Meidän siskovauva täytti juuri neljä kuukautta.
Iso, pieni tyttömme, joka ei edelleenkään turhia kitinöi ja jaksaa olla lähes poikkeuksetta aina hyvällä tuulella.
Aika mainio tyyppi siis tuo meidän kuopuksemme.
Aiemmin kertomastani vaippaihottumasta ollaan myös pääsemässä voiton puolelle ja pikkuneidin alaosasto on ihan oikeasti jo lähes 100 % normaalin näköinen. Aika mahtavaa. Kertiksiäkin tuli tuossa välissä nimittäin kokeiltua noin viikon verran ja vaikka tilanne hieman rauhoittuikin, niin niin suurta apua niistä ei ollut, että peppu moisilla lärpäkkeillä olisi kokonaan parantunut. Hyviä uutisia siis senkin puolesta. :)
Lieko sitten monen tekijän sattumaa, mutta pesuaine vaihdettiin Neutraliin, luontaistuoteputiikista haettiin Providalta vaseliinia, joka on osoittautunut aivan ihmeaineeksi. Ecoverin huuhteluaine jätettiin myös pois käytöstä ja varmasti myös aika on tehtnyt tehtävänsä.
Neljän ikäkuukauden täyttymistä viettiin myös neuvolassa ja siskovauvan uudet mitat olivat 6535g ja 64,3cm.
Pikkusisko on pitkä tyttö, mutta lähes kilon kevyempi, mitä M. omassa 4kk-neuvolassaan oli.
Hauskaa sitten tulevaisuudessa seurata, että miten pikkusiskon ruumiinrakenne eroaa isosiskostaan, kun nyt jo ollaan ihan eri kaliiberia.
Sillä parjatulla käyrästöllä siskon paino seurailee nollakäyrän tuntumassa, kun pituus menee edelleen +10-käyrällä. ;)
Isosiskon uhmailu se vaan jatkuu ja hiljalleen alkaa tällekin äidille hahmottua, että ulkoilu tuntuu olevan se avainsana. Niinä päivinä, kun ulkoilua on 4-5h, niin meillä asuu aivan erilainen neiti.
M. syö hyvin ja ruokahalua riittää, kiukkukohtauksia on tuskin nimeksikään ja käytös on muutenkin aivan eri. Yöunillekin kopsahdetaan ilman vääntöä.
Eihän se nyt kovin hääviä ole sitä uloslähtemisrumbaa käydä kolmesti päivässä, mutta onneksi pikkusisko on sen verran zen, että häntä ei vielä haittaa maata ulkotamineissa eteisen lattialla ja odottaa lähtöä.
Toimitus huomauttaa silti, että ihan joka päivä tuota ei kyllä jaksa.
Kantoliina on myös osoittautunut ihan vakiovarusteeksi, sillä ei siskovauvakaan hereillä olleessaan halua aina vaunuissa maata, joten ihan tunnin kävelylenkkejä on siinä alkuiltapäivästä tehty usein niin, että A. matkaa liinassa.
M. ilmoitettiin myös kerhoon, josta kaikeksi onneksi sai paikan. Kerho alkaa tosin hänen osaltaan vasta tammikuussa, kun kolme vuotta on täytettynä. Neiti kaipaa ihan selvästi jo muiden lasten seuraa ja pari kertaaa viikossa, muutaman tunnin kerrallaan kestävä päiväkerho on varmasti oikein hyvä juttu.
Meillä vaan asuu niin "kyläluuta" neiti, että päivittäin saan vastailla kysymyksiin siitä, että "kenen luokse tänään mennään leikkimään" tai "tuleeko se ja se tänään meille" :)
No, tällaista meille näin syyskuun loppuun. Nämä leidit lähtevät nyt valmistautumaan lounaalle ja ulos. ;)
Lähiaikojen tapahtumat tuttavapiirissä ovat saaneet tämän äidin melko surulliseksi ja vihaiseksi. Vihaiseksi ihmisten itsekkyydestä.
Pitkäaikaisella perhetutulla, jo 5-kympin ylittäneellä henkilöllä oli pitkin kesää flunssaa, joka sitten äityi keuhkokuumeeksi. Kuvauksissa keuhkoista löytyi kasvaimia. Koepala otetaan ensi viikolla.
Röökiä tällä henkilöllä palaa oikein mukavaa päivävauhtia. Monestiko yli 30 vuotta tupakoineella löytyy hyvänlaatuisia kasvaimia keuhkoista?
Henkilö noudettiin sairaalasta ja kotimatkalla piti pysätä ärrälle ostamaan pari (isoa) askia tupakkaa.
Ei ole kauaa, kun totesin vauvalle, tälle tyypille ja äidilleni, heidän mennessä tupakalle, että "niin se mummukin lupasi lastenlasten tultua lopettaa itsensä myrkyttämisen, mutta sanoiksi jäivät" "tekevät vain hidasta itsemurhaa"
Ärsyttää. Se itsekkyys, että tuossa vaiheessakaan ei halua tehdä suunnanmuutosta elintavoissa ja nähdä lastensa, lastenlastensa ja tulevien lastenlastensa kasvua mahdollisimman hyvävointisena.
"kerran täällä vaan eletään" ja "tulee se lähtö ennemmin tai myöhemmin" -kuulen vain sanottavan.
Mun läheiset tietävät mun tupakkavastaisuudesta. Ja minä kun elän tunteella, niin tästä uutisestakin suuttuneena lupasin olla ilmaantumatta yhdenkään läheisen monttubileisiin, jos ovat kuolemansa viinasta tai tupakasta johtuvilla aiheuttaneet.
Sanokaa lapselliseksi. Niin ovat lapsellisia nuo yhteiskunnassa kovinkin itsekkäästi elävät ihmiset. Eihän lähimmäisistä tarvitse välittää, kunhan itsellä on vaan hyvä olla.
Ja se toinen ryhmä. Näin viikolla kaupungilla raskaana olevan naisen rööki suussa. Se viha, mikä tätäkin vain itseään ajattelevaa ihmistä kohtaan syntyi, oli jotain niin suurta. Mun teki mieli mennä kuristamaan sitä. Huutamaan, että tajuaako tämä aiheuttavansa tälle syntymättömälle sikiölle hengityskatkoksia jokaisen imaisunsa aikana. Pienelle viattomalle ihmisenalulle, joka ansaitsisi vain parasta elämänsä alkuun.
Saati niitä seurauksia, jotka näkyvät vasta myöhemmin, jos näkyvät. Mahdollinen keskenmeno, kohtukuolema, ennen aikainen syntymä, vieroitusoireet syntymän jälkeen. (toki tämä äiti imettää ja tupakoi, joten vauva saa kyllä annoksensa)kehityshäiriöt, astma, ylivilkkaus, oppimisvaikeudet, ynnä ynnä muut.
Nämä vähä-älyiset usein puolustavat toimiaan sillä stressillä, jota äiti lopettaessa kokee ja sen stressin vaikutusta sikiöön.
Paskapuhetta. Sen stressin täytyy kyllä olla jotain niin jumalattoman suurta, että henkinen mielentila vaikuttaa niin pahasti sikiön hyvinvointiin, mitä tupakointi ei.
Melkein toivon näille itsekkäille ihmisille hankalaa alkua tekojensa vuoksi. En lapsen kannalta missään nimessä tosin, mutta että nämä tajuaisivat miettiä, olisiko toisenlaisella valinnalla voinut käydä toisin.
Lähisukulaisellani on adoptoituna kaksi päihdevanhempien lasta ja molemmissa näkyvät äidin valinnat.
Tämä on toki useamman eri päihdelaadun seurausta, mutta silti.
Siskoni ystävän lapsi on lievästi..no, kehityksessä jäljessä/vammainen. Ja tämä äiti huolehti lapsen nikotiiniannoksesta läpi raskauden ja imetysajan. Olisi sitä keskushermostoa voinut terveellisimmilläkin valinnoilla ravita sen tärkeimmän kehitysjakson ajan. Voi luoja, kuinka mun tekee pahaa.
Ja vielä kolmas tapaus. Tuttavan mies päätti omat päivänsä hetki sitten oman käden toimesta. Suremaan jäi lähiomaisten lisäksi kaksi pientä lasta. Nuorin vasta kasteessa nimen saanut. Tällä hetkellä ongelmienlaatua ei vielä tarkemmin tiedetä, mutta tässä herää vain se kuuluisia kysymys. Miksi? Miksi apua ei haeta ajoissa? Edes lasten vuoksi. Miksi oman itsekkäistä itsekkäimmän teon vuoksi pitää jättää niin paljon pulaan?
Täysin hukkaan? En voi muuta, kuin toivottaa hurjasti voimia ja toivoa, että aurinko jälleen paistaa.
Oman miehenkin kanssa oli pakko jutella näistä kaikista. Minua itseäni on viimeaikoina vaivannut hurja menettämisen pelko, eikä mikään näistä helpota sitä. Neuvolassakin tästä puhuin (ja itkin). Sain käteeni voimavarakyselyn ja kysymyksen, "koenko olevani masentunut". En varmasti masentunut, mutta lähinnä mietin, että mihin asti omat mietteet on normaaleja. Onko perheenäidille tyypillistä miettiä useamman kerran viikossa, mitä jos jotain tapahtuu. Mitä, jos minä kuolen. Mitä, jos mies kuolee. Mitä, jos mies ja lapset kuolevat.
Mulla on kaikki nyt niin hyvin ja olen saanut niin paljon. <3
Tämän tunneryöpsähdyksen jälkeen, näihin tunnelmiin..
Eikös nyt ole se ihan pikkuvauva-aika taaksejäänyttä aikaa? Arki saa uudenlaista rytmiä ja pienestä ameebasta on kasvanut hurjasti ympäristöään tarkkaileva pieni ihminen.
Tuolta se ainakin äidistä tuntuu. Huomenna tulee täyteen vuosi siitä, kun tuo pieni ihme siirrettiin kohtuuni.
Uusia taitojakin on siskovauvalla hallinnassa. 14. pvä käännyttiin ensi kertaa vatsalta selälle ja vain viikkoa myöhemmin, 21.pvä kuluvaa kuuta käännyttiin myös selältä vatsalle, parin päivän ahkeran treenailun jälkeen.
Leluun ei vielä tartuta, mutta neidistä huomaa, että haluja kyllä olisi. Pienet kädet eivät vain vielä tottele. :D
Jumppamatolla pyöritään myös hurjasti ja hienosti neiti menee jo ympyrää, eikä enää löydy ihan siitä paikasta, mihin hänet jättää.
Isosiskon touhujen tarkkailu on myös hurjan mukavaa puuhaa. Pikkusiskon kasvoilta paistaakin sellainen haltioutunut ilme, kun hän seuraa M:n puuhailuja.
Isosiskokin osoittaa jo suurempaa kiinnostusta vauvaa kohtaan. Toisinaan hän koittaa nostaa A:ta ja toisinaan käyttää siskovauvaa leikkivälineenä. Silloin tällöin on äidin puututtava siihen, onko vauvan raajojen vääntely sallittua vai ei. ;)
Eilen meinasin saada sydänkohtauksen kesken puhelun, kun vauva makasi lattialla ja isosisko asetteli jalkaansa vauva rinnan päälle, ilmeisesti tarkoituksenaan käyttää vauvaa steppilautana.
Vaippaihottumaakin neidille ilmaantui tuossa reilu viikko sitten ja se tuntuu kyllä olevan tiukassa.
Lähes kaikki kikkakolmoset ja vinkkivitoset alkavat olla kokeiltu. Joinain päivinä neidin alapää tuntuu rauhoittuvan ja sitten taas seuraavana päivänä taas lehahtavan punaiseksi.
Aluksi epäilin coolmax-pintaista vaippaa (ontelopuoli ihoa vasten) olevan syynä neidin reagointiin, kun ihottuma alkoi heti sellaisen vaipan käytön jälkeen, eikä esim. samalla pinnalla, mutta sileä puoli ihoa vasten tullut mitään. Nyt en ole enää yhtään varma, vaan tuntuu, että ihottuman alkuperä on ehkä jossain omien syömisieni takana.
Eilen sitten neuvolakäynnillä mainitsin asiasta ja terkka sitten kysyi, että olenko mahdollisesti syönyt paljon omenoita.
Pakkohan se oli sitten sanoa, että nyt pihapuun omenoiden kypsymisen jälkeen niitä on kyllä tullut vedeltyä sellaista 5-10 ompun päivävauhtia.
No, nyt ovat omenat tauolla ja tarkkailen, jos niillä on suora yhteys ihottumaan.
Ja neuvolastahan saatiin myös uudet mitat. Siskovauva, 3kk on nyt sitten hurjat 5980 g painava ja 62 cm pitkä. Syyspipoa saa katsella 40 cm koossa. :)
A. on hieman pidempi, mutta jonkin verran kevyempi mitä M. aikanaan oli.
Rokote jätettiin nyt antamatta ja se siirrettiin ensi viikkoon.
M. tuntuu nyt kovin flunssaiselta ja minä vietän yksinhuoltajaviikkoa. Halusin sitten eliminoida vauvan osalta mahdollisen reagoinnin rokotteeseen. Yksi kiukkuinen lapsi riittää nyt minulle ;)
..Kuulu meidän auton takapenkiltä tai kotoakin, kun vauvaa jostain syystä itkettää.
Aika hellyyttävää, ainakin äidin ja isin mielestä. Usein minua jopa hieman naurattaakin tuo Isosiskon empatia pientä siskoaan kohtaan.
Jatkuukohan tuota vielä pitkään? Toivottavasti edes jossain määrin - jopa läpi elämän.
Meidän arki se vaan edelleen sujuu oikein mallikkaasti. Kesä tuntuu kääntyvän hiljalleen syksyyn. Tämän huomaa siitäkin, että metsästyskausikin alkoi taas ja sehän tietää minulle parin seuraavan kuukauden aikana muutamaan otteeseen viikon mittaisia yh-hetkiä. Ei niin kovin kiva juttu, vaikka asia vuosien mittaan tutuksi on tullutkin. Lasten kannalta tämä tuntuu tietty aina vaan vaikeammalta, koska he, etenkin neiti M., kaipaavat isiä jo melkoisestikin.
Äidin pitääkin nyt keksiä viikonlopuille ja noille yh-viikoille hurjasti kyläilyjä ja tekemistä, jotta isin odottelu ei tunnu liian pitkältä.
Onneksi syksyn myötä alkavat taas harrastukset. Värikylpy ja uimareissut tulevat taas viikko-ohjelmistoon, joten näillä luulisi pärjäilevän.
"Siskovauva", kuten M. A:ata nimittää, on taas kasvanut hurjasti. Millään en malttaisi odottaa seuraavaa neuvolakäyntiä ja uusia mittoja. Juttelu on lisääntynyt ja pikkuneiti nauraa höpöttää jos millekin asialle.
Niin tyytyväinen vauva kyllä.
Nukkuminen sujuu ja nyt tämän äidin riemuksi A on ihan omasta "tahdostaan" aikaistanut yöunille nukahtamista. Eilen se tapahtui jo 20.40.
A.on siitä hauska vauva, että hänestä näkee aivan selvästi, kun väsy painaa silmiä ja sänkyynkanto on käsillä.
Ei voi pieni ihminen vain uuvahtaneemmalta silloin näyttää.
Äidin pitää vaan tajuta oikeaan aikaan aloittaa iltatoimet ja tissittelyn jälkeen sitten kantaa pieni sänkyyn nukahtamaan. ♥
A.:sta on myös kuoriutunut ihan täyspäiväinen kestopeppu. Kahteen otteeseen olen ihan puhtaasti laiskuuttani ottanut kertsit mukaan ja laskin, että kuusi kertakäyttöistä tuli tuhlattua noiden kahden reissun aikana.
Ja minä olen ihan totaalisen hurahtanut taas erilaisiin ihaniin kuoseihin.
Kotimaiset vaippayrittäjätkin ovat varmasti kiitelleet hymistellen, kun tältä rouvalta napsahtelee tilauksia tuon tuosta. :D
Puhtaasti voin siis myöntää, että taloudelliset syyt eivät ole se isoin juttu (ainakaan tällä hetkellä) tässä vaippailussa.
Mutta kuten hyvä ystäväni sanoi; tästä harrastuksesta saa (ja olen jo saanutkin) rahaa takaisin päinkin, kun muutoin se rahamäärä päätyisi kaatopaikalle. Ja oikeassahan tuo on. :)
Tsau!
Meidän pienin vietti viime viikolla kahden ikäkuukauden täyttymistä neuvolan merkeissä ja kyllähän sitä vaan taas hurjasti oli kasvua tullut.
Painoa pienellä oli 5440g ja pituutta 58,7cm (jos en ihan väärin muista..)
Kahdessa kuukaudessa on siis pituutta tullut yli yhdeksän senttiä ja painoa reilun kilon kuukausivauhdilla. Vau. :)
Rota jätettiin nyt neiti A:lle ottamatta, niin eipä tarvitse nyt jännäillä mahdollisia masuvaivoja.
Seuraavaksi neuvoloidaankin sitten 3kk iässä ja siellä onkin sitten tiedossa ensimmäinen rokotus piikkimuodossa. (Äidistä) aina yhtä kamala koettelemus. ;)
Arki soljuu hyvinkin tasaisesti ja elämä on melko helppoa.
A. on aivan uskomattoman hyväntuulinen ja vaivaton vauva. Ihan huono omatunto iskee välillä A:n puolesta, kun hänet itsekseen viihtyvänä vauvana on liian helppo jättää köllöttelemään sitteriin tai makoilemaan leikkimatolle. Toki hän saa syliäkin ja nukutaanhan me joka yö vieretysten, joten läheisyyttäkin on varmasti riittämiin.
Mutta jotta arki ei olisi tavottaman tylsää, niin M. uhmakohtauksineen pitää kyllä siitä huolen. ;)
Äidin hermoja on taas koeteltu melkoisesti ja välillä tekee mieli niitata neiti lähimpään seinään kiinni ja irtisanoutua äitiydestä. :D
Ai niin, A. nauroi tuossa viime lauantaina ensi kertaa ääneen. Oli se hetki vaan taas niin ihana ♥
Minulle tuli ihan tippa linssiin ja mieskin naurahti sillä lailla liikuttuneesti.
Ja koska harrastan sitä, mitä ei saisi, (lasten vertaamista keskenään) niin onpahan sanottava, että M. oli aikanaan vasta hiukan päälle 3kk ekan naurun tullessa.
Oma jälkitarkastuskin oli tuossa pari viikkoa sitten (hups, se lappu on muuten edelleen lähettämättä Kelaan..)
Kaikki oli omalla kohdalla hyvin. Painoa on lähtöpainon verran, mikä on kyllä neljä kiloa enemmän, mitä M.:n jälkitarkastuksessa, joten pari kiloa voisi hyvällä omatunnolla pudottaa.
Olen vain sellainen herkuttelija näin imetysaikana, kun koko ajan tuntuu olevan nälkä.
Jätskiä, suklaata ja kahvileipiä menee päivittäin...ja sitä vaan tekee koko ajan mieli.. Noloa..
Uudet farkutkin oli pakko käydä ostamassa, kun maharöllykän ja levinneen lantion vuoksi vanhat eivät mahtuneet päälle.
Ärsyttävää. Nyt meinaankin syyskuussa ostaa salikortin ja käydä edes pari kertaa viikossa ohjatuissa läskinpolttojumpissa tavoitteena kiinteämpi keskivartalo.
Tällaista tänne suunnille tällä kertaa. :)
Jeps, tässähän vierähtikin sitten kuukausi ihan silmissä ja meidän vastasyntynyt ei olekaan enää mikään vastasyntynyt. ;)
Vauva-arki kera touhukkaan isosiskon vie sen oman ajan vain niin totaalisen minimiin, että ylimääräinen aika, niin kuin lapsiperheessä moista olisi, menee lähinnä kotitöissä. Useamman kerran on tullut myös nukuttua ne kuuluisat päiväunet noiden pikkuneitien kanssa. Viime viikon ennätys oli kolme tuntia yhtäjaksoista unta leidien välissä. :)
Pikkusiskon sopeutuminen meidän elämäämme on kyllä sujunut hurjan hienosti. Pakko myöntää, että Neiti A. (kastejuhlaa vietettiin reilu viikko sitten) on helppo vauva. Helppo sillä tavalla, kuin vauva nyt voi ylipäänsä olla.
Pienin neiti ei paljon itke ja jos itkee, niin sitten on asiat tosi huonosti.
Toki itkuisuus lisääntyi siinä kahden viikon iässä, mutta pääasiassa meillä elelee ihan eri luontoinen naisenalku, kuin mitä M. omana vauva-aikanaan oli.
A. syö hyvin tehokkaasti ja tissillä vietetään ihan tajuttoman lyhyitä hetkiä. Yöruokailutkin menevät lähinnä niin, että neiti imee lupsuttaa tissiä vain sen aikaa, että maitoa alkaa suihkuta ja lopettaa sitten. (Tosi kiva äidille)
Lyhyen tehokkaista imetyshetkistä huolimatta neiti on kuitenkin kasvanut oikein hienosti. Neuvolassa kävimme tosiaan silloin kahden viikon iässä ja nyt viimeksi viiden viikon iässä.
Syntymään nähden neiti oli viidessä viikossa lisännyt painoaan 1,6kg ja pituuttakin oli tullut jo seitsemän senttiä lisää.
Ekat hymyt saatiin neljän viikon iässä ja viiden viikon iässä alkoi "juttelu". Ihanan haikeaa seurata pienen kehitystä. Haikeaa siitä yksinkertaisesta syystä, että aika on kuluvaista ja pienen lapsen kanssa se menee aina liian nopeasti. Ei varmaan tarvitse kertoa, kuinka paljon käytän tuon pienen vauvanpään nuuskutteluun aikaa :D
No niin, nyt se "oma aika" taas loppuu. Vauva imuttelee jo sen verran tehokkaasti kättään. ;)
Nyt en lupaile mitään muuta, kuin että palailen astialle, kun taas ehdin :D
Isimiehen isyyslomaviikko meni luonnollisesti vauhdilla ja on menossa jo neljäs päivä kolmin tyttöjen kanssa.
No, tänään M. on viettämässä päivää mummun kanssa ja minulla on "lomaa" vauvan kanssa ;)
Muokataanpa heti tähän väliin, että ensimmäinen kappale on kirjoitettu viime torstaina.
Näin hyvin olen siis ehtinyt jatkamaan hyvin alkanutta päivitystä. :D
Nyt on siis käynnitynyt jo toinen viikko tyttöjen kanssa kolmin.
Ekan yönkin vietin jo viime toissa viikonloppuna neitosten kanssa kolmin, kun Isi vietti varpajaisiaan kaveriporukan kesken mökillä.
Toki vedin tuosta ajankohdasta kunnon hormooni-itkut, kun mies minusta "tuhlasi" muutenkin tynkää vapaataan varpajaisiinsa. Tietty minua myös jännitti jäädä yksin.
Ihan kaikkein suurin ärsytys tuli kyllä siitä, että äijäporukan piti ängetä mökille, jonka olin juuri hetki sitten jynssännyt viimeistä nurkkaa myöden. Meidän juhannusta varten.
Ja sen nyt tietää, kuinka siististi miesporukka osaa olla....
Minä olen kuitenkin pärjännyt oikein hyvin. Paremmin kuin koskaan osasin kuvitella. Meidän arki sujuu vähän liiankin mutkattomasti kolmistaan, kun ne turhat taistelut M.:n kanssa siitä, saako Isi tehdä arvon neidin kanssa jotain ovat jääneet välistä.
Nyt, kun minä joudun neidin toiminnoissa olemaan apuna, eikä vaihtoehtoja siis ole, niin meillä on paljon vähemmän konflikteja.
Toki tuon uhmiksen kanssa yhteenkin otetaan ja monta kertaa päivässä, mutta niistäkin selvitään, kun jaksaa pitää oman päänsä viileämpänä. ;)
Ja kuinka luksusta. Nämä kaksi neitiä ovat tähän asti, eli yli kaksi viikkoa, nukkuneet joka päivä noin tunnin ja jopa kaksikin yhtä aikaa päikkäreitä. En laita yhtään pahakseni, sillä muutamaan otteeseen olen itsekin kivunnut neitosten kanssa unille. ♥
Se kyllä tiedetään, että tämä herkku saattaa loppua koska tahansa, joten nyt pitää nauttia.
Viime postaukeen palatakseni ja pariin siellä esitettyyn kysymykseen vastatakseni, tässä vielä juttua synnytyksestä ja neidin suhtautmisesta vauvaan.
Tuuli kyseli kivuista, ja täytyy kyllä todeta, että aika hyvin ne hukkuivat siihen vauhtiin. :D
Siis kyllähän se sattui, mutta se kipu on jotain niin omanlaistaan, että en osaa edes selittää. Ja kaikki kuitenkin kokevat kivun erilailla. Minulla on korkea kipukynnys ja tässä(kään) synnytyksessä en huutanut kertaakaan. Scheisset ja muutamat muut kirosanat kyllä lausuin. Myös siinä vaiheessa, kun kätilö totesi, että kivunlievitykset saa unohtaa muistan ajatelleeni, että "ou fuck-ou fuck" :D
Mies sanoi minun muutaman kerran vähän kovemmin äännelleen siinä ponnistuksen tiimellyksessä.
Pisang ja Reine kyselivät neidin suhtautumista vauvaan ja yllättävän hyvin on mennyt. Ekalla viikolla M. oli ihan tosi neutraali vauvaa kohtaan ja sama linja tuntuu jatkuvan. Välillä hän käy suukottelemassa ja silittämässä vauvaa ja ylpeänä kertoo/esittelee vieraille "meidän vauvan" ♥
Kun vauva itkee, neiti tulee heti luokseni kertomaan, kuinka "meidän vauva itkee".
Osaa M. myös komentaa minua, kun haluaa huomiota. ;)
Olen saanut muutamaan otteeseen kuulla, että "laita se vauva sitteriin". Hyvin topakasti ilmaistuna.
Tai kun vauva nukkui ja neiti olisi halunnut toisin päin, niin neiti komensi minua, että "ota se vauva pois peiton alta."
Minkäänlaista väkivaltaa tai suurta mustasukkaisuutta neidillä ei vielä vauvaa kohtaan tunnu olevan.
Mustasukkaisuus ilmenee vielä aika mitättöminä juttuina.
Nyt pitää taas mennä. Koitan vielä tällä viikolla palata takaisin ja kertoa vähän vauvastakin enemmän.
Huomenna on eka neuvolakin. :)
Pirpanan kestoilu-ura alkoi neljän päivän ikäisenä ♥
