Raskausviikko 14+0

Viime viikolla käytiin ensimmäisessä julkisen terveydenhuollon tarjoamassa ultrassa ja vauvalla oli kaikki aivan kuten tässä vaiheessa pitääkin olla. Pieni nukkui lähes koko toimituksen ajan, niin häntä oli helppo tutkailla. Vasta aivan lopussa kätilö töni anturilla kohtua sen verran rivakasti, että saatiin niitä liikkeitäkin nähtyä. Melkoinen unikeko.
Mitään riskilukuja tmv. ei tosiaan seulottu, mutta silmämääräisesti hän oli aivan täydellinen.

Suureksi ylläriksi kätilö kertoi myös sen, että sukupuolestakin näkyi jo viitteitä, jos vain haluamme saada nyt jo veikkauksen siitä. Kätilön mukaan jalkojen välissä oli näkyvissä selvä tötterö. :D
Tuntui kyllä aika huimalta saada vahva veikkaus sukupuolesta jo 12+4. Toki netti on pullollaan juttuja siitä, kuinka näin varhaisilla viikoilla vauvat näyttävät samalta tai että tytön ja pojan voi erottaa toisistaan vain siitä, osoittaako joku nyppylä ylös tai eteen.
Enkä minä tietenkään tätä poika-arvausta vielä 100 % totuutena ota, mutta jännä nähdä, mitä siellä rakenneultrassa sitten toukokuun alussa selviää.

Vauvaa varten ei ole tehty vielä mitään hankintoja. Tai no, ostin kirpparilta yhden vanuhaalarin kolmella eurolla. Ihan vain siitä syystä, että se oli tismalleen samanlainen ja samankokoinen kuin aikoinaan ostin jo esikoiselle ja jonka sitten kuopuksen jälkeen myin pois. Tunnearvo taisi enemmänkin määrittää tätä hankintaa. ;)
Mitään muuta en osaa vielä miettiä. Ahdistaa tämä pieni kämppä ja tavaramäärä jo nyt sen verran, että ei tee mieli kärrätä tänne yhtään lisää tavaraa.

Kuluneella 14. raskausviikolla olen myös ollut tuntevinani ekoja liikeitä parina päivänä. Ovat olleet niin nopeita hetkiä, että väkisinkin jäin miettimään, että oliko se nyt sitä vai ei, mutta jostain syvältä kumpusi kuitenkin se fiilis, että tältähän tämä tuntui. Nyt sitten toivon tietty sitä, että liikkeitä alkaisi tuntua päivittäin ja paljon. :D

Oma olo on edelleen ollutkin sitten aika kakka. Aika lailla kolme viikkoa on nyt pää särkenyt taas niin, että välissä on ollut pari parempaa päivää. Eilen oli taas niin jäätävä hedari, että maksimiannokset paracetamolia ei auttanut yhtään. Yötä vasten otin 300mg Ibuprofeiinia ja tänään aamulla ei päätä jomottanut. Halleluja siis tälle päivälle.

 - Ylläripallero 14+0

Ensimmäinen neuvola ja sydänääniä

Ensimmäinen neuvolakäynti olikin jo tuossa pari viikkoa sitten ja eihän sieltä mitään uutta nyt enää tullut. Perusmittaukset suoritettiin ja vaa´alla oli ihan perinteinen meininki, kun paino oli jo pudonnut siitä lähtöpainosta :D
Saapa nähdä, kuika monta kiloa tässä raskaudessa tulee. ;)
Tällä kertaa jätettiin osallistumasta yhdistelmäseulaan, joten terkka kirjoitti lähetteet vain ultriin.
Äitiyspolille saakin sitten ensimmäisen kerran suunnata maaliskuun toisella viikolla.
Karkeasti laskien noin kahden viikon päästä. Jännittävää.
Ja vaikka meille ei nyt kätilön toimesta pidäkään kertoa mitään riskilukuja tai niskaturvotusta, niin onhan heillä kuitenkin velvoite kertoa, jos ultrassa näkyy jotain hälyyttävää. Ei tässä ihan oman onnen nojassa olla. ;)

Raskaus on sujunut hyvin samanlaisin oirein, kuin mitä esikoisesta ja kuopuksesta. Sanotaanko, että olisin hyvin yllättynyt, mikäli tulokas edustaisi vastakkaista sukupuolta. Toki tämä jää sittten nähtäväksi ja jos tulokas sitten edustaisikin meidän perheen vähemmistöä, niin sitten voisi ainakin todeta, että raskaudet voivat sujua hyvin samantyylisesti, oli siellä kohdussa kumpi vain. :)

Se alun pahin väsymys on onneksi vähän väistynyt, eivätkä reippaat ulkoilut aiheuta sellaista oloa, kuin suorittaisi maratoonia. Pahoinvointi aaltoilee edelleen kokopäiväisesti ja syöminen tökkii. Liha ja rasvaiset ruoat ällöttävät, mieli tekee enemmän raikkaita juttuja. Suuri intohimo on jälleen tulisissa ja kirpeissä jutuissa. Toissa iltana haarukoin varmaan puoli tölkkiä jalapeno-siivuja sellaisenaan. ;)

Tänään kotiin saapui myös tilaamani doppleri ja pakkohan sitä oli heti testata. Neiti M. lähti isänsä kanssa sopivasti uimaan ja jäin A:n kanssa kahden ( = jutut eivät siis leviä ;) )
Aikani siitä etsin ja yritin muistella, että miltä se nyt kuulostikaan. Näytöllä vilkkui liian alhaisia lukemia, mutta sitten tajusin nostaa anturia hieman ylemmäs ja sieltähän se tuttu puksutus löytyi <3
Noin 10 cm navan alapuolelta ja keskimäärin 149 lyönnin minuuttivauhtia.
Olin yhtä leveää hymyä. :)

Tästä on taas hyvä jatkaa vähän luottavaisemmin mielin.

Jippu 10+3

Varhaisultrassa

Tällä viikolla kävimme yksityisellä lääkärillä varhaisultrassa ja kuten arvelin, niin suurin jännitys iski vasta siellä odotustilassa. Ajat olivat lähes vartin myöhässä ja voi miten minun mahaani poltti siinä odotellessa! 

Kyllähän tuolla kohdussa sitten tosiaan elämää näkyi ja ihan oikeassa paikassakin. :)
Edelleen tämä on niin käsittämätöntä. Gyne kyllä kertoi, että oli kuullut samalla viikolla ihan vastaavanlaisen tarina. Elämä yllättää, totesi hänkin.
Pieni ylläripallero näytti voivan oikein hyvin ja vastasi suurinpiirtein oletettuja viikkoja. Melkoinen yllätys oli myös sekin, että alkion vieressä näkyi hieman pienempi möykky, mutta siitä ei sykettä löydetty. Lääkäri veikkailikin, että siellä on aluksi ollut kaksi, joista toinen on sitten itsekseen kuivunut pois.
En osaa olla yhtään pahoilla mielin tämän mahdollisen tuplan vuoksi. Olin superkiitollinen siitä, että tuolta löytyi edes yksi vauvanalku oikeassa paikassa. Tämä kaikki on muutenkin jo niin paljon enemmän, kuin mitä koskaan olen osannut kuvitellakaan. <3

Eikä tässä riskit ole vielä poissuljettuja. Niille niin sanotuille turvallisille viikoille on vielä kuukauden päivät ja nt-ultra jännittää aivan yhtä paljon sitten tullessaan, kuin tämä ultra.
Ja rakenneultra sitten keväämmällä taas yhtä paljon.
Koko raskaus on yhtä jännittämistä. Yritän kuitenkin parhaani mukaan nauttia IHAN jokaisesta päivästä, niin ainutlaatuista tämä kuitenkin on.

Tällä hetkellä tämän palleron laskettu aika on siellä syyskuun 20. päivän tietämillä, mutta oli se sitten mikä päivä tahansa, niin kuusi ekstrapäivää saa heti laskea päälle. :D

Tänään 7+6

Viikkoja ja raskausviikkoja

Olen, tai olemme nyt reilun viikon verran totutelleet tähän (uskomattomaan) ajatukseen, että olen raskaana ja syyskuun loppupuolella meillä on täällä ehkä vauva. Eikä me vaan edelleen tajuta tätä :D
Yhä allekirjoitan myös sen, että päivät matelee heti hitaammin, kun on kyse raskausviikoista. Varhaisultra on vasta ensi viikolla! Mä haluan jo nähdä, että onko tuolla elämää.

Tänään sain kerrottua uutisen myös neuvolatädille, kun olimme M:n neuvolakäynnillä.
Terkka kysyi lopuksi, että mitäs mulla on tulevaisuudelle nyt suunnitelmissa ja yllättyi kyllä hänkin melkoisesti, kun kerroin äitiysneuvolalle olevan tarvetta. :D
Ensimmäinen neuvolakäynti on nyt sitten varattuna noin kahden viikon päähän, 8 + jtn viikolle.
Sopiva hetki kyllä ja ehtii sitten peruakin, jos ultrassa tulee ikäviä uutisia tai käy muuten huonosti.
Oma skeptisyys kun ei tunnu hellittävän vielä lainkaan.

Jotain lupaavia oireita kyllä löytyy. Olen palellut tässä ihan hervottomasti nämä viimeiset kaksi viikkoa. Yhtenä iltana sain selkänikin jumiin, kun palelun vuoksi jännitin koko kroppaani.
parina päivänä on myös hieman etonut ja tänään vähän enemmänkin. Tuntuu, että yhtään mitään ruokaakaan ei tee mieli. Nälkä on, mutta keittiössä vaan puistattaa.

Jos yhtään osaan laskea, niin tänään on kaiketi 6+1 :)

Näihin kuulumisiin!

Remppaylläri

Uusi vuosi starttasi meidän perheessä remontilla. 30 vuotta vanha keittiö vedettiin jokaista nurkkaa myöden rakenteisiin asti auki ja loppusuoralla ollaan. Välitilanlaatat ja joitain sähkötöitä on vielä vaiheessa. Minä muutin lasten kanssa evakkoon ja siellä kuluikin 16 päivää läheisten nurkissa.
Melkoinen ajanjakso. Ja onpahan todettava, että onneksi ei ( ainakaan vielä ) olla päätetty lähteä rakentamaan koko taloa yhdessä. Me ei varmaan oltaisi enää "me". :D

Sitten tapahtuikin jotain melko uskomatonta. Minä en vaan vieläkään pysty uskomaan tätä todeksi. Eikä varmaan mieskään. Joka päivä herään ja mietin, olenko nähnyt unta tai kuvittelenko vain koko asian, mutta ei. Ei niitä menkkoja näy eikä kuulu, vaikka kuukuppia tuli kannettua evakkoelämän ohella siellä kassissa ainakin viikon. Viime lauantaina, kun kotiuduttiin, tein sitten mielenrauhaksi testin. Ja ainahan se negatestin tekeminen on ollut varma keino saada kierto käyntiin.
No nyt ei tullut negaa. Tuli hysteerinen nauru.
Onko meille tosiaan tulossa vauva? Ihan luonnollisesti?
Liityin siihen ihmekerhoon. ainakin toistaiseksi.
Tutut lukijat ovat sitten ihan ehdottoman hiljaa! ;)

Vuoden viimeinen

Vuoden viimeinen tunti käynnissä ja aiemmin illalla keskusteltiin esikoisen kanssa siitä, kuinka koko vuosi vaihtuu vain yhdessä yössä ja pian mennään vauhdilla kohti kevättä. Ei se pieni mieli vaan käsittänyt asiaa ihan täysin. Kerroin uuden vuoden perinteistä ja mm. uuden vuoden lupauksista.
- M. lupasi lähteä Kiinaan. ;) :D

Äiti lupasi olla hermoilematta ihan koko vuotta. Isimies lupasi olla metsästämättä touko-, kesä- ja heinäkuussa :D
Neiti A. putosi tänään tuolilta niin, että äidiltä tuli itku ja lanssin soitto oli lähellä. Voisiko tuo pikkusisko luvata olla rauhallisempi? Miksi kaikki pitää oppia kantapään kautta?
Nyt seuraillaan yökin vielä unta. Uskallankohan nukkua tänä yötä?

Oli hän silti jo illalla oma puuhakas itsensä, mutta paikoitellen saapui kainaloon ja nojasi ihan hiljaa minuun. Ei jaksanut edes imeä rintaa. Ehkä päätä särki? Kipulääkettä tuo ei suostunut ottamaan, eikä suppoja ollut. :(
Äitinä on ihan hurjan kamala katsoa pienen ihmisen tutustumista elämään. Etenkin, kun se tuntuu tapahtuvan ilman itsesuojeluvaistoa.

Uusia sanoja on onneksi muutamia ilmaantunut Joulunpyhien aikaan ja sekös riemastuttaa. Neiti M.:kin totesi "A. puhuu!! Kerrotaan kaikille ystäville A.:n uusista sanoista!" :D

Joulu meni muuten upeasti! Miten viime tipassa se valkoinen Joulu tulikaan, mutta tuli!!
Tunnelma oli ihana ja lämpöinen. <3 En malta odottaa tulevia Jouluja, kun neidit osaavat jo yhdessä jännittää tuota aikaa.
Lahjoja tuli äidin mielestä tietysti liikaa, mutta pakkohan se on myöntää, että esikoisen riemua ja reaktioita katsoessa oli kyynel silmässä.

Mukavaa uutta vuotta 2015 kaikille! <3

Hävettävä blogihiljaisuus!

joo-o ja jeps jeps.. Tänne on selvästi iskenyt kirjoitusjumi. Pätee kyllä ihan kaikkeen kirjoittamiseen.
Vapaa-aika menee edelleen käsitöiden parissa ja arki on (muka) niin kiireistä, että ei vaan ole ollut aikaa, eikä kiinnostusta kirjoitella mitään.

Meidän taapero on nyt jo 1,5-vuotias. Aika minikirppu edelleen. Käytiin pari viikkoa sitten neuvolassa ja saatiin mitoiksi 9,8kg, sekä pituutta 80.2 cm. Neiti kasvaa omalla käyrällään kuitenkin tasaisesti ja taitaa geneettisesti seurailla enemmän äitiään, kuin mitä Neiti M. isäänsä.

Neiti A.:sta on kuoriutunut synttärien jälkeen, ystävääni lainaten, " melkoisen tehokas ".
Oikeasti.
Taaperolla ei ole minkään valtakunnan itsesuojeluvaistoa ja neidin ominta aluetta on kiipeäminen ja erilaiset äidille sydänkohtausta ennakoivat ketteryyttä harjoittavat toimenpiteet.
En vaan käsitä. Mistä tuo pieni tyttö peri apinageeninsä..?? :D
Meillä on siis usein silmä mustana, otsa ruhjeilla ja itku silmässä. Äitinikin ehdotti jo leikkikehää tai pehmeää pyöreää huonetta meille. :D

Ja jäihän se kielikin sinne kantapään alle.
Jos Neiti M. puhui tässä iässä jo lauseita, niin A.:n kohdilla meillä on kokonaista kolme sanaa käytössä.
*koiran nimi*, pappa ja papa (=napa). That`s it.
Terkka jo neuvolassa puheli, että jos 2-vuotistarkastuksessa ei tule puhetta, niin mietitään jatkoa.
Ihan vielä en kyllä ole huolissani. Tämän ikäiselle se puolivuotta on melkoinen ikä elettäväksi. ;)

Neiti A. osoittaa kyllä kiinnostusta pottaa kohtaan ja riisuu itsensä mielellään ilman vaippaa. Pottaan on saalistettu muutamat pissat, mutta vaipattomuushaluista huolimatta, kypsyys kuivaksi on äidin mielestä vielä kaukana. Neidin halu ei vaan riitä. ;)
Toisaalta on kyllä tylsää olla tyhmä äiti ja kieltää pottaistumiset "huvin vuoksi", kun se vaippa on vaan pakko vielä laittaa. Parhaillaan pesulassa olevalla olkkarin matolla on ainakin kolmet pissat. ;)

Neiti A. on myös nykyisin melkoinen unien vastustaja. kiipeää pinnasängystä Houdinin lailla ( täysin ääneti ) pois ja välillä riisui itsensä ( vanhempien riemuksi ) täysin nakuksi, ennen sängystä karkaamista. Riisumisongelmiin saatiin loistokas vinkki pukea yöpuku nurinpäin ja se onneksi toimii!
Karkailuun on auttanut sen 5000 palautuksen sijaan olla pinniksen vierellä neidon nukahtamiseen asti.
Meidän tilojen vuoksi neiti myös edelleen nukkuu vanhempien huoneessa pinniksessä ja sitten kun aika tuntuu meistä vanhemmista kypsältä, niin hankintalistalla on kerrossänky neiti M.:n huoneeseen.
En pelkää M.:n puolesta asian luonnistamista, vaan lähinnä tuo pikku-apina aiheuttaa pohdintoja..

Neiti M:stä on kyllä kasvanut mahtava tapaus ja pahimmat uhmat ovat nyt tiessään. M. tosin raivoaa pikkusiskolleen aika paljon kun hermostuu ja luulen, että tästä voin syyttää vain itseäni. :(
Syksystä lähtien ovat omat hermoni olleet kireällä väsymyksen ja unettomuuden vuoksi.
Neiti A. siis syö edelleen rintaa ( aika useinkin ) ja toisinaan läpi yön.
Tämä alkaa siis näkyä jo minun jaksamisessani. Kaikkea on kokeiltu ja ainoa jäljellä oleva vaihtoehto taitaa olla poismuuttaminen huudatus. :(
Minun tulee siis todella herkästi hermostuttua ja raivottua lapsille ja eiköhän tuo ensimmäinen kodin peili ole omiaan mallintamaan äidin käytöstä. " voi heevetin peekele" " nyt tuupa tukkoon" jne. :( :(
Sen voin kyllä sanoa, että viimeisen lähes kuukauden olen kaikesta huolimatta parantanut omaa käytöstäni ja koitan karsia tuon ikävän raivoamisen isosiskolta pois.

No, tällainen pikapäivitys nyt tänne näin puolen vuoden jälkeen. :)

Ehkä kuullaan pian!

siskokset värikylvyssä. :)