suunnilleen hyvässä saumassa sulun kanssa ja kun ne menkat alkavat siinä elokuun alkupuolella, niin saan taas pistää nappia poskeen ja ilmoittautua PAS:ssiin sinne elokuun lopulle. Karkeasti veikaten jonnekin viikolle 34. 

Pahin harmitus hoidon epäonnistumisesta haihtui sillä hetkellä, kun kuukautiset alkoivat. Vuodon loputtua olo oli jo normaali ja ihana kesä, ihanan perheen, ja etenkin ihanan Neiti M.:n kanssa tuntui upealta.

Saan kaikin voimin nauttia M.:n seurasta, ottaa sen siiderin, oluen tai lasin viiniä halutessani.

Saan pitää M.:n vielä ainokaisena, ainutlaatuisena aarteena ja antaa kaiken huomion vain hänelle.

Tottahan asioilla on kaksi puolta ja näin ollen työmaan ovet avautuvat jälleen 1.3.2013.

Kamalaa ja toisaalta mukavaa.

Vasta nyt on alkanut tuntua todenteolla siltä, että kaipaan välillä töihin.

Silti en haluaisi laittaa Neitiä päiväkotiin.

Onneksi kuulin ystävältä perhepäivähoitajasta, joka on kuulemma loistava tapaus ja asuu kaiken lisäksi vain reilun kilometrin päässä meiltä.

Nyt pitäisi vain selvittää, miten perhepäivähoitoon haetaan ja onko tällä ko. hoitajalla paikkoja ensi maaliskuussa, tai voiko jo nyt alkaa jonottaa paikkaa häneltä..

Toisaalta mietin, että jospa tulen raskaaksi elokuun PAS:sista, niin äitiysloma alkasi jo huhtikuun puolivälissä...

*1. välikierto, kp 10

Negahan se.

Piinapäivinä 12 ja 13 tehdyt herkät testit eivät muuttaneet tulosta.
Eikä se tulos huomenna muutu enää suuntaan taikka toiseen. Lääkkeet lopetin jo eilen, koska ne nyt sattuivat myös loppumaan. Oman sairaalan polille ja Tays:siin soittelen sitten huomenna hoidon tuloksesta ja jään odottelemaan vuotoa.


Ja kyllä tämä vaan tuntuikin pahalta. Ihan oikeasti tosi pahalta.
Paljon pahemmalta kuin ajattelin.
Sanoin, tai oikeastaan itkin sitä miehellekin illalla, että ymmärtääkö tämä kuinka paljon minua harmittaakaan, vaikka en sitä ääneen sano.
Oli hassua huomata, kuinka muualta kuullut/luetut raskausuutiset tuntuivat taas pistona, vaikka vain hetki sitten sillä ei ollut suurtakaan merkitystä. 


Vituttaa tämä rajallisuus. Mies miettii, että jos ne imetykset hoidon alussa ovat syynä, mutta tulee sitä nyt hurumykke akkoja raskaaksi imetyksestä huolimatta.
Jospa ne muutamat unohdetut lääkkeet?
Taivas tietää.


Hetki sitten en ollut ollenkaan varma, onko tämä järkevää ja sitten huomaankin olevani tässä hetkessä koko sydämellä. Kaiken toivoni antaneena.
Tiedän, että toisilla ei ole vielä sitä ensimmäistäkään ja hitosti enemmän vastoinkäymisiä, mutta ei omaa elämäänsä voi/saa miettiä niin, mitä muilla on, tai ei ole.
Totta kai tunnen empatiaa ja surua muitakin kohtaan, mutta myös minä saan surra.
Tämä on minun elämäni ja minun tunteitani.


Kaksi pientä alkiota on nyt jossain. Viisi on vielä kaikeksi onneksi jäljellä, mutta montako mahdollisuutta?
Syksyllä pitää miettiä ihan tosissaan, että siirretäänkö sitten kaksi.
Onneksi kesä on välissä, joka kuitenkin aina menee liian nopeasti. ;)
Ehkä se syksy sieltä sitten pian tulee. 

Yksi pää pelistä pois!

Ja ehkä se toinenkin...


Se jatkoviljelyyn mennyt alkionreppana ei selvinnyt päivää pidemmälle ja näin ollen menehtyi.
Melko lohduton olo ja mieleen puski väkisinkin tunne siitä, että miksi ihmeessä tämä toinekaan olisi.


Mitään oireita ei ole.
Ei mitään.


Pp 9 testasin piruuttani ovistestillä negan.
Miksi?
No, koska neidistä ovistesti näytti vahvaa plussaa.


Tänään, Pp 11 tein ihan kunnon r-testin ja tulos oli totaalinega.
Ei haamun haamua.


Toki on vielä aikaista(?). Virallinen testipäivä on vasta tiistaina, testi ei ollut herkkä (25iu), ja se oli "vanhentunut" 2011.
Kyllä se silti toimi. Kontrolliviiva helotti kirkkaanpunaisena.


Ja silti vituttaa. Testasin(ko) ehkä liian aikaisin. Toisaalta mulla oli vaan niin vahva negaolo, että näinhän sen piti mennäkin.
Ja silti tirautin muutaman kyyneleen.
Mies kyllä haluaa vielä uskoa muuttuvaan tulokseen ja haki ihan omatoimisesti minulle apteekin r-testipaketin.
Sanoi vielä kotiintullessa, että on kuulemma herkkä ja suosituin malli.
Miehet :D


No, testaan sitten huomenna sillä, kun zumenoneja on jäljellä enää huomiselle aamulle ja Lugeja kahdeksi päiväksi.

Kyydissä on!

No niin, siellä hän nyt majailee ja toivottavasti rakentaa itselleen majan seuraavaksi yhdeksäksi kuukaudeksi.
Pieni vauvantaimemme, nyt jo äidin rakas Murunen.


Alkioita oli siis sulatettu kaksi ja toinen niistä oli ollut hieman heikompi.
Tämä heikompi yksilö oli ollut sulatuksen jälkeen kolmisoluinen, mutta oli kuitenkin jakautunut seitsemän soluiseksi. Laatupisteitä tämä ruppana sai 1,5. Meni näin ollen jatkoviljelyyn ja pakastetaan sitten uudelleen, mikäli selviää hengissä.
Siirretty alkio oli lääkärin mukaan hyvä ja jakautunut varhaiseen blastokystivaiheeseen, yhdeksän soluiseksi.


Neiti M.:kin oli siirrettäessä jo blastokysta. Jostain kumman syystä toiveet ovat siis korkealla. ;)
Kätilönkin sanat olivat siirtovaihessa oikein ihanat, mutta särähtivät silti korvaani jotenkin, no, kliseisesti.
Kätilö siis sanoi minun tuijottaessa ultraruutua ja vaaleankohdan ilmestyessä kohtuun, että "sinne se tähti nyt syttyi".
Tottahan minulla siinä vähän tippa tuli linssiin, mutta ehkä ennemminkin siitä faktasta, että nyt sisälläni on joku.
Mahdollisuus.


Pitkät kaksi viikkoa on varmasti edessä ja mietin, että miten maltan olla testaamatta ennen kesäkuun viidettä.
Uskaltaisikohan sitä kokeilla onneean jo pp10?
Neidistäkin maltoin kyllä odottaa.
Ääh! Ehkä nämä kaksi viikkoa tässä kuitenkin menevät. Ohjelmaa olen kuitenkin koittanut suunnitella päivät täyteen, eikä Neiti M.:n kanssa ole ainakaan pitkästyttävää. :)


Iso tyttöhän tuo jo on. Ainakin olevinaan. ;)
Tänään neiti kuitenkin yllätti taas omatoimisuudellaan. Tuli ennen aamu kymmentä luokseni päällisvaatteet kädessä ja puettiin ne sitten. Tämän jälkeen neiti kipitti vaunujen luokse ja halusi siis päikkäreille. :D
Siellä M. on nyt sitten nukkua posottanut jo yli tunnin.
Taisi eilinen reissaaminen ottaa pienenkin voimille.


Illalla nukkumaan mennessä tuli itsekin laskettua kädet alavatsalle ja lausuttua muutama kaunis sana.


J. & Murunen pp1

Pessimisti ei pety.....

...mutta optimisti ripustaa raekuurosta huolimatta pyykkejä pihalle.
Näin kävi eilen.


Aamun vesisade taukosi ja vain pilvet jäivät roikkumaan paikoilleen. Aurinkokin pilkahti jostain pilvenlomasta ja tämä äiti-ihminen päätti ripustaa pyykit ulos kuivumaan, kun kerran hienoa ilmaa oli luvattu taas moneksi päiväksi eteenpäin.
Muutaman pyykin olin saanut ripustettua, kun yhtäkkiä tummeni ja alkoi sataa rakeita melkoisella voimalla.
Neiti M. oli ihan innoissaan ja ihmetteli outoa sääilmiötä.
Äiti ei ollut niinkään innoissaan, mutta en suostunut luovuttamaan.
Toivottavasti kovinkaan moni naapuri ei nähnyt tätä kahjoa akkaa, joka seisoo sateessa ripustamassa pyykkejä. :D
Hyvä, etten luovuttanut. Illalla sain hakea raikkaat pyykit sisälle. ;)


Epäusko onkin sitten iskenyt tänne oikein kunnolla, mitä tulee tiistain alkionsiirtoon.
Mulla on vahva tunne, että ei onnistuta. Ei kai niin hyvä tuuri voi osua kohdalle kahta kertaa.
Pelkoa, että jotain kamalaa tapahtuu, jos onnistumme.
Toisinaan olen ajatuksissani niin vahvasti jo raskaana, että mietin, miltä vatsa näyttää loppukesästä. 
Huoh..


Lääkkeet ovat tälläkertaa aiheuttaneet enemmän vatsavaivoja. Liekö Zumenonien ja Lugejen yhteisvaikutusta, mutta olo on todella turvonnut ja maha kipeänä vähän väliä.
Ovulaatioon viittaavia oireitakin on taas tullut ja eilen nipisteli vasemmalta puolelta munasarjoja.
Tänään ei taas mitään.
Vielä muutama päivä edessä..


Kp17.