Piinapäivä kahdeksan

Ei mitään oloja vieläkään.
Eikä tietty tarvikaan olla. Mä vaan haluaisin, että olisi. Tulisi tämä piinailukin hauskemmaksi.
Nyt on vaan tylsää ja odotan päivien kuluvan.
Että olis jo maanantai..
Että sais jo testata..

Mies lähtee kyllä sunnuntaina taas matkalle, joten hän ei ole täällä sitten näkemässä tulosta.
Mokoma kyllä ehdotti, että testaan vasta sitten kun hän tulee. Ei tule tapahtumaan.
Käytiin nimittäin ostamassa jo testit valmiiksi, samalla kun hain lisää lugeja.
Apteekin kassatyöntekijällä oli jotenkin ällön mairea hymy huulilla, kun hän veti testit viivakoodinlukijasta.
Varmaan ajatteli, että "toi on varmaan raskaana, ja onpas söpöä, kun on mieskin mukana testiostoksilla ja vielä maksaa ostokset". 
Näin ainakin haluan uskoa hänen miettineen. :D

Eilen olin jotenkin vahvasti sitä mieltä, että kyllä mä nyt oon raskaana, mutta tänään olen taas joka toinen tunti ollut toista mieltä.
Mietin taas niitä kahta alkionruppanaa siellä pakkasessa ja uutta hoitoa.
Piinaavaa ;)

Eilen olin myös energisemmällä tuulella.
Käytiin Neiti M.:n harrastuksessa. Leikkasin tuon hehtaaripihan nurmikon, leikkasin ruusupuskan alas, huolimatta siitä saisiko niin jo tässä vaiheessa vuotta tehdä. Ärsytti vaan, kun se on niin valtava, eikä sitä ole meidän aikana leikattu kertaakaan. Pesin neidin ikkunan.
Tänään voisi halutessaan siivoilla sisälläkin, kun ulkona on tylsä sadekeli. 

Piinapäivä viisi

Kävin taas lueskelemassa Neiti M.:n blogista piinapäivien aikaisia oireiluja.
Hyvin vähän olen niistä sinne mitään kirjoittanut, mutta pp4 olin käynyt kirjaamassa tuntemuksistani kiinnittymiseen liittyen.
Pah.
Tällä(kään) kertaa ei ole vielä mitään merkkiä positiivisen tuloksen puolesta.
Epäusko nostaa taas päätään, vaikka koitan ajatella, että mitäpä jos.
Menin kaiken uhalla laskemaan jopa mahdollisen lasketun ajan.
Hah. *itseironista naureskelua*

Mietin, että nyt kun meillä on ne kaksi alkiota vielä pakkasessa, niin mieli tekisi kokeilla siirtoa luonnolliseen kiertoon.
Huom.! tekisi mieli kokeilla.
Enhän mä tiedä, onko se edes mahdollista. Kiertoni on niin totaalisen epäsäännöllinen nyt ja mun tuurilla siirtoon ei edes päästäisi.

Ei tässä lääkkeellisessä kierrossa ole muuta ongelmaa, mutta nämä lääkkeet väsyttävät ihan tajuttomasti.
Mulla ei tunnu riittävän energiaa edes niihin ihan perustoimintoihin, kuten ruoan laittamiseen neiti M.:lle, siivoamiseen ja omasta itsestä huolehtimiseen.
Olen jotenkin  niin väsynyt.
Tänään sai vielä kaiken hyvän lisäksi herätä hedariin.
Saman huomasin siinä toukokuun lääkekierrossa.
Eilen meinasin alkaa kertoa itkien kuulumisia tutulle kampaajalleni, kun tämä näiti kyseli.
Onneksi sain nieltyä palan kurkustani.

Tulisipa jotain merkkiä onnistumisen puolesta ja saisinpa jostain ylimääräistä energiaa. 

Jippu pp5

Alkiokato

Ihan hurjan outoa, että vielä kolme kuukautta sitten meillä oli seitsemän alkiota pakkasessa, mutta nyt siellä on enää (kaikeksi onneksi tosin) kaksi ruppanaa jäljellä.
Neljä pientä vauvanalkua on siis menetetty.

Kaikeksi onneksi kohdussa majailee nyt yksi pikkarainen.
Jälleen varhaiseen blastokystivaiheeseen jakautunut alkio.
Harmittaa tietty, että olivat klinikalla joutuneet sulattaa kolme, mutta selvisipähän kerralla niidenkin kohtalo.
Aluksi tuli ihan tosi epäuskoinen olo ja ajattelin, että näin sitä mennään pylly edellä uuteen hoitorumbaan, mutta nyt jaksan taas uskoa, että kyllä me onnistutaan.
Sanoin sen ääneenkin.
Neiti M.:kin sen kuuli :D'

Testipäivä olisi sitten 13.9, mutta itseä kiusatakseni meinaan testata jo pp11.
En edes halua odottaa viralliseen päivään.
Hullua?
Oi kyllä.

Piinailu alkakoon! 

Jippu pp0

Liukuhihnalla

Tai sitten polilla ultrassa.
Joka tapauksessa tänään oli kyllä ihan liukuhihnameininki, eikä lääkärillä (sillä tosi mukavalla) ollut mitään mielenkiintoa kysyä kuulumisiani tai tuntemuksiani tämän kertaisesta hoidosta.
Hurjat viisi minuuttia taisin huoneessa kuluttaa aikaa.

Kp10 tänään ja limis oli hieman ohuempi kuin minulla yleensä on ollut. Ihan hyvä se silti oli (7,8mm) ja ehtii vielä viikon aikana vahvistua. :)
Lugesteronit aloitan sunnuntaina ja ensi viikon torstaina olisi sitten jälleen siirto.
Jei!

Kysyin, tai yritin kysyä/esittää toiveen kahden alkion siirrosta, mutta lääkäri tokaisi vain nopeasti, että "enkös itse ehdottanut yhden alkion siirtoa, että mitä sitä muuttamaan, kun minulla on pullat niin hyvin uunissa". (??)

Joo, onhan mulla tavallaan asiat ihan hyvin. Eka hoito onnistui kertalaakista, eikä toista yrittäessäkään ole kuin vasta yksi pettymys takana.
Niin. Hoidoissa.
Kyllähän se pieni ihmismieli on silti taas vuoden ajan jaksanut uskoa ihmeeseen ja kun hoitojen väliin tahtoo usein kuulua välikiertoa ja sen sellaista, niin kyllä se aika vaan kuluu ja haaveet lapsista pienellä ikäerolla murenevat vähitellen.
Onneksi vielä on aikaa. ;)

Ai niin, ja vaikka lapsettomuus ja sen mukana tulleet tuntemukset ovat vain häilyvä muisto lapsiperheen arjessa, niin kyllä ne sieltä vaan ylös kipuavat.
Sihteerikkökin polin vastaanotossa totesi, että "sinähän olet niitä lapsettomuuspuolen asiakkaita, laitetaanpas sinut oikeaan pinoon".
Kävin siis polilla eri päivänä, kun yleensä lapsettomat kuulemma käyvät. ;)

Kohti toista PAS:sia

Jei! Kp1 vihdoin taas täällä.  :)
(eka Zumenon popsittu)

Muutaman päivän ehdin jo odotella (turhautumiseenkin asti) menkkoja alkavaksi, vaikka perjantain tuhruttelun jälkeen mitään merkkiä alkavista menkoista ei ollut.
Pakko myöntää, että ehdin jo tänään jopa ajatella luonnollisen ihmeen mahdollisesta sattumasta.

Hieman pisti vain ärsyttämään se, että alkoivat vasta myöhemmin iltapäivällä, niin en ehtinyt soittaa heti tänään polille, varatakseni sitä ultra-aikaa. Pöh.
Perjantaina sitten soittoa ja pitääpä jälleen laittaa herätyskellokin soimaan, että en missaa sitä aikaisen aamun soittoaikaa.
Neiti M.:n olemassaoloon herätyskellon muodossa en voi luottaa, sillä neiti saattaa halutessaan nukkua jopa puoli yhdeksään. ;9

Tämä olkoon nyt tällainen avauskirjoitus uuden mahdollissuuden kunniaksi.
Olen jälleen hyvin sinut asian kanssa ja innostunein mielin odotan tämän kierroksen kulkua. 

Kp1 ja toinen PAS. :)

Siellähän se PAS taas häämöttää.

Toinen välikierto näyttäisi raksuttavan jo 28. päiväänsä, eli voisin arvailla uuden kierron alkavan noin viikon päästä.
HUIH!
Haluanko sitä vielä?
Kyllä ja Ei.

Ei:
- huomaan taas pohtivani samoja asioita, kuin ennen ekaa PAS:sia.
- onko meillä muka tilaa
- Neiti M. on jo olevinaan niin iso ja päivittäin meillä on helpompaa
- miksi vaivautua taas aloittamaan homma alusta
- työntekokin kiinnostaisi taas kovasti
- en haluaisi taas pettyä (tosin kokeilematta se ei selviä ;))
- on ollut kiva käydä aina välillä ystävien kanssa ulkona tuulettumassa

Kyllä:
- kasvava vatsa
- hennot muljahdukset ja potkut
- synnytys
- ensihetket pienen ihmeen kanssa
- Neiti M:lle sisarus ♥
- kaikki raskauden mukanaan tuomat ihanatkamalat jutut

Ja sitten mun pitää kyllä tunnustaa yksi asia. ;)
Sen epäonnisen PAS:sin jälkeen aloin jälleen antaa M:lle rintaa. Kerran päivässä.
Illalla.
Joskus on tuosta huolimatta mennyt parikin päivää, ettei ole sitä saanut ja nyt on taas irtauduttu siitä tosi hienosti.
Voin siis myöntää, että neiti sai tissiä (muutaman viikon taukoa lukuunottamatta) vuoden, kuuden kuukauden ja  parin viikon ikäiseksi.
Viimeinen kerta oli eilen.
Neiti puri minua niin lujaa tissiin, että verta tuli.
Minä huusin ja sitten huusi neitikin.
Ai helvata. 
Nyt se on loppu, slut, finito.
Sen verran tekee kipeää vieläkin.
Ja pliis, älkää kivittäkö minua. ;D

Puspus!

Toinen välikierto

Niin, ei sitä Juhannusihmettä tosiaan tapahtunut.
Kivaa oli silti antaa itsensä uskoa ja mallailla ajatuksella, että mitä jos.. :)


Nyt taitaa olla menossa jo kp8 ja noin kolme viikkoa aikaa siihen, että PAS-kierros taas käynnistyy.
Mitä minä sanoin, kesä meni hujauksessa ;)
Ensimmäiset kanttarellitkin on jo poimittu ja sienet jos mitkä, ovat varma syksyn merkki. :D


Miehen kanssa oli hieman eripuraa ja menneenä viikonloppuna saatin mökillä asioita puhutuksi.
Tuntui, että me ollaan ihmisinä hukuttu ja upottu olemaan pelkkä äiti ja isä.
Etenkin minusta on tuntunut siltä, että olen vain äiti.
Mihin minä katosin? 


Tulevana viikonloppuna päästäänkin (ehkä) miehen kanssa viettämään aikaa ihan kaksistaan.
Äitini haluaisi ottaa neidin yökylään ja me voisimme sitten miehen kanssa tehdä jotain mukavaa.
Elokuvat ja ravintolassa syöminen ihan rauhassa voisivat kyllä houkuttaa.
Toisaalta en taas millään malttaisi päästää neitiä yökylään, vaikka tiedän, että hän varmasti pärjäisikin.
Kamalia vanhemmuuden ristiriitoja ;)


Neiti M. on muutenkin kehittynyt ihan hurjasti. Sanoja tulee jo useita ja nyt olen sen maagisen "äidinkin" kuullut. 
Ja sekös vasta hellyyttävää oli.
Olin onnistunut livahtamaan neidin huomaamatta vessaan ja vedin jopa oven perässäni kiinni, niin ettei neiti nähnyt minua. (yleensähän taaperon on päästävä mukaan vessaan ja toteamaan äidin istuessa pytyllä, että "kakka", vaikka kyseessä olisi vain se pissa). :D
Pian käytävältä siis kuului "aiti", suloisen kutsuvalla äänellä. Olin ihan hiljaa ja halusin kuulla tuon uudestaan.
Ei mennyt kauaa, kun M. taas kutsui "aiti" "aiti". 
Sitten olikin pakko paljastaa olinpaikkani ja pian hymyilevä taapero kirmasi äidin syliin.